Kokemuksia päivähoidon lopettamisesta

3- ja 5-vuotiaat lapset ovat ainakin aivan onnessaan kun saavat olla kotona. Yhdessä odotetaan vauvan syntymää. Tosin heitä on kaksi, joten on kaveri molemmilla. Silloin kun kuopus syntyi, jäi esikoinen heti äitiysloman alettua hoidosta pois 2-vuotiaana ja myöskään silloin ei ollut mitään ongelmaa , päinvastoin lapsi oli tosi onnellinen kotona vaikka oli v iihtynytkin päivähoidossa. Eiköhän koti ole normaaleine kotihommineen aivan riittävä juttu 2-vuotiaalle. Mä ainakin otin lapsen mukaan kaikkiin juttuihin mitä tein ja se riitti. tietysti välillä kiukkusi mutta vähemmän kuin väsyneinä iltoina hoitopäivän jälkeen.

kun pikkusisko syntyi. Syksyn oli kanssamme kotona (syys-joulukuun) ja kevätkaudella tammikuusta aloitti kerhon 3x3t/viikko. Syksy meni hienosti kotona, mutta meillä oli pihapiirissä kaksi samassa tilanteessa olevaa perhettä eli äiti kotona ja suurin piirtein saman ikäiset lapset kotona. Joten seuraa pihalla riitti.

Vauva oli kuitenkin aika takiainen ja itkuinen liinailulapsi, joten tuo kerho toi esikoiselle kaivattua omaa aikaa ja puuhaa. Toki hän kotonakin viihtyi ja askarteli/puuhasi, mutta sai äiti samalla vähän ' lepoa' kun oli vain yksi hoidettavana aamupäivisin kotona - vauva kun ei nukkunut päivällä oli äidillä koko aika aikamoista ohjelmaa kummiskin ;-)).



Mutta pienellä puuhailulla, piirtämisellä, askartelulla, lukemisella, piirretyillä, leipomisella, ruuan laitolla jne. se aika kuluu kyllä joutuisasti lapsesta. Kannattaa miettiä sopivaa tekemistä isommalle esim. imetyssessioiden /mahdollisten nukutusrumbien ajaksi. Toki vauva todennäköisesti nukkuu siellä vaunuissa parit unet päivässä ja silloin pääsette yhdessä ulos ja puuhailemaan joka tapauksessa. KAhden lapsen kanssa kotona oleminen on kuitenkin eri laista kuin yhden - molempien tarpeita kun on kuunneltava eikä ne aina tule vuorotellen... mutta meillä isosisko kyllä rakastui pikkusiskoonsa heti alkuun ja hoiti häntä minkä osasi... eikä ollut mustis ollenkaan, kun sai erityisesti isähuomiota sit iltaisin keskitetysti (oli äidillä se imetysrumba menossa).

Heips



Joudun ottamaan tytön (3.5v) äitiyslomani alkaessa kotiin (meidän pph lopettaa kokonaan) ja se tulee olemaan rankkaa lapselle, joka on todella energinen, rakastaa päivähoidossa olemista, toisten lasten kanssa juoksemista ja puuhastelua ja on siihen rutiiniin tottunut. Ikinä ei itkemään ole jäänyt aamuisin.

Mitä sitten kun jäädään kotiin neljän seinän sisälle huutavan vauvan ja stressaantuneen univelkaisen äidin kanssa? Pihalle on hyvin vaikeaa lähteä alussa eikä tyttö oikein yksinään siellä viihdy + että on villi ja luultavammin karkaa pihalta... arg.

Kerhoja olen yrittänyt katsoa, niihin on kaupungin sivuilla tulostettava hakemus. Muuta en oikein tiedä, täytynee kysyä ihan neuvolasta, josko osaisivat antaa osviittaa.

