Mitä tehdä negatiivisen ihmisen suhteen? EN JAKSA! (ov)

Äitini on vakavasti masentunut, eikä näe maailmassa muuta kuin pahaa ja negatiivista. Jos kerron hänelle lapsistani, hän alkaa muistella omaa lapsuuttaan ja kuinka hänellä oli niin kamalaa. Hänen sisaruksillaan on todella paljon mukavia muistoja, mutta nekin äitini aina jotenkin kääntää negatiivisiksi. Noh, kun olen yrittänyt häntä kohta 20 vuoden sairastelun jälkeen ohjata taas hakemaan hoitoa (itse ei tätä ymmärrä miksi), niin kieltäytyy edes yrittämästä, koska ei kuitenkaan saisi apua. Olen tosi epätoivoinen, koska minäkään en enää kykene ajattelemaan äidistäni positiivisesti, sillä hän aina itse tyrmää kaiken positiivisen, mitä sanon ääneen.

Hirveasti kuluttaa voimia kuunnella koko ajan toisen negatiivisuutta. Ei auttanut muu kuin yrittää pitää etäisyyttä pahraan taidon mukaan. Sulla se on tietysti pahempaa jos se on oma äiti.



Voisitko sanoa äidillesi suoraan tästä hänen käytöksestään? Ettet jaksa enää kuunnella ?



Mikä on pahinta mitä voisi tapahtua?

Hirveän epäluuloinen kaikkea/kaikkia kohtaan ja aina jotakin negatiivista.



Jos ei se muuta keksinyt, niin ainakin sähkölaskussa tai puhelinlaskussa oli laskutettu liikaa.

Samoin alkava Alzheimer voi aiheuttaa tuollaistakin. Äitisi saaminen lääkäriin voi tietysti olla vaikeaa tai mahdotonta, mutta jos sinusta tuntuu, että äitisi on tässä suhteessa muuttunut, niin kannattaa ainakin yrittää.



Jos kyse kuitenkin on persoonasta tai esim. yleisestä elämään pettymisestä, niin sitten tietysti lääkäreistä ei ole apua. Jos asut lähellä, niin keino saada äitiä liikkeelle voisi olla tehdä kaikkea yhteistä, vaikka se varmasti raastaa hermoja. Yrittää saada hänet mukaan lenkille, erilaisiin tapahtumiin, miettiä miten häntä voisi saada ottamaan yhteyttä ystäviinsä jne. Helpommin sanottu kuin tehty, tiedän.



Kyse ei kuitenkaan ole kiukuttelevasta ja vinisevästä 5-vuotiaasta vaan aikuisesta täysivaltaisesta ihmisestä, joten suoraan puhuminenkin on kannatettava vaihtoehto. Jos saisit äitisi puhumaan siitä, miksi kaikki tuntuu vaikealta, ei siis valittamaan naapureista yms. vaan puhumaan niistä ihan oikeista asioista oikeilla nimillä, vanhenemisesta, mahdollisesta hyödyttömyyden tunteesta eläkkeen lähestyessä, yksinäisyydestä, siitä mitä ovat olleet hänen elämänsä suuret pettymykset ja onnistumiset ja tuntuuko hänestä siltä, että hän ei ikinä toteuttanut haaveitaan tai teki vääriä valintoja. Kysy miksi hän on niin vihainen maailmalle ja pettynyt? Tietysti vielä parempi olisi, jos hänet saisi juttelemaan näistä asioista psykologille (taas helpommin sanottu kuin tehty.)



Samoin jos muu ei auta, puhu suoraan siitä, miltä sinusta hänen käytöksensä tuntuu. Tai kirjoita kirje. Kerro, kuinka hänen negatiivisuutensa imee sinusta voimia. Että olet aina hänen kanssaan kommunikoituasi rättiväsynyt ja siksi sinusta hänen kanssaan tekemisissä oleminen on hyvin rasittavaa ja sinun pitää pakottaa itsesi siihen, vaikka rakastatkin häntä. Kerro, mitä toivoisit. Että toivoisit hänen yrittävän löytää elämäänsä enemmän ilon aiheita, haluaisit jakaa niitä ja omia ilonaiheitasi hänen kanssaan. Että ymmärrät, että hänellä on vaikeaa, mutta että sinä et sitä voi uuttaa ja jatkuva negatiivisuus vie sinulta liikaa voimia. Tämä varmasti loukkaa äitiäsi, mutta et sinäkään ap voi jäädä tämän tilanteen vangiksi. Muuten olet 30 vuoden päästä äitisi hautajaisten aikaan ihan yhtä katkera ja vihainen kuin äitisi nyt.

