Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Ihmiset ovat sitten lihavia, teineistä alkaen!

Vierailija
14.06.2012 |

En ole mikään malliesimerkki tässä asiassa itsekään, vaan hieman pullerohko (bmi 25). En ossa myöskään harrastaa liikuntaa, enkä siis ole sitä koskaan harrastanut. Ja sokerihammasta kolottaa joka päivä ainakin jonkin verran..



Mutta edes minä en ollut jo TEININÄ tuollainen pullukka, joita nyt näkee kaupungilla ihan kaikkialla. Nuoruudessani 80-luvulla pullukat olivat harvinaisia poikkeuksia teinien parissa. Nyt ainakin silmämääräisesti arvioiden tasapaino on keikahtanut toisin päin: kasvupyrähdyksen seurauksena venähtäneet teinit, joilla paino ei ole pysynyt perässä (ilmiö, jota taannoin kuvailtiin ihan normaaliksi, ja siitä ei kuulemma pitänyt huolestua) ovat todella harvinainen näky, ja tavallisinta näyttäisi olevan pieni pulleus ja hyllyvät reidet jo varhaisteineillä.



En tiedä, mitä mieltä tästä pitäisi olla, mutta hieman hirvittää miltä nämä ihmiset näyttävät vaikkapa nelikymppisinä. Itse olen päälle kolmen kymmenen, ja lihavampaan suuntaan on menty.



Eilen kaupungilta tultuani mietin ensimmäistä kertaa tosissani, että olisi ehkä hyvä aloittaa jokin liikuntaharrastus. Mitenkäs te muut pullukat? Mitä tuntemuksia herättää nähdä samanlaisia kaikkialla ympärillänne?

Kommentit (11)

Vierailija
1/11 |
14.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Katselin tuossa vanhoja kuvia, eikä 60-80-luvuilla juuri ylipainoisia ihmisiä ollut. Ihmiset on järkyttävässä kunnossa nykyään... Lapsena meidän luokalla oli yksi pullukka ja häntä kun vertaa nykyteineihin, niin vaikuttaa jopa suht. normaalilta.

Vierailija
2/11 |
14.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

että silloin 1980-luvulla kun itsekin olin teini ja tosiaan nuoret oli yleensä hoikempia, ei ollut nuoria kohtaan niin suuria paino- ja ulkonäköpaineita kuin nyt. Ei silloin joka paikasta rummutettu langanlaihaa ihannetta, ja vielä timmiyspakkoa. Nyt joka tuutti huutaa treeniohjeita, karppausohjeita, vähärasvaohjeita, mutta ihmiset senkun lihoo.



Itse uskon että näillä on yhteys, että ihmisten painostaminen paino- ja ulkonäköasioilla luo heihin ahdistusta ja riittämättömyyttä, mikä johtaa suurempaan herkkujen syömiseen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/11 |
14.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ongelma enemmänkin se, että nyt on kaikki annoskoot kasvaneet. Sipsipussit ovat megakokoa, limupullot 1,5 litraisia jne. Kultaisella 70-luvulla oli normaalia juoda yksi pieni lasipullo limua ja vielä jakaa se kaverin kanssa. Nyt kaikilla on se vähintään litran pullo.



Ei se MITÄ syö, vaan se miten PALJON syö kerralla...

Vierailija
4/11 |
14.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

80-luvulla luokallani oli yksi lihava tyttö, ja hän oli todella aivan friikki normipainoisten kuikeloiden joukossa. Nyt teinit ovat veteliä pullukoita. Ja painohan monella nousee, mitä vanhemmaksi tulee. Itse otin itseäni niskasta kiinni kolmekymppisenä, ja nyt on painoindeksi 18, rasvaprosentti 13 ja hirmuinen juoksukunto. Eli koskaan ei ole onneksi liian myöhäistä parantaa elintapojaan.

Vierailija
5/11 |
14.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei se MITÄ syö, vaan se miten PALJON syö kerralla...

koska se on yksinkertaisesti täysin epätotta. Vähemmän energiatiheää ruokaa saa syödä paljonkin ilman että lihoo, kun taas raskasta ruokaa täytyy syödä vähän jos ei halua ylettömästi kaloreita. Minä esimerkiksi syön määrällisesti varsin paljon mutta olen hoikka - mutta minä syönkin isoja lautasellisia salaatteja alkuun, pienehkön annoksen varsinaista pääruokaa ja hedelmää taas jälkiruoaksi. Jos söisin yhtä paljon mutta jättäisin salaatit väliin ja korvaisin isommalla määrällä pääruokaa, ja jälkkärin vaihtaisin samankokoiseen makeaan jälkiruokaa niin kyllä niitä kaloreita van enemmän tulisi.

