onko muilla paineita mennä töihin?
meillä lapset 3,5v ja 1v ja nyt tunnen miehen taholta hiljaista painostusta lähteä töitä etsimään... Ei kyllä ole suoraan niin sanonut. Mä kyllä alunperin itsekin sanoin, että kun kuopus on vuoden, niin menen töihin.
Mulla vaan ei ole työpaikkaa, johon palata, eli uusi työpaikka täytyisi löytää ja olen muutaman hakemuksen lähettänytkin, mutta täysin paniikissa pelkään joutuvani työhaastatteluun :) Tuntuu, että mä en vaan voi viedä noita pieniä toisen hoidettavaksi ja toinen asia on, että mun pääni tuskin kestää sitä aamuhäslinkiä (mies menee kuudelta töihin, aamut olis mun heiniä).
Oletteko te muut selkeästi sopineet miehenne kanssa kauanko olette kotona ja miten rahapolitiikka hoidetaan? Meillä mies maksaa lainan ja lämmityskustannukset ja autot + muut ja minä lähinna ruoan ja lasten menot.
Kommentit (4)
Meillä mies ei painosta minua töihin. Päin vastoin, tuntuu nauttivan että olen kotona lastemme kanssa ja lapsilla on näin mahdollisuus rauhalliseen lapsuuteen ja vanhemman lähelläoloon.
Aloimme toista lastamme odottaessa puhua, että olisipa ihanaa, jos lapset saisivat olla kotihoidossa kouluikään asti. Silloin olin vielä opiskelija, esikoisen kanssa olimme olleet kotona molemmat vuorotellen. Molemmat tiesimme siltä pohjalta, millaista on olla se työssäkäyvä (mies oli siis kotona, kun tein kesätöitä, että sain lisäkokemusta alaltani) ja millaista on olla kotona se joka pyörittää arkea. Minä nautin kotonaolemisesta tosi paljon ja mies enemmän töissäkäymisestä, kuitenkin kumpikin pidimme molempia tärkeinä. Olemme opiskelleet samaa alaa (minäkin valmistuin reilu pari vuotta sitten, tein opintoja lastenhoidon ohella) ja rahallisesti meillä olisi se ja sama kumpi käy töissä. Näistä lähtökohdista oli helppo tulla siihen tulokseen, että minä hoidan lapsia kotona ja mies käy töissä, näin viihdymme parhaiten.
Meillä rahat on yhteiset, työthän on jaettu yhteisymmärryksessä ja perhe on yhteinen. En pode huonoa omaatuntoa ostaessani itselleni jotain, ei minulla ole olo että elelisin toisen siivellä. Mieheni reissaa työn puolesta paljon ja olisi kyllä tosi raskasta minulle ja lapsille, jos minä kävisin kokopäivätyössä ja lapset hoidossa. Tätäkin on kokeiltu 9kk, kun minä tein lopputyöni ja meillä oli silloin lapsille palkattu hoitaja kotona, joten edes kuljetuksia ei ollut lisäkuormituksena.
Rahaa olisi toki paljon enemmän käytettävissä, jos molemmat olisimme töissä, mutta mitä me sillä rahalla tekisimme, kun ei olisi aikaa. Nyt on aikaa lapsille ja tämä järjestely sopii meidän perheelle parhaiten. Kotona tulen olemaan vielä pitkään, kuudes lapsi polskii vasta masussa ja hänenkin on tarkoitus saada olla kotona kouluikään asti.
Ihmettelyt on meillä kuuluneet muiden kuin oman perheen suusta. Tuttavapiirimme on varsin uraorientoitunutta, ja olen kaiketi suuri kysymysmerkki heille valintani suhteen. Aina he jaksavat kysellä, koska olen palaamassa töihin.
Olipa samantyyppinen tarina, kuin meilläkin. Kun odotimme esikoistamme, olimme molemmat opiskelijoita. Mies meni töihin ja minä jäin omasta halustani kotiin. Nyt meillä on lapsia viisi, väliin mahtuu työntekoa (joka oli kyllä yhtälö joka ei meillä toiminut), opiskelua jne. Lisäksi olemme asuneet muutaman vuoden ulkomailla. Nyt olisi tarkoitus palata Suomeen ja mies on sanonut vaan, että hän on joka päivästä minulle kiitollinen.
Muut kyllä ihmettelevät, kun annan akateemisen uran mennä. Minä nautin kotona olosta. Työssä käydessäni koin ainaisen kiireen raskaaksi. Meillä pohjoismaissa kun melkein eletään työssäkäymiseen, eikä käydä työssä elääkseen.
Raha-asiat meillä hoituu siten, että mies saa palkkaa ja minä käytän sen :-) Eli rahat ovat yhteiset.
tsemppiä kaikille uraputkesta hypänneille, meikäläiselläkin on enää 30 vuotta aikaa työntekoon...
mies on tyytyväinen kun olen kotiäitinä neljän alle kouluikäisen kanssa. Toisaalta, pitäisi olla aika hyväpalkkainen työkin että kannattaisi viedä kaikki lapset hoitoon ja maksaa hoitomaksuja...
Mutta tosiaan itse olen ollut kotiäitinä nyt pian 7v ja siis 4 lasta. Itse olen 26v. Aloitin tässä Tupperin jälleenmyyntityöt, joita teen iltaisin ja viikonloppuna, siis en tosiaan joka ilta mut noin kerran-pari viikossa. Se on kivaa, näkee aikuisia ja tosiaan ei tarvii koko ajan olla kotona. Tuntuu että monen vuoden kotonaolon jälkeen alkaa ajatuksetkin kulkemaan lapsentasolla, joten tää työ oli mulle tosi hyvä juttu. Saa tutustua toisiin ja uusiin ihmisiin sekä saa vähän rahaakin ;)
Meillä ei ole painostusta töihin menon suhteen. Ennemminkin mies on tyytyväinen, kun jaksan olla kotona ja näin helpottaa myös hänen arkea, kun kotityöt ja lapset jäävät pääosin mun vastuulle. Ollaan onnellisessa asemassa siinä, että miehellä hyvät tulot, eli rahallista painetta ei ole. Rahasta ei meillä muutenkaan tapella ja kaikki on yhteistä. Minä " hallinnoin" rahoja, maksan laskut ja kerron miehelle paljonko on tilillä rahaa.
Itse olen miettinyt hankkivani jossain vaiheessa osapäivätyön ihan oman nupin koossa pysymisen kannalta. Kokopäivätyötä en halua, sillä en jaksaisi lasten kuskaus/pukemis/sairastelu -hässäkkää, mies myös matkustelee sen verran, että se ei onnistuisi. Nostan hattua aidosti niille, jotka jaksavat tehdä täyttä päivää ja hoitaa vielä kodin siihen päälle + lasten kiukuttelut.