Helpottavaa kuulla, että muillakin tälläistä. Etenkin te, joilla oma äiti vastaavanlainen.



Olen yrittänyt saada häntä hoitoon, mutta ei mene sillä " minä selviän yksin" . Äidillä taustalla niin rankkoja juttuja, että tarvitsisi terapiaa, mutta ei usko siihen. Lääkkeitä ei halua myöskään. On tottunut, että itse pitää pärjätä ja ainoa lääke on tehdä lisää töitä ja olla ajattelematta asiaa.



ap

Kiitos kun kirjoitit ja yrität auttaa!



Puhumista on kokeiltu, kirjeitä myös. Ei auta. Tämä siis on jatkunut niin kauan kuin muistan, tosin nuorempana luulin tämän olevan " normaalia" , siis että minä jotenkin sairas kun en mahdu äitini muottiin. Kävin vuosia terapiassa ja onneksi pääsin siinä mielessä kuiville, että tajuan ettei oma syyni.



Kaikki mitä sanon asiasta äiti ottaa syytöksenä ja keskustelu menee aina tyyliin niin, että lopuksi äiti syyttää minua hemmotelluksi kakaraksi, joka on aina isänsä puolella ja häntä vastaan ja hän on yksin taistellut kaiken puolesta.



Hankin hänelle harrastuksen, jossa tapasi mukavia ihmisiä. Ystävyyssuhteita ei muodostunut kun äitini yhtenä kertana veti kunnon shown pystyyn eikä puhunut kenellekään mitään enää. Toisessa harrastuksessa kertoi omia mielipiteitään niin voimakkaasti heti alkuun, että suurin osa pelästyi. Sitten ihmettelee kun muut eivät hakeudu hänen seuraansa :(



En ymmärrä miten isäni häntä jaksaa. Ei aina jaksakaan ja sitten hakee lohtua viinasta. Tästä äitini saa syyn syyttää isääni ja soittaa minulle miten isäni on kamala ja pilannut hänen elämänsä.



Vuosia uskoin äitini tarinan miten isä on hirveä kunnes kerran sain puhuttua isän kanssa oikeasti ja tajusin miten kuvio menee (olin jo aikuinen). Äidissä itsessään ei ole syytä milloinkaan omasta mielestään.



Kiitos vielä kun jaksatte kuunnella ja auttaa.



Mieheni sanoo, että anna olla, älä mieti. No helppohan se on sanoa kun oma äiti ei ole.



ap

väkivaltaa, jos sen sallii. Itse olen ratkaissut tilanteen niin, että olen pistänyt välit poikki. Sekään ei kuitenkaan ole hyvä ratkaisu ja en silti pysty olemaan murehtimatta äitini asioita. Veljeni taas pitää yhteyttä äitiimme ja on aika samanlaisessa loukossa kuin sinä. Tosin helpotuksena se, että äidilleni hän on se hyvä lapsi, mutta toki vain minuun verrattuna ja kun minä olen äitini mielestä mitä olen, niin ei se " hyvä lapsikaan" nyt kovin hyvä ole.



Meillä myös äitini ja isäni suhteen dynamiikka on täysin kieroutunut ja isäni on aina paennut äitiäni työhön ja alkoholiinkin. Olisi tavallaan helppo jakaa heidät hyviin ja pahoihin ja pistää kaikki syy äidin kontolle (minä todella tunnen erittäin negatiivisia tunteita äitiäni kohtaan, joten minulle olisi helppo syyttä häntä kaikesta), mutta jokin heidät on pitänyt yhdessä sen 40 vuotta, joten jotain isänikin tuosta kuviosta saa.



Tavallaan on suuri helpotus, että välit ovat poikki ja tavallaan ei sitten kuitenkaan. Vaikka en ole tekemisissä äitini kanssa kuin pakollisissa perhejuhlissa, niin ei se silti sitä pääni sisällä asuvaa äitini ääntä ole mihinkään poistanut joten päivittäin joudun kuitenkin käsittelemään minun ja äitini suhdetta.