Meitä on siis pulassa enemmänkin :)

aicha-HKI:

Joudun ottamaan tytön (3.5v) äitiyslomani alkaessa kotiin (meidän pph lopettaa kokonaan) ja se tulee olemaan rankkaa lapselle, joka on todella energinen, rakastaa päivähoidossa olemista, toisten lasten kanssa juoksemista ja puuhastelua ja on siihen rutiiniin tottunut. Ikinä ei itkemään ole jäänyt aamuisin.

Mitä sitten kun jäädään kotiin neljän seinän sisälle huutavan vauvan ja stressaantuneen univelkaisen äidin kanssa? Pihalle on hyvin vaikeaa lähteä alussa eikä tyttö oikein yksinään siellä viihdy + että on villi ja luultavammin karkaa pihalta... arg.

Kerhoja olen yrittänyt katsoa, niihin on kaupungin sivuilla tulostettava hakemus. Muuta en oikein tiedä, täytynee kysyä ihan neuvolasta, josko osaisivat antaa osviittaa.

Meitä on siis pulassa enemmänkin :)

Mä päätin, että en näitä kommentoisia, mutta en voi pitää " suutani kiinni" . Musta vaan kuulostaa ihan kamalalta se, että sanotaan miten JOUTUU ottamaan lapsen kotiin. Miten sen oman lapsen kanssa voi olla niin hankalaa, että ennemmin pitäisi päivät päiväkodissa/perhepäivähoitajalla?

Kaikki perustelevat tätä, että kun lapsi viihtyy niin hyvin ja on niin energinen. Ihan tottako? Vannoisin, että 90 % lapsista on tosi energisiä, jos eivät ole niin jotain on vialla... Just eilen puhuin yhden hoitajan kanssa, joka totesi, että ei tämä hoidossa olo lapselle helppoa ole vaan ihan työpäivä se on tämäkin.

Ulkoilukaan ei kahden lapsen kanssa ihan kauhean hankalaa ole, tietysti se on vähän itsestä kiinni myös, että miten hankalana sen kokee. Eikä nuo lapset päivässä nyt niiiiiiiiin paljon niitä virikkeitä tartte, etteikö ulkoilu, lukeminen, leikkiminen riittäisi.

Mutta, jokainen tietysti tavallaan. Mukavaa joulua kaikille!

ja hyvin on viihtynyt. Toki tarvitsee tekmistä ja kavereita ja niitä yritänkin hänelle järjestää. Kun jäi kotiin pääsi kerhoon kerran viikossa ja nykyään käy kerhossa 3h/3 krt viikko. Ekat 1,5v asui naapurissa kotona olevia lapsia, mutta ihan kivasti on mennyt tämäkin syksy vaikka ei ole ollut leikkikaveria lähellä ja tyttökin on täyttää kohtä 5v. Minusta oli ihanaa että esikoinenkin pääsi pois tarhasta ja saa olla kanssani kotona. Ollaan kyllä kovia menemään paikasta toiseen ja käydään eri tapahtumissa yms. Isommasta lapsesta on ollut minulle seuraa ja juttukaveria. Ja itsestäni ainakin tuntuu ja niin ovat sanoneet monet muutkin että kun on muitakin lapsia niin vauvan rytmi muodostuu helpommin muun perheen rytmiin. Toki riippuu siitä millainen vauva on mutta meille sattui onneksi suht helppo tapaus.



Hyvää Joulua kaikille!

on ihanaa ottaa esikoinen kotiin, mutta samalla vähän huolestuttaa/jännittää tuo viihdytys-puoli. Eniten se, että kavereita ei ole lähellä. Poika on kuitenkin erittäin sosiaalinen ja on jo pitkään osannut leikkiä muiden lasten kanssa.

Seurakunnan kerhoon hän ei vielä pääse koska ei ole vielä kolmea, perhekerhossa alamme käymään ja MLL:n perhekahvila on juuri aloittanut toimintansa, eli siellä voimme myös käydä. Noissa kerhoissa ei kuitenkaan ole ohjattua toimintaa, ja mielestäni usein se menee melkoisen villiksi juoksemiseksi, jossa pienemmät jäävät jalkoihin.

