Ihottumaa infektion yhteydessä -kokemuksia?
Laitoin tämän saman viestin tällekin foorumille kuin tuonne taaperopuolellekin, jos täältä löytyisi tietoa...
Käytin 1v8 kk lastamme tänään lääkärissä, kun pari päivää sitten nousi kuume ja kuumetta jo jonkun viikon aikaisemmin alkanut ihottuma lehahti ihan kunnolla. Pieniä punaisia (kutiamattomia?) näppylöitä on runsaasti joka paikassa, erityisesti mahan alueella ja reisissä ja ovat lisääntymään päin. Aloin jo epäilemään vesirokokkoa mutta sitä se ei lääkärin mukaan ole. Lääkäri epäili infektion yhteydessä ilmaantuvaa ihoreaktiota. Kuumetta ei enää ole eikä muitakaan infektio-oireita, lapsi on täysin terveen oloinen, mutta iho on edelleen hurjan näköinen. Onko kellään kokemuksia vastaavasta, siis tavallisen flunssan tai muun infektion yhteydessä ilmestyy melko raju ihottuma? En ole lähipiirissäni koskaan kuullut keneltäkään vastaavaa, vaikka tällaisesta mahdollisuudesta olen joskus jostain lukenutkin. Flunssia meillä on sairastettu tuon tuosta, mutta vastaavaa ei ole koskaan aikaisemmin ollut. Allergioitakaan ei toistaiseksi ole todettu - päinvastoin kehuttu aina hyvästä ihosta vaikka geneettinen rasite atopiaan löytyykin suvusta.
Mystinen ihottuma - onko kenelläkään kokemuksia vastaavasta ihoreaktiosta? Miten siitä selvittiin ja kuinka kauan kesti?
Kommentit (4)
4-vuotiaalle ilmestyi parissa päivässä vatsaan, selkään ja kylkiin nokkosrokkomaista pieninäppyistä tiheää ihottumaa. Samalla nousi kuume ja olin jo varma, että joku rokko on kyseessä. Käytiin lääkärissä ja hän totesi, etteivät oireet sovi oikein mihinkään rokkoon, koska näppyjä on vain noin rajallisella alueella eikä esim. naamassa, käsissä ja suussa lainkaan. Allerginen reaktiokaan ei ilmeisesti ollut, koska tuo kuume nousi ja siitä alkoi aivan kamala räkätauti. Lapsi on atooppinen ja reagoi ihollaan muutenkin milloin mihinkin. Tämä oli siis ilmeisesti ihoreaktio infektion yhteydessä. Lääkkeeksi saatiin Aerius nimistä antihistamiinia, joka ei väsytä ja Sibicortilla rasvailtiin pahimpia kohtia. Näpyt hävisivät 3:ssa päivässä, mutta flunssa jatkui viikon.
meiän esikko, silloin melkein 2v, sai korvatulehduksen, joka oli viruksen aiheuttama. Parin kuumepäivän jälkeen tytölle nousi hurja ihottuma, näppyjä oli joka puolella ja varsinkin kasvot olivat aivan turvoksissa. Käytin tyttöä lääkärissäkin ja siellä todettiin, että jotkut virukset aiheuttavat flunssan/yskän/korvatulehduksen tms. ohella myös ihottumaa. Meillä ihottumaa oli varmaankin viikon verran, se paheni ensin muutaman päivän ajan ja alkoi sitten vaaleta. En ihoa sen kummemin hoitanut, koska se ei tyttöä mitenkään vaivannut. Meiän esikoisella ei ole atopiaa eikä allergioita.
Moi
meillä augmentin antibiootti aiheutti allergisen reaktion pojalle viime vuonne (silloin 3 v), eli posket turposivat ja niillä oli karheaa ihottumaa...
Kokemusta on ja runsaasti. Kaksivuotiaan poikani ihottumat pahenevat selvästi melkein joka flunssan yhteydessä. Pahin reaktio tuli viime kesänä. Iho oli edellisenä päivänä ihan kunnossa, mutta seuraavana päivänä iski hurja nokkosrokko ja jouduimme lähtemään lastenklinikalle. Muuta syytä ei löydetty kuin virus.
Poikani on tosin maito/moniallerginen (ruuat, pölyt, eläimet jne.) ja oirehtii muutenkin ihollaan. Ihottumat paranevat hydrocortisonilla/ sibicortilla parissa päivässä, kun flunssan pahin vaihe on ohi. Pahimpiin reaktioihin on jouduttu ottamaan antihistamiinia.
Jos iho on edelleen pahan näköinen, menisin uudelleen lääkäriin ja kysyisin, miten sitä hoidetaan. Voisiko rasvata esim. kortisonilla? Itsenäisesti en varmaan lähtisi kokeilemaan, jos ei oikein ole tietoa, mitä ihottuma on ja sitä on paljon.