Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

en eilen uskonut näkeväni

Vierailija
23.06.2012 |

enää tätä aamua.



Koko elämä syöksykierteessä. En jaksa enää selitellä miksi.



Keikkalaisen kuitenkin yrittänyt hommia tehdä, tuloksetta. Olen kuukauden sisällä kolmesta paikasta jo ottanut lopputilin.



Nyt 2 viikkoa ollut 50km päässä kotoa töissä. eilen menin iltavuoroon paikkaa, jossa on aina ollut hirveän vaikea olla. eilen klo 16 maissa yksi hoitajista otti minut puhutteluun ja tokaisi minun käyttävän liikaa hajuvettä, tästä ollaan puhuttu jo viikko, ihmiset saavat päänsärkyä voimakkaan hajuveden vuoksi. Kukaan ei voi olla kanssa samassa huoneessa tämän vuoksi.



11 vuotta hoitoalalla olen ollut, eikä vielä koskaa kukaan ole tuollaista sanonut. toiseksi minulla ei ollut hajuvettä, vain kainalodödöä ja hieman hiuslakkaa.

nämä tälle hoitajalle sanoin, joka tuli haistelemaan kainaloni + hiukseni.

lisäksi ilta meni aivan pieleen. olin uudella puolella eikä kukaan voinut neuvoa kysyttäessä. tein opitun parhaani mukaan ja kaikki meni väärin.

tilanne ajautui henkisesti niin loppuun, että jouduin lähtemään kesken iltavuoron kotiin.



huomenna olisi iltavuoro samaisessa paikassa, taidan jättää väliin.



kun en muutenkaan ole kunnossa henkisesti, en kestä tuollaista. asia ok, jos asiasta olisi ilmoitettu, mutta se kohtelu ja yhteisön ulkopuolelle jättäminen sekä asioista kertomattajättäminen oli karmeaa.



ainoa vaihtoehto on irtisanoutuimen ja taloussotkun totaalinen ulosottoon ajautuminen

Kommentit (9)

Vierailija
1/9 |
23.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itselläni on ollut sellaista lakkaa hiuksissa, että olen huomannut ihmisten nyrpistelevän nenää. Sen jälkeen en ole lakkoja käyttänyt kuin jossain erityistapauksessa ja silloinkin mietoa ja hajutonta.



Kuulostaa siltä, että sinun pitäisi hakea sairaslomaa ja ilmoittautua työkkäriin. Pätkätyöt ovat vihoviimeisiä hommia, jos on muutenkin elämässä ongelmia.

Vierailija
2/9 |
23.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

en voi tunne enää mennä. kuolen ennemmin. onko päivtstyksessä lääkärin minua kuuneltava? maanantaina olin jo päiviäni lopttamassa, mutta aikuiset lapseni soittivat hätäkeskukseen. mielestäni en ole työkyinen

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/9 |
23.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

noilla meriiteillä, jos vaihdat paikkaa koko ajan ja jätät työsi kesken.



Ei kaikkea kannata ottaa itseensä. Keikkalaisena kannattaa katsoa ulkopuolisen silmin toimintaa ja vain hymähtää epäkohdille. Ne eivät valitettavasti sinua varten toimintojaan muuta.



Jos kukaan ei neuvo niin vika on heissä ei sussa. Ja parhaiten pärjää kun sanoo että ymmärsi itse väärin. Vaatii vain hyvää itsetuntoa ottaa muiden mokat omalle harteilleen. Kun itse tietää että teki hommansan niin hyvinkuin pystyi sitä ei edes kauvaa vatvo.



t 18 vuotta konsultin hommia tehnyt

Vierailija
4/9 |
23.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen pahoillani, että sait huomautuksen käyttämistäsi tuoksuista. Olen itse hyvin herkkä erilaisille hajusteille ja hajusteita käyttävät ihmiset saavat minut siirtymään kauemmaksi. Siihen ei ole petipotilailla mahdollisuutta.



Tulen todella huonovointiseksi vahvoista tuoksuista, joten ymmärrän sinulle kerrotun tilanteen. Ikävää, että sait asiatonta kohtelua työpaikalla. Asiasta olisi voitu mainita sinulle toisella tavalla.



Kirjoituksesi perusteella paikkasi on mielestäni sairauslomalla. Suosittelen, että hakeudut pikaisesti hoitoon. Ehdotan, että keskustelet raha-asioistasi pankin ja mahdollisesti kunnallisen talousneuvojan kanssa. Asiat järjestyvät varmasti.



Toivon, että tilanteesi paranee pian.

Vierailija
5/9 |
23.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Irtisanoutuminen ei ole ratkaisu. Keikkatyö on uskomattoman raskasta varsinkin silloin kun ei ole kunnossa, epävarmuutta ei kestä itse ja joutuu liian helposti vakiväen sylkykupiksi. Toteat itsekin ettet ole kunnossa. Älä mene sellaiseen paikkaan joka pahentaa tilannetta.



Hakeudut lääkärille, hankit lausunnon, ettet ole työkykyinen ja jos sinun on mahdollista päästä esim psykiatriselle sairaanhoitajalle keskustelemaan.



On myös mahdollista hakea velkaneuvontaa. Miten olet aiemmin järjestellyt raha-asioita, onko sinulla paljon jo ulosotossa?

Vierailija
6/9 |
23.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

sinun olisi pitänyt lopettaa työssäkäynti jo ajat sitten. Silloin pitää hälytyskellojen soida ja kovaa jos ongelmanratkaisu on sillä tasolla ettei näe muita vaihtoehtoja kuin irtisanoutuminen ja itsemurha.



Itse olen uupumuksen jamasennuksen vuoksi ollut pois työelämästä 2 vuotta. Lääkkeiden ja keskusteluavun avulla sain itseni kuntoon hiljalleen. Talous meni täysin kuralle noin pitkän saikun vuoksi, mutta nyt minulla on hyvä olo, uusi työpaikka ja olen saanut maksettua velkoja kivasti pois.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/9 |
23.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miten keikkalainen irtisanoutuu? Eli mitä ihmettä oikein elämälläsi sössit, jos et voi töitä tehdä ja silti niitä keikkoja haalit? Jää kotiin ja mene lääkärille (päivystykseen ei noilla oireilla oteta). Rahat tietty loppuu, mutta ymmärtääkseni ne on sinulta jo nyt loppu.

Vierailija
8/9 |
23.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

mihin lääkäriin pitäisi mennä? jos huomenna olisi työpäivä? ahdistaa niin että henki meinaa loppua, pelottaa mennä töihin, pelkään kääydä töissä, rahat on loppu. yritin vaikka mitä ja miten, ei onnistu. haluan vain olla, täällä äitini luona lukittuna vierashuoneeseen. lapset kotona isänsä kanssa, kun en pystynyt enää rahavaikeuksien vuoksi heistä huolehtimaan.



eilen vahempi tyttäreni soitti TYKS:n ensiapuun ja olisi minut sinne vienyt, mutta sanoivat että oman kunnan tk:n, ottavat siellä vastaan

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/9 |
23.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

omaan terveyskeskukseen ja kerrot koko tilanteesi. Ota vaikka joku perheenjäsen mukaan lääkärin vo:lle niin kertovat omat näkemyksensä asiasta. Sinä olet täysin loppuunpalanut ja tarvitset apua. Elämäsi muuttuu vielä paremmaksi, ihan varmasti. Tsemppiä. Älä murehdi töistä nyt ollenkaan.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi kaksi kolme