No, täytyy toivoa, että noissa kerhoissa tutustuisi muihin samanikäisiin lapsiin ( ja niiden äiteihin), josko löytyisi pojalle vaikka pihaleikkikaveri!

tyttöni täytti juuri 3v kun jäimme kotiin odottamaan pikku kakkosta. Hän oli pph:lla hoidossa ja pakko oli siis jäädä kotiin. Päiväkotiin olisi saanut siirrettyä osapäiväiseksi, mutta silloin se vaihtoehto ei sopinut meille.



Vauvan synnyttyä pakkohan sitä oli mennä esikoisen ehdoilla, eli aamusta ulos pihalle leikkimään kavereiden kanssa, sitten iltapäivällä taas uudestaan. Pidettiin aika samaa rytmiä kuin pph:lla oli ollut, sillä ulkoilimme heidän kanssaan. Onneksi, sillä puuhaa piti tytöllä olla. Lisäksi 2. kertaa viikossa tyttö meni seurakunnan kerhoon 2h/krt.



Nyt jos kolmas tulisi, pitäisin lapsia osan viikosta päiväkodissa, sillä siellä saa mahtavasti puuhaa ja virikkeitä - enkä itse " osaa" leikkiä ja viihdyttää lapsia - olla puuhatätinä. Olen äiti ja teen äitien hommia kotona, lapset leikkii keskenään. Toki tehdään askareita yhdessä, mutta mitään tarhantätin korviketta minusta ei saisi.



Onneksi vauva menee " siinä sivussa" ainakin meillä meni, joten pystyi tyydyttämään esikoisen tarpeita paremmin ensimmäiset puoli vuotta.

Meille syntyi vauva esikoispojan täyttäessä ihan samoihin aikoihin 2 vuotta. Poika jatkoi vielä hiukan yli kuukauden pph:lla pikkusiskon syntymän jälkeen, mutta jäi sitten kotiin meidän kanssa. Hyvin on mielestäni viihtynyt ja osaa sen nykyään jo sanoakin, kuinka kivaa on olla meidän kanssa kotona :). Poika käy pikkukerhossa (2 krt vkossa 2,5 tuntia) ja yhtenä iltana isänsä kanssa jumpassa. Näiden lisäksi nähdään jonkin verran lapsia puistossa sekä pidämme kotona lasten kanssa olevien ystävieni kanssa yhteyttä lähes viikottain eli vietämme päiviä yhdessä.



Mielestäni 3-vuotiaaksi lapsi ei tarvitse ylimääräisiä virikkeitä, vaan hänelle riittää täysin kotihoito. Nyt 3 vuotta täytettyään poika kaipaa selvästi enemmän tekemistä. Nuo edellä mainitsemani aktiviteetit kuitenkin ainakin toistaiseksi riittävät pojalle. Ja nyt kun kuopus on jo täyttänyt vuoden, voimme jo hiukan paremmin touhuta yhdessä esim. askarrellen ja lapsillakin on selvästi ruvennut tulemaan yhteisiä leikkejä. Vauvavuoden aikana tottakai ulkoilin esikoisen kanssa, mutta voimia erityisten askartelusessioiden pitämiseen ei ollut. Kun vauva nukkui, oli pakko tehdä niitä kotihommia, mihin esikoinen kyllä halusi hyvillä mielin osallistua.



