Kuunnellaanpas taivasta

Olen aina järjellä epäillyt ja tunteella toivonut Jumalan olemassa oloa. Sairastuin esikoisen syntymän yhteydessä synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Kyseenalaistin pahan kerran sen, onko minusta äidiksi. Kävin terapian, toivuin pikku hiljaa, sopeuduin äidiksi. Sitten ajattelin kerrankin rukoilla. Rukoilin Jumalaa ja pyysin häntä osoittamaan onko minusta äidiksi. Päätimme miehen kanssa yrittää toista lasta. Jos tulisin raskaaksi pian, kuvittelin mielessäni tämän olevan osoitus siitä, että minusta on äidiksi. Tulin ensimmäisellä ehkäisemättömällä kierrolla raskaaksi. Sain kaksoset. Nyt olen onnellinen kolmen lapsen äiti. Oisko tässä hiven jotain samankaltaista ajattelua kuin runsaslapsisten perheiden uskovilla äideillä?



T. Epäilevä ev.lut.