miksiköhän pikkuperheiset (alle 3 lasta)

Jos kiinnität vaan huomiota enemmän niihin mielestäsi "turhiin" valittajiin?

valittavat kaikken eniten, lapsista, arjenraskaudesta, kotitöistä jne. Työssäni koen tätä päivittäin ja sitten ne joilla on todellisia suurperheitä, niin tuntuu, etteivät valita juuri mistään. Ovat jotenkin tyytyväisempiä elämäänsä.

Meillä on kaksi ihanaa ja helppoa lasta, emme valita oikeastaan ikinä mistään. elämämme on hyvälaatuista ja erittäin mukavaa.

ei kannata valittaa, kun sormella osoitetaan omapa on syysi.. kaikki on aina lasten syytä. Eli yksinäinen voi masentua, isonperheen vanhempi ei. Toisaalta ehkä kun on paljon lapsia turhat stressaamiset ovat jääneet..

ei yhtään lasta.Ei ole asenneongelmaa. Olen vain itsekseni ihmetellyt.

koska se perhe todellakin on elämän keskipiste ja vie hirveästi energiaa. Toisaalta kukaan ei ihmettele, jos suurperheessä väsyttää, enemmänkin se on odotettavissa. Toisaalta tuntemani suurperheelliset ovat alunperinkin varsinaisia energiapakkauksia, itse en jaksaisi sellaista elämää, kuin he elävät.



Kun on sellainen 2,4 lasta keskivertoperhe, paineet elää keskivertoelämää on suuremmat. Miksette tee näin, miksi teette noin? Aina saa olla selittelemässä valintojaan.

henkistä ja usein myös aineellista.

aikaa, jolloin ainoa harrastus oli baari-illat. Rakastan miestäni, lastani ja koiraamme :)

Naapurissa on suurperhe, 6 lasta, joista 2 jo aikuisia. Aika väsyneen näköinen emäntä, joka ei edes tervehdi postilaatikolla.



Kyllä meitä on moneen junaan.. jotkut ovat perusluonteeltaan valittajia, ei siihen lapsiluku vaikuta.

ainakin saanolla jatkuvasti selityksen velkaa kun on paljon lapsia. Millainen auto, talo, kattila..näitä tosi olennaisia kysymyksiä. Ja ihan sama vaikka valittaisi, niin syy on aina lapsilukumäärässä-valitettavasti. Jopa niin, että itselläni jäi pitkään vakava sairaus varjoon, kun väsymyksen syy oli omalääkärin mielestä lapsilukumäärästä.

toisaalta olen myös miettinyt, että suurperheiset eivät uskalla valittaa, kun pelkäävät että heitä aletaan syytellä just em. syystä, että mitäs teit niin monta lasta ettet jaksa. Aina noin imbesillejä löytyy, joiden empatiakyky on nollatasoa ja korvien välissäkin humisee tyhjyys.

Jos joku kokee elämänsä raskaaksi, oli tilanne mikä tahansa, niin miksi asiasta ei saa sanoa?!



Kummallista kansaa kyllä ollaan, aina pitäis olla naama virneessä ja hokea kuin hyvin menee vaikka tilanne on mikä hyvänsä.

kaksi lasta verrattuna nykyiseen, kun minulla on neljä. Elämänkokemus ja lapsetkin auttavat nyt jaksamaan, kahden ihan pienen kanssa on raskaampaa henkisesti, kuin eri ikäisten, joista on toisella tavalla seuraa ja jopa apuakin.



Ja kaikkeen tottuu. Monelle ekan vauvan tulo on hirveä shokki ja kaaos, vaikka näin jälkikäteen ajatellen, mikä voisi olla helpompaa elämää, kuin yhden vauvan kanssa kahdestaan oleminen. Pitkät päiväuniajat ihan vaan omaa aikaa tai pitkiä vaunulenkkejä..

Olen kyllä yltiöpositiivinen ihminen ainakin tullut sellaiseksi eron jälkeen.

En ole kyllä koskaan kokenut arkea raskaaksi. Vauvojen ja pienten lasten kanssa elämä on mitä on. Mitä turhista rutisemaan.

Ihmisillä tuntuu olevan niin kovat odotukset. Jos oli nukuttu vähän huonommin niin jätin kaikki mammakerhot väliin ja menin päiväunille lasten kanssa.

Kun mutsi relaa niin lapsetkin rentoutuu eikä kitise ja vaadi puntissa roikkuen koko ajan jotain.

jotka jo osallistuvat kotitöihin ja auttavat pienempien hoidoissa ym. Rankempaa miellä oli silloin kun oli 3 pientä lasta kun nyt kun on 6 lasta. Vanhin 10v. ja hoitaa mielellään vauvaa. Myös muut isommat lapset ottavat taaperot mukaan ulos, auttavat tiskeissä, siivouksessa, roskien viemisessä, nurmikonleikkaamisessa ym.



Silloin kun oli 3 vanhinta oli pieniä 4v,3 ja 1 ei niitä voinut päästää keskenään ulos eikä ollut isompia lapsia niiden perään katsomassa.