Ma en jaksa enaa valittaaa noidta lapsista. Haukkukaa vaan huonoksi aidiksi. Mua ei ole luotui aidiksi, ma haluan oll avapaa.

Ei kai tässä haukkuminen auta, selvästi sulla on paljon vaikeuksia, jos lapsetkin näyttävät vain vaivalta. Hiivipäs nyt katsomaan, kun he nukkuvat siellä sitä suloista enkelin unta, mene viereen makaamaan ja silittelemään, niin eiköhän se mieli siitä muutu. Kokeile edes!

hylpyl:

Ei kai tässä haukkuminen auta, selvästi sulla on paljon vaikeuksia, jos lapsetkin näyttävät vain vaivalta. Hiivipäs nyt katsomaan, kun he nukkuvat siellä sitä suloista enkelin unta, mene viereen makaamaan ja silittelemään, niin eiköhän se mieli siitä muutu. Kokeile edes!

Mä en halua olla äiti. en rakasta lapsiani, en halua oll aniiden kanssa.

Haluan olla yksin ja VAPAA. Huutakoon keskenään.

http://www.adoptio.org/

Kaikille se luoja niitä lapsia suokin.

Viis siitä onko ketjun aloittaja provoilumielessä liikkeellä vai ei, mutta kyllä on mullakin ollut aikoja jolloin olen vakavasti suunnitellut häipyväni ja jättäväni miehen kärvistelemään pentujen kanssa. Tunnen jopa äitejä jotka ovat niin tehneet. Minä kuitenkin pääsin kahlaamaan pahimman väsyn ja raivon yli ja totesin että ei noita voi jättää. Muitakin keinoja on helpottaa elämäänsä, hankin mm. siivoojan ja ostan surutta kaupasta valmisruokaa, vaikka rahat onkin tiukalla. Lastenhoitajay on myös olleet ahkerassa käytössä. Laskuja on nytkin rästissä viime kuulta mutta hällä väliä, pääasia että pää ei räjähdä.

Siinä vaiheessa, kun omat valvomiset menee ihan överiksi, rahat on tiukalla ja yleensä esikoinen taas vaihteeksi sairaana. Siinä vaiheessa soitan jollekulle aikuiselle ja puran tuntojani; hyvälle ystävälle tai lähisukulaiselle. Keskustelu menee jotain rataa:



" Nyt mä annan noi pois!" " No mitä ne nyt on tehny?" " Mä annan ne pois koska en jaksa sillä X, Y ja Z-syyt." " No anna pois!" " No enhän mä nyt omia lapsiani pois anna!" ja sitten aletaan puhua jostain muusta, mikä saa mut rauhottumaan ja sillai.



Olen yh ja useimmilla teistä muista on varmaan se mies kelle urputtaa, mutta mulla ei oo. Mutta onneksi on ystäviä ja sukulaisia. Kyllä sitä joskus on jaksaminen kortilla, vaikka lapsiaan rakastaakin.

ja itse olen koettanut helpottaa tilannetta niin, etten yritä liikaa. Jos mulla kamalasti viritelmiä käynnissä monella alalla, niin stressiähän siitä vaan. Jos esikoinen on pahassa jamassa (krooninen sairaus), antaa sen siivouksen olla ja keskitytään paranemiseen. Ja muuttaakin olisi pitänyt, että ois vähän lähempänä jotain, mutta muuttostressi kävi niin suureksi, että peruin sen. 10 minuuttia bussissa lasten kanssa extraa päivittäin mieluummin kuin pakata koko huusholli ja maksaa isot rahat muutosta.



Kannattaa myös huolehtia omasta hyvinvoinnista. Jo vauva-aikana huomasin, ettei maitokaan heru imettäessä, jos itsellä vessahätä tms. Vauva ei kuole, jos joutuu maitoa oottamaan sen pari minsaa mikä mulla vessassa menee. Tietyissä asioissa on oltava äidinkin itsekäs, etenkin tälläisen joka yksin taaplaa. Jos olen levännyt, kylläinen ja vessahädätön, olen kiva äiti, väsyneenä, nälkäisenä ja pissahädässä vähemmän kiva. :D



8