Teidän tilanteenne kuulostaa yhtä patologiselta kuin meidänkin ja mitään helppoja ratkaisuja ei ole. Ymmärrän hyvin, että nuo ehdottamani eivät todennäköisesti toimi tai auta mitään. Jos oikeasti tietäisin, miten tällainen solmu aukaistaan, niin sen patentoimalla ja menetelmää myymällä tulisi varmasti rikkaaksi ;)



Itse yritän omaa somuani käsitellä siten, että keskityn siihen omaan osuuteni asiassa. Äitini on, isäni on, lapsuuteni on, mikään ei niitä muuta tai ainakaan se ei ole minun vallassani. Minun pitää vain yrittää löytää itseäni vähiten vahingoittava tapa elää sen kassa ja yrittää kaikin keinoin katkaista ketju. Ei se pahoinvointi minunkaan suvussani äidistäni alkanut.

Voimia sinulle myös!



Tosiaan ei tähän taida olla patenttiratkaisua :(



Tuntuu vaan niin hemmetin pahalta tekosyillä vältellä näkemistä, mutta kun joka kerta käy sama juttu. En muista oikeasti kertaakaan kun meillä olisi ollut mukavaa yhdessä oikeasti. Surullista :(







ap

Vaikka miten rautalangasta väännän, hän ei tajua minkälainen on.



Voi että taas ahdistaa.



Itse olen todella positiivinen mutten jaksa enää.

En tiedä mitä sanoa, neuvot vähissä mulla myös....

Niin pahalta kuin se tuntuukin, ei toista voi auttaa ellei toinen halua apua. Tärkeintä on, että vetää rajan siihen mitä jaksaa ja kestää ja mitä ei. Ette voi olla äitinne pelastajia!

Epäilen kyllä äidilläni masennusta. Aina hän on tosin ollut perusnegatiivinen ihminen. Mikään ei ole hyvin. Rahat aina loppu (= on ollut kotona ikänsä), aina kipeänä jostakin, ei jaksa sitä tai tätä jne.



Voin aina tosi hyvin kun en puhu hänen kanssaan. Eilen menin soittamaan hänelle ja heti tuli itsellekin paha olo:((.

Vetää ihan kaikki energiat kun puhutaan puhelimessa tai nähdään. Aina kaikki huonosti, mitään positiivista ei elämässä. Mutta annas olla jos minä sanon jotain vastaavaa, esim. töissä pomo ilkeä tms. niin äiti sanoo " Voi Maija [minun keksitty nimi] kun olet aina niin negatiivinen ihminen! Eihän sinua jaksa kukaan kuunnella. Koitapa keksiä jotain positiivista ajateltavaa elämässä joskus!" . ARGGGGG

MINULLA on hyvin negatiivinen tyttö, pienenä oli niin suloinen, sitten kun alkoi tulla noin 17 vuotiaaksi, rupesi käyttymään jotenkin oudosti, en vain kiinnittänyt huomiota siihen ensin, pistin kyllä merkille hänen VÄLINPITÄMÄTTÖMYYTENSÄ jo monen monta kertaa, jotenkin sellainen, että ottaa asioita itselleen, mutta tuntui ettei saa mitään itselleen, kotimme on ollut hyvä, HUOM en usko että aina on joku lapsuuden rauma, rakasitn lastani kaikin tavoin, mutta kun ajattelen näin jälkikäteen niin EN KYLLÄ OTA SYYLLISYYDEN TAAKKAA, -JA HUOM. OLEN REHELLINEN NYT KUN KIRJOITIN TUOSTA,  turhan kauan poltin käämejävain hänen vuokseen, en kuitenkaan syytä häntäkään, mutta haluaisin todella että hän näkisi myös itse itsensä, jos jotain vaikkapa viestin tapaista, NIIN kumma kyllä ne ovat aina hirveän energiaa syöviä, niin että tulee ihan kummallien olo, paha, ja kestää pitkän aikaa että jälleen palautuu entiselleen, omaan energiaansa, EN OLE TIETYSTI VIRHEETÖN ITSEKKÄÄN, mutta ERON  kyllä huomaa kun ajattlee kun  tuntee tuon ihmisen energian, vaikka vain ajatelessa, "ei tule niin mukava olo" tälläisille henkilöille on HYVÄ LÄHETTÄÄ  vaikkapa  RUKOUS ENERGIAA, SILLOIN TULEE SUOJATUKSI MYÖS ITSE, ja mukavampi jatkaa ihan omaa elämää. 

Olipas Piiiiiiiiitkäääääää lause.