Lue keskustelun säännöt.
Mieheni sanoo jatkuvasti, ettei aio enää muuttua ja kehittyä
11.06.2012 |
Koska hänellä on ikää jo yli 35v, hän on mikä on, eikä aio muuttua, ei kasvaa ja kehittyä. Minusta tällainen asenne on surullinen. Koko elämähän on kasvamista ja oppimista, kehittymistä. Asenteen pitäisi olla utelias, eikä tuollainen väsynyt ja luovuttanut. Meillä on tässä niin suuri ristiriita, mikä näkyy arjen tasolla - jos mies käyttäytyy väärin, toteaa että hän on mikä on, minkä mahtaa. On töihinsä kyllästynyt, mutta sanoo että vanha ei mitään opi, ei jaksa siis opiskella eikä vaihtaa työtä, vaativat liikaa. Olisi pitänyt nuorena opiskella.
Mietin monesti, miten tappava asenne miehellä on, miten se minuunkin vaikuttaa. Ja minkä asenteen hän lapsilleen näyttää? Ovatko teidän miehet tällaisia?
Kommentit (6)
äiti on tollanen ja hän on 62v... eli ei kauhean hyvältä kuulosta noin nuoren miehen suusta :o
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta ei mun mielestä silti voi mennä sanomaan, millainen toisen ihmisen elämänasenteen pitäisi olla. Ja epäilen pahasti, että kaikenlainen painostaminen (minkä joku voisi erehtyä luulemaan olevan kannustamista) pahentaa tilannetta.
Kaikki eivät erityisesti rakasta koulumaista opiskelua ja kouluttautumista. Joillekin se tosiaan on liian raskasta. Tämä ei kuitenkaan välttämättä merkitse, ettei voisi kehittyä ja kasvaa ja muuttua jotain muuta kautta. Voi hankkia harrastuksia, voi kokea asioita, voi jättää palkkatyön ja ryhtyä yrittäjäksi tai päinvastoin. Voi pitää vuorotteluvapaan.
Jossain vaiheissa on myös hyvä katsoa taaksepäin ja todeta, että juuri nyt olen tarpeeksi hyvä. Jatkuva muuttuminen, nimenomaan muiden painostuksesta ei ole hyväksi. Muiden taholta tuleva vaade kehittymisestä ja ikuisesta hiomisesta ja viilauksesta on rasittavaa. Sen sijaan on hienoa, jos hetkeksi pysähtyy ja odottaa inspiraatiota tehdä juuri sitä mitä tuntee oikeaksi. Sitä eivät muut voi antaa, vaan halu kehittyä ja mennä eteenpäin tulee ihan luonnollisesti pienen lepovaiheen jälkeen.
Opiskelu ei ole mikään ainoa autuaaksi tekevä asia, ihmettelen miten aikuisen oikeus opiskella on muuttunut ikuiseksi oppivelvollisuudeksi.
jospa mies on tyytyväinen siihen mitä on nyt, ei koko aikaa tarvitse prässätä ja kiipiä eteenpäin.
On hienoa että haluaa rajata omaa olemistaan, elää omalla tavallaan eikä yritä vain miellyttää muita. Ikäkriisivaiheessa tuo voi lyödä hiukan yli, mutta tasoittuu kyllä.
Jossain vaiheessa ihmisellä on tarve pohtia vastaavatko sisäinen ja ulkoinen todellisuus toisiaan. Usein nuorina tavoitteet ja päämäärät asetetaan hyvin pitkälle muiden mieltymysten mukaisiksi. Iän ja elämänkokemuksen karttuessa saattaa käydä niin, että ulospäin suunnattu puoli ei enää vastaa omia sisäisiä tarpeita ja haluja.
Ehkäpä miehesi haluaa kehittyä tavalla, jonka muut tulkitsevat taantumiseksi. Tarkoitan että ehkä hän kaipaa yksinkertaisempia ja vaatimattomampia töitä, voidakseen löytää iloa perhe-elämästä, harrastuksista, yksiolosta tms.
Yksinkertaisemmat työt = huonompi palkka = vihainen vaimo ja syyllistävät lapset... tai vastentahtoinen opiskelu = tyytyväinen perhe = 40-50 -villiys uuden kumppanin kera...
Olen nainen 38 v. Mutta kyllähän elämässä ihan elämällä ja kokemalla väkisinkin muuttuu, aikoipa tai ei. Minusta on ihan järkevääkin ettei stressaa itseään sillä että jotenkin kauehasti *pitäisi* kasvaa ja kehittyä, ja vaan elää ja nautiskella, antaa elämän opettaa mitä se on opettaakseen.
Tuo miehen työtilanne tietysti on raskas, mutta ei se tuollaisena varmasti ikuisesti pysy. Miehellä varmaan on pientä ikäkriisin poikastakin keski-ikään tulosta ja nyt uskoo että on ikivanha eikä pysty mihinkään. Minäkin uskoin 35-vuotiaana, mutta enää en ollenkaan ;) Uskon että tuo tilanne töissä vuosien myötä jotenkin ratkeaa, joko mies oppii suhtautumaan nykysieen työhönsä myönteisemmin niin ettei se enää tunnu raskaalta ja ikävältä, tai sitten tosiaan jossain vaiheessa toteaa että paskanmarjat tämmöistä mukavanhuutta ja lähtee vaikka koulunpenkille!