miten niin monet aikuiset tuntevat vihaa lastaan kohtaan. tekee pahaa. en ole koskaan

Sanon aina, että ennen kuin minulla oli lapsia, en tiennyt mitä raivo on. Vain lapsiani kohtaan tunteeni ovat niin voimakkaat, että voin todella heitä jonkin hetken vihata. Samalla rakastan heitä, minusta nämä kaksi tunnetta eivät ole kovin kaukana toisistaan. Kuten sanottua, vain todella rakasta voi todellakin vihatakin.



Olen töissä lasten parissa ja vieraat lapset eivät ollenkaan saa vastaavia tunteita kumpaankaan suuntaan liikehtimään minussa. Hoidan heitä ja niin, mutta heihin ei hermostu laisinkaan samalla tavalla kuin omiin lapsiin, on kuin immuuni heidän kiukuttelulleen.



Osaan kyllä pitää itseni kurissa silloinkin kun omat lapset saavat minut höyryämään.

Viha ei ole rakkauden vastakohta. Rakkauden vastakohta on välinpitämättömyys. Lapset nostattavat voimakkaita tunteita juuri siksi, että ovat niin rakkaita.



Minulla lapsiin vihastuminen liittyy selkeästi myös omaan vireystilaan ja kuukautiskierron vaiheisiin.

Meillä helpoiten negatiiviset tunteet nousevat pintaan esikoisen kanssa johtuen hänen luonteestaan. Kaksi seuraavaa ovat rauhallisempia. Vaikka hekin osaavat riehua ja reuhota, juosta ja huutaa, raivota ja kiukutella.

Jos ei pysty myöntämään vihan tunteitaan lastaan kohtaan, niin tunne-elämässä on jotain pielessä.

Mikään ei ole lapselle vahingollisempaa kuin elää tunne-elämältään vaurioituneen vanhemman kanssa.

Kai siihen omaan lapseen panostaa niin paljon muitakin tunteita, rakkautta, huolta, ylpeyttä ja odotuksia, että viha tulee tavallaan siinä kyytipoikana sivussa. Lapsen kanssa on kaikista maailman ihmisistä läheisin, varsinkaan pienen lapsen ja äidin välillä ei ole oikein mitään tunnemuureja, kaikki tapahtuu intensiivisesti.