Käsi sydämelle, vaihtaisitko paikkaa kanssani?
Olen yh ja lasten kanssa kotona, saan kuukaudessa käteen tukien yms muodossa 2200e, lapset ovat koululaisia. Lapsilla on neurologisia ongelmia joiden vuoksi on terapioita ja psykologikäyntejä useampia viikoittain, summa koostuukin osaksi vammaistuesta ja omaishoidontuesta. Meillä ei nukuta öisin(edes lääkkeillä), päivät on tarkasti aikataulutettu, sidontatekniikat on hallussa ja arkeen ei saa tulla ylätyksiä tai koko päivä menee sodaksi.
Lasten isä ei tapaa lapsia, eikä ota heistä vastuuta millaan tavalla, edes elatuksen muodossa, olen siis lasten kanssa 24/7/365. Olen melkein kokoajan isoilla mustelmilla ja naarmuilla, kun lapsi ehtii riemastua enkä saakaan samantien otetta(toinen jo samankokoinen kuin minä). Kotivakuutus on maksanut itsensä moninkertaisesti takaisin kun tavarat lentelevät ja hajoavat. Asunto on kärsinyt isoja vanhinkoja pinnoiltaan, ja vaikka olen alle 40v niin näytän viisikymppiseltä, niin kuluttavaa tämä on.
Kun täällä niin useasti on valitettu, kuinka helppoa kotona lusmuilevilla tukien nostajilla on, niin vaihtaisitko oikeasti näillä pintatiedoilla paikkaa kanssani? Jos käyt töissä kodin ulkopuolella ja sinulla on 'normaalit' lapset, niin minä tulisin ilosta kiljuen paikallesi heti. Hetkeksi.
Vaikka lapset raskaita ovatkin niin kokonaan en heitä vaihtaisi pois, niitä positiivisiakin puolia kun on.
Kommentit (17)
Vaikka lapset raskaita ovatkin niin kokonaan en heitä vaihtaisi pois, niitä positiivisiakin puolia kun on. Pikkuhiljaa pitkäjänteisyys ja rajojen armottomuus tuottaa tulosta, lääkäreiden mukaan tilanne olisikin paljon pahempi ilman panostani.
Helpommalla voisin siis tuon summan tienata käymällä palkkatyössä muualla :)
Ot, mutta miksei sulla ole tukiperhettä?
t. ap
Ei saa koskaan joustaa rajoissa, niinkö?
Vaikka rajojen asettaminen olisi epäoikeudenmukaista ko. tilanteessa, niin silti ei saa joustaa?
Jos sisarus vaikka rikkoo räyhähengen tavaran, ja räyhähenki käy päälle potkimaan - saako räyhähenki aina rangaistuksen?
Mietin vain oikeudenmukaisuutta nykyään. Ei ole kyse erityislapsista.
mutta en minä ole koskaan tukien leikkamista tai vähentämistä vaatinutkaan. Päin vastoin. Siunausta sinulle ja perheellesi!
...onko lapsesi on teini-ikäinen? Kunhan vielä menee muutama vuosi, hän pääsee tuetun asumisen piiriin ja saat enemmän aikaa itsellesi.
Kuulostaa melko raskaalta, menisin mieluummin töihin:-) ja saisin muita sosiaalisia kontakteja.
Olen myös yh ja on 3 lasta, mutta vain 1 erityislapsi. Mutta tiedän, että tuo 1 erityislapsi on rankempi kuin 4 normilasta, joten en todellakaan kadehti sinua. Tsemppaan vaan ja toivotan kaikkea hyvää!
Ei tukia turhaan makseta näissä erityislapsitapauksissa ja olet sen kaiken ansainnut. Laitosasuminen on paljon kalliimpaa ja epäinhimillistä lapselle.
en vaihtaisi. En tosin koskaan ole ollutkaan sitä mieltä, että kotona tukien kanssa asujalla olisi helpompaa. Vaikka olisi terveet lapsetkin, mieluummin kävisin töissä ja olisin vakavarainen kuin kituuttaisin rahojen kanssa aina.
Jaksamista sulle kuitenkin, hienoa työtä teet!
Tuota elämää ei jaksa kuin kiitollisuuden avulla. Muista se. Muista olla kiitollinen lapsistasi, tuistasi, kaikesta avusta mitä saat. Kun sen unohdat, niin sitten menee mönkään.
