Oliko lapsuutesi hyvä vai huono? Vanhempiesi sosiaalinen status, koulutus ja varallisuus?

Vanhempani ovat duunariperheiden lapsia, duunareita itsekin, ei kummempaa varallisuutta. Aina on ollut aikaa minulle, vaikken ainut lapsi olekaan. Äitini tulee kylään huomenna ja isäni tulee hoitamaan lapsiani keskiviikkona työhaastatteluni ajaksi. :D

Vanhemmat kouluttamattomia, varattomia ja työttömiä alkoholisteja. Lasten hoito sen mukaista.



Onneksi lapsi on sopeutuvainen:/

Joo, puitteet oli hyvät. Isä korkeasti koulutettu akateeminen, rikkaasta suvusta, joten rahaa oli ja matkustettiin ja tehtiin paljon kaikkea kivaa koko perheen voimalla. Asuttiin väljästi keskellä kaupunkia.

Äiti oli kotirouvana siihen saakka kun lapset muuttivat kotoa pois.



Mutta mutta, nyt vasta kun on omia lapsia ja on joutunut miettimään noita kasvatusasioita, niin olen saanut toisen näkökannan omaan lapsuuteeni. Meillä AINA tehtiin KAIKKI jutut lasten ehdoilla. Mitään rajoja ei ollut, rangaistuksia EI KOSKAAN, mitään ei kielletty. (No, me oltiin aika kilttejä pentuja kaikesta huolimatta.)

Teininä sitten alettiin siskoni kanssa viettää ihan hirveetä elämää - viinaa ja miehiä riitti ja paljon. Yhden illan suhteita ja hirveitä morkkiksia. Pidettiiin hurjia kotibileitä jne. Vieläkään kukaan ei pannut meitä ojennukseen. Onneksi me kummatkin sitten siskon kanssa kyllästyimme remuamaan ja hankimme kunnon elämät. Toisinkin olisi hyvin voinut käydä.



Nyt olen terapeutinkin avustuksella joutunut miettimään huonoa itsetuntoani, turvattomuuden tunnetta, läheisriippuvuuttani sekä sitä etten uskalla luottaa toisiin ihmisiin.



PITÄKÄÄ NYT PRKL LAPSENNE HERRAN NUHTEESSA, ettei kaltaisiani synny lisää ;)

omakotitalot sun muut tarvikkeet kunnossa



isä väkivaltainen hullu ja äiti nappeja nappaileva hermoheikko marttyyri



lapsuuteni oli hyvä, mutta ehdottomasti olisi ollut parempi ilman vanhempiani

Tulot keskiluokkaa. Tekivät paljon ja pitkään töitä, joten muistan lapsuudestani yksinäisyyden. Ei saanut illalla (kun oli ensin ollut koko päivän yksin sisällä ja pihalla koiran kanssa) häiritä väsyneitä vanhempia pyytämällä että luettaisiin kirjaa.



Mihin nyt vertaa, mutta ihan keskihyvä lapsuus kai. Nykyajan kriteerein mukaan olisin ansainnut virikelapsen paikan päiväkodista.

Aineellisesti köyhää, ruokaa niukasti. Vaatteita vähän, liian pieniä, jne. Jatkuva vanhempien avioeron uhka päällä, joka toteutuikin nuoruudessani. Omillaan sai pärjätä ahdistuksen kanssa.



Huono itsetunto jäi loppu elämäksi. Omilleni pystyn aineellisesti tarjoamaan enemmän, mutta henkistä puolta saan työstää jatkuvasti.

kouluja käymätöntä äitiäni ja hakkasi minua. Täysin rajaton ja turvaton olin, ja aina ihan h.moilanen mistä tuli piiskaa kun isä sattui tiukemmalle päälle. Onneksi erosivat. Sitten alkoi äitin mieskierre: meillä ramppas joska viikko suunnilleen ihan outoja miehiä, joitä aiti veti baarista meille. Ala-aste ikäisenä hoidin 5v nuorempaa pikkuveljeä ihan sujuvasti ja kävin naapurin kakruille kans hoitotätinä. Nukuin joskus autotallissa, joskus vaatekomerossa. Puolustauduin hulluja juoppoukkoja vastaan. Muutin kotoa ollessani 16v ja kun olin 18v niin pikkuveljeni muutti luokseni asumaan. Nyt 20v myöhemmin mulla on omia lapsia ja veli edelleen yksi maailman tärkein ihminen lasteni lisäksi. Terapiat on käyty ja jatkuu vielä.

Ryyppäsivät kotona ja aiheuttivat luonnollisesti minussa turavattomuuden tunnetta ja ahdistusta. Pikkuveljeä tuin niin henkisesti kuin fyysisestikkin. silti tunnen syyllisyyttä siitä etten vanhempana lapsena mennyt esim koulukuraattorille kertomaan kotitilanteesta ja pyytänyt apua.

Etsin aikanaan poikaystäväni kanssa asunnon läheltä kotiani jotta veljeni pääsisi aina halutessaan meille. Jos lapsuudesta jotain hyvää on seurannut niin erittäin läheiset välit veljen kanssa. Ja minun lapseni eivät tule näkemään minua humalassa!