Onko 30-v perheellisen elämä eletty?

Ja mistä aikaa arkisinkin itselle.

tule julkkista ja tähteä. Siinä iässä menee romukoppaan kuvitelmat saippuaoopperoiden glamourista omassa elämässä.

Siinä iässä suunnilleen tajuaa, että jokainen vanhenee ja elämän suuria tarkoituksia on pysyä hengissä, elää fyysisesti ja psyykkisesti tasapainoisesti ja lisääntyä.

Onko 30-v perheellisen elämä eletty?

Tältä ainakin nyt tuntuu..

Niin, ettei mikään tunnu miltään. Samaa arkea päivästä toiseen. Jos joskus sattuu olemaan juhlia niin siintä kärsii taas sitten pitkään. Sekasotkua ja kaaosta.

Voi paska. En taida edes rakastaa miestäni.

vaikka ikää jo kohta 40v. Onneks on vaativa työ johon voi paeta tätä kaikkea paskaa, niin tekee myös mies. Lapset kouluikäsiä ja viettää koko ajan vaan enemmän aikaa omissa huoneissaan tai yhdessä....mihinköhän tää kaikki päätyy??

nyt ei enää ole nuori, se vähinenkin miestä ulkonäössään on ollut tyytyväinen on kadonnut. tässä tämä oli. jokaisella on yksi elämä ja se ahdistaa, että tajuaa pilanneensa omat mahdollisuutensa.

Kuulostaa aivan siltä, että mun jo aiemmin tekemä määritelmäni keski-ikäisestä pitää paikkansa.



Nuorena ihminen on optimisti ja keski-iän kynnyksellä usein realisti. Kun ihminen tulee keski-ikään, hänestä tulee pessimisti. Näin se todellakin taitaa mennä. On myös niitä, jotka ovat löytäneet ns. ikuisen nuoruuden. He eivät koskaan kadota optimismiaan tai ovat vähintäänkin realisteja, mutta pessimisteiksi he eivät tule.

Olen aina kunnioittanut vanhempia ihmisiä, jotka osaavat elää hetkessä. Eivät yritä esittää nuorta ja bilettää jossain diskoissa vaan tekevät jotain mielekästä omassa ikäporukassa.

Nyt olen itse yli nelikymppinen ja nautin tästä hetkestä! En tunne olevani nuori tai nuorekas, kaikki elämäninto ja tuore kauneus nuorille suokoon, minä nautin kypsästä tyylistä.

Olen mukana yhdistoiiminnassa ja harrastuksissa ja koen sellaista mikä ei nuorena kiinnostanut. Saan tyydytystä pienistä elämänasioista. En ole katkera vaan suorastaan odotan vanhenevani ja kokevani paljon tavallisia asioita jotka pitävät minut pirteänä ja tekevät elämästäni mielekkään.

Mä olen kahden, kohta kolmen pienen lapsen kotiäitinä, ja tästä hetkestä nauttiessani nautin myös siitä ajatuksesta, mitä vielä onkaan koettavana! Kun mun lapseni vähän tästä kasvavat, menevät kouluun jne, mä olen vielä täydessä terässä. Odotan innolla sitä aikaa, kun voimme lähteä miehen kanssa ex tempore viikonlopuksi kaupunkilomalle Keski-Eurooppaan, tai mitä vielä teenkään ammatillisessa mielessä! Se hyvä puoli on yrittäjänä, ettei mun tarvitse huolehtia siitä, olenko liian vanha työllistyäkseni. :)



Ja tuolle yhdelle, ilmeisen nuorelle vastaajalle: kolmekymppinen ei todellakaan ole keski-ikäinen vielä! :D

eli haastetta riittää koko loppuelämäksi.

.

Kuulostaa aivan siltä, että mun jo aiemmin tekemä määritelmäni keski-ikäisestä pitää paikkansa.

Nuorena ihminen on optimisti ja keski-iän kynnyksellä usein realisti. Kun ihminen tulee keski-ikään, hänestä tulee pessimisti. Näin se todellakin taitaa mennä. On myös niitä, jotka ovat löytäneet ns. ikuisen nuoruuden. He eivät koskaan kadota optimismiaan tai ovat vähintäänkin realisteja, mutta pessimisteiksi he eivät tule.

ja työpaikkaa tai mitään kunnianhimoa ja suuntautumista.



Turha katkeroitua sit...

ja työpaikkaa tai mitään kunnianhimoa ja suuntautumista.

Turha katkeroitua sit...

Viestissäni en hakenutkaan tuota.

uudelleen 40 jälkeen.....



t onnellinen 48v

Et ole vielä elämää edes aloittanut. Odota vaan sitä hetkeä, kun huomaat että elämähän on tässä ja nyt. Sinä olet ihana, eikä sinun tarvitse miellyttää ketään. Voit ihan vapaasti valita. Voit laittaa villasukat jalkaan, käpertyä sohvan nurkkaan hiukset suloisesti pörrössä ilman ajatustakaan siitä, että jonnekin pitäisi lähteä hilaamaan itseään. Kun tietää, että seinien ulkopuolella ei ole kerrassaan mitään tavoiteltavaa. Kaikki tärkeä on käden ulottuvilla.