Kertokaa, mistä tiedän että minun mieheni ei tee meille pahaa?
Taikka mistä sen tietää että mies tulee tekemään jotain hirveää minulle taikka lapsillemme? Kun näitä juttuja lukee "pimahtaneista" miehistä niin minulle on alkanut muodostua pelko että meille voisi käydä jotain :(
Miehellä on ollut alkoholin kanssa ongelmia, ei ihan pahimmasta päästä ole ollut mutta liikaa on maistunut ja usein. Nyt näyttäisi vihdoinkin siltä että alkaisi helpottaa. On itse tajunnut mitä juominen tekee hänelle ja meille muille. Ei ole juonut kuin jokusen kaljan viimeisen vuoden aikana. Humalassa on lähinnä sellainen ääliö, ei siis uhkaile yms. Unohtelee levyjä päälle tai jotain vastaavaa.
Miehellä on taipumus mustasukkaiseen käytökseen. Ja monesti haluaa tietää aina kaiken ja yrittää jollain tavalla hallita minua. Tässä ei vaan ole onnistunut kun pistän "vastaan".
Mies hermostuu helposti, hyvin pienistäkin jutuista. On usein ärtyisä mutta yleensä tuo huonotuulisuus johtuu univajeesta. Tekee vuorotöitä ja ei saa nukuttua riittävästi. On nukkumisen kanssa vaikeaa.
Mies ei ole koskaan lyönyt minua, käyttäytynyt väkivaltaisesti mutta jonkinlaista henkistä väkivaltaa on pahimpina kriisiaikoina suhteessamme käyttänyt.
Olemme olleet yhdessä 20 vuotta. On tosiaan ollut vaikeitakin aikoja mutta aina on yhdessä selvitty ties mistä ongelmista. Olen voinut "jäkättää" ja haukkua miehen ihan pystyyn jos tämä on tehnyt jotain typerää. Ei ole tarvinnut pelätä että toinen kävisi käsiksi sen vuoksi.
En tiedä mitä ajattelen miehestäni tällä hetkellä, mitä olen miettinyt jo useamman kuukauden. Jotenkin vaan tuntuu että jotain voisi tapahtua mutta toisaalta saatan ruokkia mielikuvitustani ja kiinnittää liikaa huomiota kaikkeen mahdolliseen mitä mieheni sanoo taikka tekee...
Herääkö sinulla mitään ajatuksia näistä mietteistäni? Mitkä ovat niitä asioita joista pitäisi todella huolestua ennen kuin on liian myöhäistä? Kiitos jos vastailet!
Kommentit (6)
Voiko ihminen muuttua väkivaltaiseksi vaikka ei ole koskaan sellainen ollut? Entä missä menee raja ns. normaalin ja ei normaalin mustasukkaisuuden kanssa?
että nyt kun näitä kamalia tapauksia on ollut,niin ne on pistänyt sut näkemään mörön siellä missä sitä ei ole.
se jos pystyy ääneen sanomaan, että " tuo lapsi nyt ottaa aivoon ihan suunnattomasti ja kohta räjähdän" tms. on yleisesti tae siitä, että ei oikeasti aio tehdä mitään.
Jos taas patoo kaikki ikävät tunteet, on tilanne räjähdysaltis (toki kaikilla ei sen kummempia ikäviä tunteita olekaan)
kybällä ja otat mitä vastaan tulee. Muuten Laasanen tulee murhaamaan sut+lapset tai joku sen vävyri. Naisen osa on kestää ja palvella miestä, jonka on valinnut,kun monet kunnon miehet olisivat jopa sinut ottaneet riesakseen naisen puutteessa ja kohdelleet vähän paremmin, joten kärsi nyt valinnoistasi. Ukkosi juo sinun takiasi. Jos osasi on kuolla alistut siihenkin, mies päättää perheestä sen päänä ja vain miehen kiltteyteen luottamalla naiset kuvittelevat säilyttävänsä jonkun järjestyksen. Miehet ovat tänne kaikki viihtyisät hyödykkeet keksineet, talot rakentaneet ja rahan ja ruuan tuoneet, jos et osaa vastata ns. rakkaudellasi pahoinvoivalle miehellesi hänen tarvimmalla tavalla, syy on vain sinussa ja jos olet enemmän tienaava ja nainen, syy on naisia suosivassa poliitikassa, joka tekee miesten elon Suomessa helvetiksi.
Mun mielestä sun ei tarvi olla huolissas. Miehesi pitäisi olla fyysisesti väkivaltainen, käyttää sitä väkivaltaa vuosi vuodelta pahenevasti, sairaalloista mustasukkaisuutta jne. Eli en usko, että teillä on mitään hätää.