Nykyään hössötetään hurjasti näistä virikkeiden saamisesta ja siitä, kuinka kotona kouluikään hoidetuista lapsista ei tule tarpeeksi sosiaalisia ihmisiä nykyajan vaatimuksiin. Tässä voi tottakai olla perää, mutta itse olen sisarusteni kanssa kasvanut äidin hoidossa ja olemme selvästi keskimääräistä sosiaalisempia ja avoimempia. Lisäksi jokaisella meistä on hyvin vahva itsetunto ja uskon sen olevan myös peruja tuosta kotihoidosta ja vahvasta luottamussuhteesta äitiin. Hän oli aina tarvittaessa läsnä ja tuki kasvuamme pyyteettömästi. Itse olen sen verran itsekäs, että palaan kyllä työelämään viimeistään hoitovapaiden jälkeen, mutta uskon, että ensimmäisillä kotivuosilla on vain positiivinen vaikutus lapseen. Ainakin tämän ensimmäisen lapsen kohdalla olen selvästi huomannut tuon muutoksen hänen täyttäessään kolme vuotta. Nyt hän jo oma-aloitteisesti haluaa erilaista tapahtumaa ympärilleen, kun aiemmin meni enemmänkin virran mukana ja osittain väkisin.



Menin töihin, kun hän täytti vuoden ja näin jälkikäteen on todettava, että pojan olisi ollut varmasti parempi olla kotona. Jos nyt pää ja talous kestää, olen päättänyt hoitaa lapsia kotona siihen asti, kun kuopus täyttää kolme vuotta.

oli hoidossa viihtynyt ja kavereita oli paljon. Kotona viihtyminen ei tuottanut ongelmia vaikka lähellä ei muita lapsia ollutkaan. Itse olen huomannut että kun on useampi lapsi niin se vauva ei oikeesti vie aikaa mitenkään ihan hirveesti eli niiden isompien kanssa kerkii puuhata vaikka mitä. Ja esim. imettäessä jos vanhemmat lapset pitkästyy voi ottaa kirjan ja tehdä imetyksistä isoillekkin miellyttäviä yhteisiä hetkiä lukemisen parissa. Meillä lapset aina oikeen odotti että koska rupean imettämään jotta pääsevät satua kuuntelemaan. Ja muutenkin se lapsi nauttii ihan vaan siitä kun saa tehdä arkisia asioita yhdessä vanhempien kanssa. Meillä vanhin nyt eskarissa ja keskimmäinen tulee 4v. ja hyvin viihtyvät edelleen kotona.

Minäkin haluaisin kommentoida, että vaikka kaikilla on lapsia, jotka arvostavat tarhantätejä ja kavereita enemmän kuin tylsiä vanhempiaan, niin en usko että kukaan tekee kenellekään karhunpalvelusta ottamalla lapsensa pois tarhan liukuhihnakasvatuksesta. Mielestäni tarhan kasvattamat lapset ovat usein levottomampia sekä kykenemättömämpiä empatiaan. Tarhasta puuttuu lasten yksilöllinen kasvatus ja heidän ominaispiirteidensä tukeminen. Monet tarhassa paljon olevat lapset (siis äititysloman ajan) jäävät myös paitsi sisarussuhteen tärkeistä alkuhetkistä ja siitä voi jäädä heille kuva, että sisarussuhde ei ole myöhemminkään tärkeä vaan enemmänkin kilpailua vanhempien huomiosta.



Lisäksi ihan oikeasti lapset ovat pieniä vain vähän aikaa ja pian he eivät enää oikeastikaan tarvitse vanhempiaan niin paljoa, jolloin korostuu se, että jos on lapsilleen aikaa antanut ja heihin kunnolla tutustunut kun he ovat pieniä, he eivät isompanakaan etäänny niin kauas vaikka kaverit ja koulu vievät suurimman osan ajasta, eikä vanhemman ilmoitus siitä, että nyt vietetään perheen kesken laatuaikaa saa aikaan muuta kuin murjotusta.



