Paljastinko loukkaantumiseni:

kun emme olleet paikalla näkemässä ja kuulemassa sun reaktiota eikä ystävän reaktiota sun reaktioon.

Rehellisyys ystävien välillä on a ja o. Minulle on käynyt aivan samalla tavalla; olin järjestämässä juhlia ja ystäväni sanoi, ettei pääse. Olin todella loukkaantunut enkä halunnut enää järjestää juhlia lainkaan ilman häntä. Juhlin sitten ihan kahdestaan poikaystäväni kanssa ravintolassa.



Kerroin ystävälleni myöhemmin, etten viitsinyt järjestää juhlia, koska hän ei tullut. Ystäväni oli todella hämmästynyt, pahoillaan mutta myös imarreltu, että hänen läsnäolonsa merkitsi minulle niin paljon. Sen jälkeen hän on aina tullut.

Vaikka ollaan ystävien kanssa todella läheisiä, en jotenkin osaa sanoa suoraan, jos he loukkaavat mua. Harmillinen piirre. Onneksi ystävät ovat kilttejä ihmisiä, eivätkä varsinaisesti yritä kävellä mun ylitseni... ;) Ei vaan, olisi varmaan joskus ihan terveellistä sanoa suoraan, jos jonkun käytös loukkaa. Sitä vaan tuntee helpommaksi luistaa takavasemmalle ja urputtaa sitten miehelle kotona.

Aina ei vain pääse, sille ei vain nyt mahda mitään! Kuulostaa aika lapselliselta tuollainen. Yhtälailla ystävääsi saattaa harmittaa, varmasti hänelläkin olisi ollut kanssasi mukavaa.



Mutta siis, ehkä sinun kannattaisi miettiä, miksi loukkaannuit? Ymmärrän kyllä harmistuksen ja pettymisen, mutta loukkaantuminen kuulostaa vähän ylimitoitetulta.

Oletko minkä ikäinen? Älytöntä aikuisen ihmisen tuollaisesta loukkaantua!!

Rehellisyys ystävien välillä on a ja o. Minulle on käynyt aivan samalla tavalla; olin järjestämässä juhlia ja ystäväni sanoi, ettei pääse. Olin todella loukkaantunut enkä halunnut enää järjestää juhlia lainkaan ilman häntä. Juhlin sitten ihan kahdestaan poikaystäväni kanssa ravintolassa.

Mutta ystäväsi oli syystäkin hämmästynyt reaktiostasi, kun siitä jälkikäteen kuuli. Tuollainen käytös kertoo omistavasta ystävyydestä, jossa liikkumavaraa on pelottavan vähän. Aina ei vaan voi saada sopimaan aikatauluja ja päästä paikalle tärkeisiinkään tilaisuuksiin. Toki on tylsää juhlia ilman parasta kaveria tai ystävää, mutta kyllä aikuinen sen kestää. Vai onko sinulla todella vain yksi ystävä, jonka vuoksi juhlat viitsit järjestää?

Tuon tason loukkaantuminen ja marttyyriksi heittäytyminen ("en sitten järjestä juhlia ollenkaan") on minusta omituista ja lapsellista. Olen kyllä joutunut välillä aikataulusyistä järjestämään isojakin bileitä niin, etteivät jotkut parhaista ystävistäni lopulta ole päässeet paikalle. Enkä itsekään aina pääse osallistumaan. Toki on juhlia, joita priorisoin yli kaiken muun (kummipojan synttärit, aviomiehen merkkitilaisuudet ja läheisten ihmisten ainutkertaiset juhlat, kuten häät, valmistujaiset, tasavuotisjuhlat jne.), mutta pitäisin _todella_ outona, jos jotkut juhlat jätettäisiin pitämättä sen vuoksi, että minulla on matka/esiintyminen/muu välttämätön meno.