Yritän nauttia ja iloita jokaisesta nnistumisesta mikä helpottaa arkea. Kun isompi oppi ymmärtämään ajankulun digitaalikellosta, niin melkein heitin kärrynpyöriä :D Mitä sillä on väliä että hän ei normaalikelloutaulusta vieläkään ymmärrä mitään? Pääasia että jokin ratkaisu löytyi. Kyseessä on lapsi, joka menee parin vuoden päästä yläkouluun.
vaikka tilanne olisi mikä niin rajoissa ei voi joustaa. Esimerkissäsi molemmille tulisi rangaistus, erilainen tietysti koska tehty asiakin on erilainen. Ja jälkikäteen asiasta puhutaan, kauan.
Ei saa koskaan joustaa rajoissa, niinkö?
Vaikka rajojen asettaminen olisi epäoikeudenmukaista ko. tilanteessa, niin silti ei saa joustaa?
Jos sisarus vaikka rikkoo räyhähengen tavaran, ja räyhähenki käy päälle potkimaan - saako räyhähenki aina rangaistuksen?Mietin vain oikeudenmukaisuutta nykyään. Ei ole kyse erityislapsista.
Sulle nostan hattua jaksamisesta ja välittämisestä. Miestäsi en ymmärrä. Ei ollenkaan ota vastuuta omista lapsistaan, tai halua ahtaa sulle hetken huilia... Itserakas hyväkäs! =) Niin kuin sanoit, rahasta ei ainakaan voi kadehtia ja laitoshoito paljon kalliimpaa. Jaksamista ja voimia sulle ja kaikkea hyvää!
Päin vastoin. Siunausta sinulle ja perheellesi!
...onko lapsesi on teini-ikäinen? Kunhan vielä menee muutama vuosi, hän pääsee tuetun asumisen piiriin ja saat enemmän aikaa itsellesi.
Tosin tätä on takana jo 7v, kyllähän loput menee kuin vasemmalla kädellä silmät ummessa, alkuvuosiin verrattuna ;)
Sulle nostan hattua jaksamisesta ja välittämisestä.
Ei saa koskaan joustaa rajoissa, niinkö?
Vaikka rajojen asettaminen olisi epäoikeudenmukaista ko. tilanteessa, niin silti ei saa joustaa?
Jos sisarus vaikka rikkoo räyhähengen tavaran, ja räyhähenki käy päälle potkimaan - saako räyhähenki aina rangaistuksen?Mietin vain oikeudenmukaisuutta nykyään. Ei ole kyse erityislapsista.
Jos räyhähenki käy potkimaan, hänen TÄYTYY saada siitä rakngaistus, koska ei ole olemassa MITÄÄN sellaista syytä, jonka takia toista ihmistä saisi käydä potkimaan. Luonnollisesti myös se tavaranrikkoja saa rangaistuksen siitä, että rikkoo toisten tavarotia ja provosoi tahallaan. Oikeudenmukaisuus seuraa siitä, että _jokaista_ rangaistaan ja palkitaan siitä, mitä hän on tai ei ole tehnyt.
Terveisin sekä erityislapsen että terveiden äiti.
toivottavasti kirjoitukseni antoi ajattelun aihetta siitä, miten kaikki ei aina ole niin msutavalkoista.
Aurinkoista päivää kaikille! :)
T; ap
Itse olen yh ja siis kotona päivin ja öin. Saan käteen tukia sen n. 1600 euroa, lapsi on koululainen. Lapsi on terve ja menee ja tulee pitkälti miten tahtoo. Meillä on ihanan hyvät välit, lapsi on hyväkäytöksinen, hyvin luotettava ja omatoiminenkin. Teemme paljon asioita yhdessä, meillä on myös yhteisiä harrastuksia. Lapsen isä ei tapaa lasta eikä maksa edes elatusta. Olen siis 24/7/365 vastuussa lapsestani. Olen hyvinvoiva ja kotimme näyttää kivalta.
Olen onnellinen, vaikka kaipaan työtä ja palkkatuloja, rahat on usein lopussa ja ajoittain koen itseni yksinäiseksi, koska minulla ei ole sitä työyhteisöä, johon kuulua. Onnellisin olen lapsestani ja hänen hyvinvoinnistaan.
Mutta selvää on, että sinä et olekaan niitä "kotona lusmuilevia tukien nostajia", joista täällä välillä keskustellaan. Tosi ikävää, ettei lasten isä ole arjessanne mukana. Jaksamista sinulle!
Tuota elämää ei jaksa kuin kiitollisuuden avulla. Muista se. Muista olla kiitollinen lapsistasi, tuistasi, kaikesta avusta mitä saat. Kun sen unohdat, niin sitten menee mönkään.