Itse en ole ollut tarhassa, ei myöskään mieheni, ja lapsuusmuistoni ovat oikein hyviä eikä minulla ollut koskaan vaikeuksia keksiä itselleni tekemistä silloin ja nykyäänkin. En sanoisi, että lapsuuteni oli tylsä enkä ole syytellyt äitiäni siitä, ettei hän leikkinyt (tai edes askarrellut tai ottanut mukaan kodin töihin tai näyttänyt videoita) meidän kanssa. Minusta on tärkeää, että lapsella on aikaa toteuttaa ja keksiä ihan omia leikkejä. Olen nähnyt, että se taito voi kiireessä unohtua (mutta löytyy kyllä kun aikaa tulee taas lisää).



Tämän takia lapsemme eivät ole olleet tarhassa. (Paitsi ensimmäinen on ollut koko tarhaikänsä miltei ilman kesälomia tarhassa (9kk-7v) ja vaikka hän on " sosiaalinen" ei hän ole empaattinen eikä osaa ottaa muita huomioon, joten kavereiden kanssa olemisen pelisäännöt on silti täytynyt käydä läpi. Koulussakaan hän ei ole tarhassaolosta huolimatta saavuttanut luokassaan kovinkaan suositun lapsen asemaa vaan hänen kaveripiirinsä on melko suppea. Hänellä on myös melko huono itsetunto ja hän tarvitsee paljon tukea jotta hän huomaisi omat yksilölliset ominaispiirteensä. Käyn siis hänen kanssaan joitain samoja asioita läpi kuin 3,5 vuotiaan lapsemmekin kanssa vasta nyt, kun olemme enemmän kotona.) Mielestäni vanhemmat ovat lastensa parhaita kasvattajia ja onneksi lapsikavereita on mahdollista löytää harrastuksista, kerhoista ja jopa pihoilta, ei vain tarhasta.



Eksyinpä aiheesta, mutta ideana siis se, että minusta on hienoa kaikille, että lapsenne eivät ole tarhassa kuopuksen syntyessä ja ne virikeasiat kyllä hoituvat, niistä ei paineita kannata ottaa. Ja olen myös huomannut, että kuopus tottuu hienosti isompien rytmiin heti pienestä pitäen, kun saa olla mukana perheen kanssa.

Juu meitä on todellakin muitakin joita huolestuttaa jos esikoinen joudutaan (juu huom JOUDUTAAN) ottamaan hoidosta pois kotiin vauvan kanssa. Mä en ihan ymmärrä sitä, että ensin opetetaan lapsi hoitoon ja kun siellä viihtyy niin sitten kotia vaan ja heihei kaikille tutuille mukaville totutuille kuvioille. Mihin hävisi rutiinien ja pitkän hoitosuhteen arvostus? Ja kyllä se on mielestäni " viihdyttämistä" kun 3-vuotiaalle keksii tekemistä päivät pitkät eikä ole mitään takeita miten saa vauvan kanssa nukuttua.



Pelottavaa on se kuinka ihmiset vetoavat että tarhalapset ja kotilapset ovat sellaisia ja sellaisia kun kyse on arvostelijan omasta pienestä kokemuspiiristä. Itse luottaisin lähinnä kovanluokan tutkimustuloksiin tai vaikka ihan maalaisjärkeen enkä yleistäisi niin rajusti.



Luonnollistahan on että ihmiset vaatii arjeltaan eri asioita, mutta itse ainakin haluan elämääni muutakin kun askartelua jne. Supermammat on erikseen ja saavatkin olla ja onnea heille jos ovat elämäänsä tyytyväisiä, mutta huolehdin mielelläni omasta elämästäni myös, sillä kerranhan tässä vaan eletään, eikä se tarkoita sitä ettei lapsi olisi kuitenkin etusijalla. Tasapaino kaikessa nääs. En lähde tässä neuvomaan muita vaan kannustan siihen, että jokainen tietää parhaiten miten elämänsä järjestää ja miten lapsi parhaiten saadaan kasvatettua. Samantyyppiset ihmiset saavat tukea toisiltaan ja turha muiden on sitä arvostella, keskittyköön omaan vertaistukeensa.



Onneksi ei olla kaikki samasta muotista, eikö je!