Vierailija
6/11 |
14.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tähän asti ollaan menty niin että ihmisen eliniänodote on Suomessa aina ikäluokka kerrallaan kasvanut ja kasvanut, mutta hyvin vahvasti vaikuttaa siltä että keskimääräinen elinikä kääntyy jossakin vaiheessa uudelleen laskuun.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/11 |
14.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tähän asti ollaan menty niin että ihmisen eliniänodote on Suomessa aina ikäluokka kerrallaan kasvanut ja kasvanut, mutta hyvin vahvasti vaikuttaa siltä että keskimääräinen elinikä kääntyy jossakin vaiheessa uudelleen laskuun.


Itselläni on tasan varmasti huonompi kunto ja terveys kuin omilla vanhemmillani oli tämän ikäisenä. Ja suurissa ikäluokissa on lisäksi osa noita himoliikkujia ja elämäntapahifistelijöitä, joille terveyden ja kunnon ylläpitäminen ylittää elämässä kaiken muun (en kyllä itse pidä sitäkään ihan optimiratkaisuna, jos menee liiallisuuksiin). Meissä nuoremmissa näitä näyttäisi olevan vähemmän. Lisäksi meille on ollut kaupoissa tarjolla kaiken maailman einekset ja karkit lapsesta alkaen, ja pikaruokakulttuurikin on tainnut yleistyä juuri meidän elinaikanamme. Miksiköhän muuten suuret ikälluokat ovat sallineet tällaista lapsilleen, kun itse kuitenkin haluavat elää terveellisesti?

Nykyteineillä on vielä paljon enemmän mahdollisuuksia pilata terveytensä kuin meillä oli, koska heillä on myös internet, joka sitonee ihmisen ruudun äärelle paljon tv:tä tehokkaammin kaikkina vuorokauden aikoina. Lisäksi vanhemmat ovat heittäytyneet ylisuojeleviksi. Itselläni ei vielä ole lapsia, mutta ilmeisesti monen vanhemman mielestä esim. puissa kiipeily, jota itse harrastin lapsena antaumuksella, ei tule kuuloonkaan!

Eihän tämä kaikki voi olla vaikuttamatta ihmisten terveyteen ja sitä kautta myös elinikään. Suuret ikäluokat jäänevät toistaiseksi pitkäikäisimmäksi sukupolveksemme.

ap

Vierailija
8/11 |
14.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Liikunnan kokonaismäärä vähentynyt. Aika vietetään pääasiassa tietokoneen tai television ääressä ja koulumatkat kuljetaan autokyydillä, ei liikuntasuosituksen vähimmäismäärä täyty edes urheilevallakaan nuorella.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/11 |
14.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Liikunnan kokonaismäärä vähentynyt. Aika vietetään pääasiassa tietokoneen tai television ääressä ja koulumatkat kuljetaan autokyydillä, ei liikuntasuosituksen vähimmäismäärä täyty edes urheilevallakaan nuorella.

niin vähentynyt? Itse olin silloin nuori ja en minä ainakaan mitään paljoa liikkunut. Autolla koulumatkat, en harrastanut mitään liikunnallista, telkkarin edessä istuttiin silloinkin illat. Jotenkin tuntuu ettei noista ajoista liikunnan määrä ole paljoa muuttunut huonompaan keskimäärin vaikka joistain huomattavasti aikasemmista ajoista kyllä. Ja silti 1980-luvullakin vielä ylipainoinen nuori oli harvinainen näky.

Vierailija
10/11 |
14.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Liikunnan kokonaismäärä vähentynyt. Aika vietetään pääasiassa tietokoneen tai television ääressä ja koulumatkat kuljetaan autokyydillä, ei liikuntasuosituksen vähimmäismäärä täyty edes urheilevallakaan nuorella.

niin vähentynyt? Itse olin silloin nuori ja en minä ainakaan mitään paljoa liikkunut. Autolla koulumatkat, en harrastanut mitään liikunnallista, telkkarin edessä istuttiin silloinkin illat. Jotenkin tuntuu ettei noista ajoista liikunnan määrä ole paljoa muuttunut huonompaan keskimäärin vaikka joistain huomattavasti aikasemmista ajoista kyllä. Ja silti 1980-luvullakin vielä ylipainoinen nuori oli harvinainen näky.

Arkiliikunta on vähentynyt ja ravinnon energiapitoisuus on vuorostaan nousut viimeisen 25 vuoden aikana.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/11 |
14.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nyt niitä on joka toisella, kakkosautolla on sitten kätevä kyörätä tenavia harrastuksiin kun 80-luvulla ainoa vaihtoehto oli se polkupyörä. Tai edes kävely bussipysäkille...

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä kuusi kuusi