Lue keskustelun säännöt.
sanokaapas oma mielipiteenne, olenko vain yksinäinen vai onko minulla masennus
12.03.2009 |
kerronpas nyt elämästäni. Olen teiniäiti, en ole perheeni kanssa tekemisissä.
Viimesetkin kaverit kaikonneet kun tulin raskaaksi.
Eli ei ainuttakaan kaveria ole. Siskoni tykönä käyn jos käyn, mutta hänelläkin on aina tekemistä. Tunnen oloni niin yksinäiseksi, olen ujo enkä osaa tutustua uusiin ihmisiin. :( Joka päivä mietin että kenenkäs tykönä sitä lähtis käymään kylässä, sillä kotona neljän seinän keskellä olo vaan masentaa.
Toisaalta säälittää lapseni kun hänellä ei ole sosiaalista elämää, murjotan aina kotona. joskus itken koko päivän. mutta tunteeni vaihtelee päivittäin.
Silloin päivä on hyvä kun siskoni pyytää kylään tai shoppailemaan, olen iloinen ja pirtsakka. Joskus jaksan käydä kävelyllä lapseni kans, leikkiä, tehdä ruokaa ja jopa siivota. Mutta sitten on niitä masennuspäiviäkin kun itken koko päivän, tunnen itseni ihan nollaksi, kukaan ei pidä minusta, eikä minulla ole ketään. Tuntuu kuin olisin yksin tässä maailmassa. Olen yrittänyt hankkia sosiaalista elämää, kavereita, harrastuksen..mutta ajatusmaailma on niin erillainen muitten mammojen kans, varmaan siksi kun olen teini. Ja harrastusta on hankala löytää kun kaikki kurssit on loppu ym. pitäisikö kertoa tästä lääkärilleni, onko tämä masennusta, en enään itsekkään tiedä. :(
toivottavasti saitte selvää kirjoituksesta, olen huono sepittelemään.
Kommentit (6)
Perusongelma on tuo yksinäisyys joka sitten masentaa - olen kokenut jotain samaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Netistä? Huhuile keskustelupalstoilla? Olisikohan jossain joku taho joka tukee erityisesti teiniäitejä? Voisitkohan kysyä neuvolasta?
Olen tosi huono hankkimaan ystäviä, ja tuntuu että kukaan ei edes halua olla ystäväni. Olen kyllä yrittänyt väkisellä hankkia ystäviä, mutta ei siitä tule mitään.
Oma ikäiset elävät teini elämää, ja äidit sitten sellasta aikuisten elämää.
Tai siis ovat aikuisempia kuin minä. Pelottaa sanoa lääkärillekkin, kun
jotenki pelkään että mitäs se sanoo, tai ei ymmärrä minua.
Ja sitä että hän ei osaa auttaa, ja antaa lääkkeitä, enkä toisaalta haluais olla riippuvainen lääkkeistä. Tuntuis jotenkin tyhmältä syödä niitä. : /
Jos ainoa kodin ulkopuolinen kontaktisi on siskosi harvakseltaan? Ymmärrän, että on vaikeaa jos kokee olevansa kovin erilainen kuin muut äidit vaikka pulkkamäessä tai leikkipuistossa. Ehkä sinne kuitenkin kannattaisi lapsenkin takia mennä - ajan myötä saatat törmätä myös sellaiseen äitiin, jolla on jotain yhteistä kanssasi. Harrastukset tosiaan alkavat tammikuulta, joten niistä olet myöhästynyt - mutta aloita syksyllä!
Yksinäisyys helposti vie masennukseen ja kirjoituksesi perusteella vaikutat kyllä masentuneelta. Entä jos puhuisit siitä neuvolassa? Tai varaisit ajan terveyskeskuspsykologilta? Ammattilaisen kanssa voisit käydä vähän tilannettasi läpi, josko löytyis jotain toimintatapoja tai keinoja edistää tilannettasi?
Jaksamista sinulle!
Jos olet teiniäiti, luulisi että yhteiskunta järjestäisi sinulle edes jonkinlaisen turvaverkon.
Tosin huonoja ja surullisia päiviä on varmasti meillä kaikilla, mutta jos useimmiten elämä tuntuu vain kurjalta, niin kannattaisi ehkä jutella lääkärin kanssa aiheesta. Onko sulla mailiystäviä tms. kenen kanssa voisit vaihtaa mielipiteitä edes sähköpostitse?