kun aloimme seurustella, mieheni sanoi odottavansa elämältään että

Samanlaista sotkua täällä...

Lapsi ei siitä rikki mene, vaikka mihin tilanteesen syntyisi ja isältäkin kaikki epävarmuus häipyy, kun nyytti sylissä.



Onneks olkoon. :)

ruusuinen kuva perheestä ja alkoi ahdistaa, kun tajusi, että pitää oikeasti sitoutua siihen. Onhan sitä mukava haaveilla. Ehkä miehen olisi hyvä puhua jonkun ulkopuolisen kanssa, johtuuko tuo kaikki ahdistuksesta ja vääristä odotuksista vai kokeeko mies tietävänsä, että ei halua perhe-elämää ap:n kanssa. Jälkimmäisessä tapauksessa asia on tietysti selvä.

Älä ota itseesi, ap. Et voi valita sitä, mitä mies tuntee.

Mitä pitää tehdä, jos on mies, joka itse tietää, että ei osaa eikä halua enää seurustella mutta haluaa kuitenkin oman "perheen" eli lapsen? Adoptointi on hieman hankalaa sinkkumiehelle...

Olenko jotenkin omituinen??

Onpa kurja tilanne!

Miksi ette menneet naimisiin ennen lapsen hankintaa?

Mutta ymmärrän toisaalta, että kun sen lapsen haluaa, on valmis tinkimään periaatteistaan.

Ehkä mies nyt vaan jänistää, kun on isot askelet kyseessä.

Mies voi hyvinkin muuttaa mieltään naimisiin menon osaltakin, kun on muutenkin ailahdellut. Munkin mies sanoi heti kun alettiin seurustella että menään naimisiin ja tehdään lapsi. Jonkin ajan päästä aloin puhua kihloista, ja mies olikin nyt sitä mieltä että avioliitto on vain paperi, ja avioliitot ei kestä kuitenkaan. Pienellä painostuksella sain miehen suostumaan kihloihin, tiesin kuitenkin että ollaan tosissaan molemmat, ja ikää jo sen verran että nyt toimitaan jos aiotaan päästä naimisiin säällisen ikäisenä.

Kun muutimme yhteen asumaan, puhuin häistä, mutta mies pelkäsi että järjestän innoissani kauheat isot häät, ja hän kun ei halua olla keskipistenä juhlissa, eikä muutenkaan tykkää juhlia. Tilanne muuttui kun tulin raskaaksi, mies sanoi että mennään sitten naimisiin. Sain keskenmenon, mutta naimisiin mentiin, pienet häät oli.

Muutaman vuoden päästä saatiin sitten vihdoin yhteinen lapsi, ja kaikki on hyvin. Mies tottui pitämään sormusta vaikka sitäkin aluksi epäili. 

Minua ärsyttää tuo ajatus siitä, että mies kosii, mies ei halua naimisiin, mies haluaakin... Mikä ihmeen päättäjä se mies tässä on? Asioista sovitaan yhdessä, ja kun ne sovitaan yhdessä, niin silloin niistä pidetään kiinni. 

Teidän tapauksessanne mies tekee selvästi asioita, joihin hän ajautuu ulkoisesta paineesta tai koska hänestä tuntuu, että niin kuuluu tehdä. Te ette kesksutele, mieti ja pohdi, mikä on juuri teille sopivin tapa vaan teette sen, minkä kuuluukin tehdä, ja sitten miestä alkaa kaduttaa.

Ehkä olisi paras käydä kunnon keskustelu, sellainen, missä sinä kerrot ihan järkevällä äänensävyllä eikä marttyyrikeinoin, miksi pidät avioitumista ja avioliittoa tärkeänä ja miksi oletit, että se on myös miehelle tärkeä. Samalla myös kerrot, oletko valmis elämään miehen kanssa ilman avioliittoa. Annat miehen kertoa omat suunnitelmansa ja halunsa ja perustella ne ilman että vänkäät vastaan tai osoitat muuten, että olet eri mieltä. Pohditte hetken, voiko näitä näkemyksiä yhdistää ja onko siihen edes haluja ja päädytte sitten lopputulokseen.

En käsitä, miksi täälläkin neuvotaan, että odota nyt vaan, jos se mies muuttaa mielensä tai ihastuu lapseensa tai muuta lapsekasta. Ei teidän avioliittonne pohjana saa olla rakkaus lapseen, se on teidän vanhemmuutenne pohja. Avioituminen on teidän kahden välinen juttu eikä siihen kuulu se, että lapsen takia suostumaan avioitumaan. Kypsät aikuiset eivät joudu myöskään odottelemaan jommankumman mielenmuutoksia, koska sitä mieltä voi muuttaa loputtomiin. Jos on epävarma, on epävarma, ja sitten sovitaan, mitä ratkaisuja tehdään sen tiedon pohjalta. Samantien ei tarvitse muuttaa eri osoitteisiin, mutta mitään outoa mielenmuutosta en takuulla suosittele odottelemaan. Aivan lapsellista touhua aikuiselta ihmiseltä!

Nro 10: Mikset osaa tai halua seurustella? Minkä ikäinen olet? Varmasti löytyy naisia, jotka ovat valmiita tekemään lapsen ilman parisuhdetta kuitenkin niin, että lapsella on osallistuva isä. Esimerkiksi minä voisin tällaista kuviota harkita, jos olisi hommaan halukas ystävämies.

turhaa pelkoa?

puhunut muuta. Nyt ensi hätään unohtaisin häät ja nauttisin raskaudesta, MUTTA laittaisin lapsen ehdottomasti omalle nimelleni. Näin varautuisin mahdolliseen eroon, jos mies on noin haluton lapsen tuloon. Haluaisin eron tullessa olla lapsen kanssa saman niminen, koska tuossa tapauksessa voi olla isokin mahdollisuus.

Tai toisin, että vauva kun syntyy mies ihastuu ikihyviksi ja kosii sinua ja menette naimisiin.... koskaan ei tiedä mitä tapahtuu.

Mutta lapsen laittaisin joka tapauksessa omalle nimelleni, puhuisi mies siinä hetkessä mitä tahansa tulevista häistä yms. en luottaisi häneen, mutta en myöskään ruikuttaisi asiasta enää.

avioliiton ulkopuolelle, en IKINÄ, tämä on ihan kauhea tilanne :(

puhunut muuta. Nyt ensi hätään unohtaisin häät ja nauttisin raskaudesta, MUTTA laittaisin lapsen ehdottomasti omalle nimelleni. Näin varautuisin mahdolliseen eroon, jos mies on noin haluton lapsen tuloon. Haluaisin eron tullessa olla lapsen kanssa saman niminen, koska tuossa tapauksessa voi olla isokin mahdollisuus.

Tai toisin, että vauva kun syntyy mies ihastuu ikihyviksi ja kosii sinua ja menette naimisiin.... koskaan ei tiedä mitä tapahtuu.

Mutta lapsen laittaisin joka tapauksessa omalle nimelleni, puhuisi mies siinä hetkessä mitä tahansa tulevista häistä yms. en luottaisi häneen, mutta en myöskään ruikuttaisi asiasta enää.

Onnea odotukseen äläkä stressaa liikaa =)