Apua 1-vuotiaan iltanukahtamiseen
Juuri 1 vuotta täyttäneillä kaksostytöillä alkoi liikkumisen myötä iltanukahtaminen siirtyä myöhemmäksi ja myöhemmäksi. Pahimmillaan ovat nyt valvoneet klo 01 aamuyöllä, useimmiten nukahtavat siinä klo 23 tienoilla. Sitten nukkuvat klo 9 tai ylikin, joten aamuisin on turha haaveilla, että ehtisimme mihinkään avoimiin päiväkoteihin tms.
Kahdet päiväunet nukkuvat vielä, tosin olen yrittänyt huolehtia, että viimeiset ei venyisi yli klo 17:00. Tuostakaan ei ole kyllä juuri apua. Kokeilin noita yksiä päiväuniakin, mutta se ei vaikuttanut tuohon iltanukahtamiseen, sensijaan syöminen meni itkuksi ja tappeluksi, eivätkä ole enää sen jälkeen suostuneet syömään aamu- tai iltapuuroja kunnolla. Mitä muita hyviä aamu-ja iltapalavinkkejä olisi tuon ikäisille ja osaisiko kukaan auttaa tuossa nukkumisongelmassa, miten rytmiä saisi aikaisetettua, eli menisivät nukkumaan aiemmin ja heräisivät aiemmin. Olen yrittänyt aamuisin herätellä varovasti, jos meinaavat nukkua kovin myöhään.
Kommentit (4)
kannattaa tosiaan alkaa siirtymään yksiin päikkäreihin. Meilläkin nukutaan pitkään aamulla (n. klo 8.30-9), jos meinaa mennä yli, herätän. Päikkärit nukkuu 12.30-14 välillä, yöunille käydään klo 21-22 välillä. Eli reilusti vaan siirrät yksiin päikkäreihin, eka kuukausikin saattaa olla hankalaa ja lapset väsyneitä, mutta pian tähän rytmiin tottuu. Meillä ei yleensä anneta nukkua päikkäreitä enää klo 15 jälkeen, herätän siis tytön jos meinaa päikkärit liian pitkäksi venyä. Muuten vaikuttaa yöuniin heräilynä eikä iltanukahtamisestakaan tulisi mitään. Pitää siis olla tarpeeksi väsynyt ennen kuin viedään nukkumaan. Tällä rytmillä meillä on menty n. 1v 1kk iästä, nyt ikää tytöllä 1v 5 kk ja yöt nukkuu heräämättä.
Yhdet päikyt varmaan onnistuisivat, kuten olet kokeillutkin. Vikana vaan, että sitten illalla pitää mennä aikaisemmin nukkumaan, ettei mene yliväsymykseksi, sitten ei ainakaan nukahda. meillä molempien 1v rytmi on ollut suunnilleen 7-8 ylös aamulla, 12-15 päikkyjä, ja iltaunille 20.00. Iltapala aloitettu tuntia aiemmin eli klo 19. Alkuun ilta voi tuntua pitkältä, kun ulos näillä pimeillä kelillä ei huvita mennä, mutta äkkiä tottuvat. kaksilla unilla ei varmasti riitä unta yöhön!
Ja aamu- ja iltapalavinkit. Meillä ei syödä juuri ollenkaan puuroa. Sen sijaan syödä viiliksiä, karjalanpiirakoita, sänpylöitä, ruisleipää, paljon hedelmiä, muroja yms.
Ja lapsien herättämisestä. Minä en ole kumpaakaan lasta koskaan herättänyt, mielummin laittanut aikaisemmin unille. Uni on lapsille tärkeintä ruoan ohella ja jos kesken unien herättää, ovat varmasti kiukkuisia. Jos unet menee pitkiksi toisesta päästä, olen laittanut aikaisemmin seuraavana päivänä. olen huomannut, että melkein mitä pitempään nukkuvat päivöunia, jopa klo 16! asti, sen paremmin nukkuvat yönsäkin. Uni lisää unta. Ei tosin aina.
Eiköhän tässä auta se että, herätät tytöt viimeistään klo 7.30, jolloin kerkiätte ulos klo 9, ruoka klo 11-12 ja sitten nukkumaan. Päiväunilta herätys viimeistään klo 14.30, välipala ja hetkeksi ulos. illalla ruoka , leikkiä ja iltapala viim klo 19-30-20 ja sitten ripeästi loput iltatoimet. Sänkyyn 20-20.30. Tämä ohjelma on sama kuin päiväkodeissa noudatetaan ja tuntuu useimmille toimivan. Joskus jos on tarves n.1v saattavat ottaa torkut aamu-ulkoilulla. Mutta elä ihmeessä anna nukkua yli klo 15, jos aijot saada muksut järkevään aikaan nukkumaan. Useimmille riittää päikkärit siinä 12-14.30 ja sitten kunnon 10 tunnin yöunet. Varmaan tytöt protestoivat muutaman aamun rytmin vaihdosta, mutta lapset on mukautuvaisia ja tottuvat pian uusteen rytmiin. Sittempähän kerkiätte vaikka sinne kerhoonkin.
Hyvää uutta vuotta uuden rytmin myötä teille!