Mitä mieltä tästä?

Vanhemmat olivat täysin kyvyttömiä ottamaan vastuuta vauvasta, ja sysäsivät vastuun lapsen hoidosta isoäidille.



Toivottavasti he jonain päivänä aikuistuvat ja ottavat vastuun lapsesta ja elämästään.

Eli lapselle olisi vahingollista nyt muuttaa järjestelyjä. Minusta sillä ei ole periaatteessa väliä kuka se on se ensisijainen hoitaja, ennen vanhaan oli varmaan usein noin että isoäiti oli se lähi-ihminen.

Itse en kyllä moiseen ryhtyisi, koska tulisin hulluksi liian läheisissä suhteissa äitiini tai anoppiin. Mutta jos tuo nyt heille sopii...

tämä järjestely on siis käsittääkseni kokonaan tapahtunut isoäidin aloitteesta. Itse asiassa vanhemmat ovat tällä hetkellä kotona odottelemassa, että saavat vauvan takaisin. Isä ei juuri nyt edes käy töissä.

ap

Mä en IKINÄ jättäisi meidän 11kuista mummolle (kummallekaan) edes useammaksi päiväksi. Ei pysty ymmärtämään. Miksi on sen lapsen tehnyt jos sitä ei huvita hoitaa??

Mutta jos kyse olisi suomalaisesta perheestä, niin pitäisin heitä täysin vastuuttomina ja kykenemättöminä vanhemmuuteen. Jos tuollaiseen pystyy, kiintymystä lapseen ei juuri ole. Ja toisaalta ei se kiinalaisuus asiaa muuta; ihmettelen, miksi lapsi pitää hankkia jos ei ole resursseja sitä hoitaa (Kiinassa ei tiukasta politiikasta johtuen juuri vahinkolapsia aviopareille synny).

mutta maa on eri. En kerro sitä tässä.

Halusin vain mielipiteitä, koska minun tekee pahaa tämän perheen puolesta. Tuntuu, että vanhemmilla ei ole mitään oikeuksia keskittyä rauhassa omaan perheeseensä ja luoda suhteita lapseensa. Sanovat, että eihän noin pieni vielä edes itse tiedä, kuka häntä milloinkin hoitaa. Ehkä olen vain länsimaisen ajattelun sokaisema?

ap

mutta kuitenkin lapsi on nyt toisessa maassa ja he katselevat vain valokuvia tietokoneruudulta...

Minulla on kokemusta tuttavapiirissä juuri tuollaisesta kiinalaisesta tapauksesta. Sanoisin neuvona, että ehkä on parempi pitää isoäiti vauvan elämässä mahdollisimman kauan ilman eroja, kun tuohon on kerta ryhdytty.



Tuttavaperheessä kävi huonosti, kun lapsi oli isoäidillään Kiinassa kolme kuukautta pahimmassa mahdollisessa eroiässä eli 9-12 kk vanhana ja sen jälkeen palasi Suomeen isänsä ja äitinsä (kiinalainen) hoiviin.



Lapsi on kovin järkyttynyt ja käy nykyisin mm terapiassa, koska ei puhu sanaakaan, vaikka on jo neljä vuotias. Hän kommunikoi vain eleillä. Hakee turvaa vain isästään, eikä enää äidistään, joka oli se ensisijainen menetetty kiintymyskohde.



Silloin, kun palasi Kiinasta hän käyttäytyi kuin ei olisi tuntenut vanhempiaan ollenkaan. Taisi kyllä tuntea, mutta trauma vanhemmista eroon joutumisesta vaivasi. Lapsen äiti totteli omaa äitiään, vaikka ero vaivasikin häntä ja oli pienestä kiinni etteikö hän olisi mennyt lapsensa luo Kiinaan tuoksi ajaksi ja näin surulliseen tilanteeseen päädyttiin...

moni tällainen kiinalainen tragedia saataisiin estettyä? Pitäisi kertoa vanhemmille mitä siitä seuraa, jos isovanhempi tulee ensiksi Suomeen vierailulle ja sitten poistuu Suomesta lapsenlapsensa kanssa muutamaksi kuukaudeksi Kiinaan! Pitäisi kertoa jo raskausaikana, sillä tilanne tulee hyvin nopeasti eteen! Kulttuurierot ovat suuret...



7.

Lapsi ei tule tuntamaan enää vanhempiaan, kun palaa kotiin. Ja isoäiti jatkaa hääräämistään, joten heillä ei ole edes mahdollisuutta luoda kunnon siteitä lapseen. Näin kai se menee, eikä sille mitään voi.

ap

Heidän mielestään toiminta on ihan normaalia. He kunnioittavat isovanhempien mielipidettä. Aika vaikea siihen on mennä väliin ja sanoa, että he tekevät väärin...

Jos isovanhemman annetaan olla lapsen kanssa, niin lapsen ensisijaisen huoltajan, usein äidin, on kyllä mentävä mukaan Kiinaan, vaikka isoäiti haluaisi lapsen sinne yksin! Tuo ei vain toimi, kun asutaan kahdessa maassa.

kehittymisestä!

Aina voit yrittää keskustella ystäväsi kanssa, mutta sävystä pitää olla todella tarkka. Varsinkin jos he tekevät yhteiskuntansa ja oppimansa mukaisesti.



Itse olen suomalaisten vanhempien suomalainen lapsi, joka vietiin isovanhemmille hoitoon 8kk ikäisenä. Eli siis käytännössä asuin isovanhemmilla, kun matkaakin oli satoja kilometrejä eikä vanhemmillani autoa. Takaisin vanhemmille minut haettiin 3v:na. Loma-ajat välissä kai olin vanhemmillakin, mutta luulen että enemmänkin isäni oli vanhemmillaan missä minäkin.



Vanhempani tekivät näin kai hoitoni vuoksi. Täytyy myöntää että ikinä en ole ollut läheinen äitini kanssa ja en tunne kovinkaan vastuuta hänestä. Toisaalta vanhempani erosivat myöhemmin ja äitini löysi uusia miehiä keiden seurassa oli ja murrosikäisenä hoidon itseni. Alun perinkin vanhemmillani oli uusperhe, äitini ensimmäisen liiton lapsi asui vuorostaan toisilla isovanhemmilla, jotka olisivat halunneet adoptoidakin hänet (ja siitä oli kyllä kiistaa) ja palaili minun kanssani samaan aikaan äidin ja isäni kanssa samaan talouteen.



Kuitenkin suhde isääni kesti tuon erossaoloajan, voi tietenkin olla että isovanhemmat vahvistivat sitä olivat isäni vanhempia. Ja isäni vietti minun kanssani enemmän lomia siellä ja toisaalta mummo mustamaalasi äitiniäni. Edes isäni pahentunut alkoholismi ei tuota sidettä isääni katkaissut. Mutta äitiini minulla ei ole koskaan ollut läheistä sidettä, muistan jopa kuinka alle kouluikäisenä vihasin äitiäni. Myöhemmin en ole tunteitani häneen liikaa tuhlannut.