G:mitä ongelmia, kun lapsi aloittanut päivähoidon/päiväkodin?
Tässä siis gallup! :)
Olisi kvia myös tietää, minkä ikäisiä teidän lapset oli ja miten sopeutuneet myöhemmin.
Meidän poika 19kk on hoitajien mukaan sopeutunut hyvin, eilen nukkui ekaa kertaa ja nukahti hyvin. Päiväruokaa syö vaihtelevasti, mutta sama rumba on kotonakin. Ainut ongelma on, että kotona tullut enempi ongelmia. Ne siis purkautuu näin kotona ollessa. (Osasyynä ehkä kanssa hampaat, koko ajan jyrsii taas jotain...)
Tosiaan, asutaan tokassa kerroksessa ja poika joutuu itse kävelemään portaat ylös (en saa kantaa), huutaa aina portaissa nykyään, vaikka ennen päiväkotia osasi kävellä hyvin äidin kädestä kiinni pitäen...nyt ei suju edes alasmeno. Ei tee tätä ainoastaan kun päiväkotiin lähtö edessä tai sieltä tullaan vaan ihan AINA, kamala huuto alkaa heti. Myös pukeminen on hankaloitunut, vaikka päiväkodissa antaa pukea hienosti.
Onko tämä kotona kenkkuilu ihan " normaali" sopeutumishäiriö?
Muuten on kyllä oma itsensä, halailee ja iloitsee aina kun nähdään taas jne. Ei siis ole " vihainen" siitä, että " jätetään" päiväkotiin. Itkee sillon tällöin kun lähden päiväkodista, mutta lopettaa itkun heti kun ovi sulkeutuu.
Kommentit (6)
tai siis ellei ongelmaksi lasketa sitä, että ensimmäinen kuukausi oli vaikea, itkettiin äidin perään ja roikuttiin koko päivä hoitajan helmoissa eikä uskallettu mennä leikkimään muiden lasten kanssa.
Meidän molemmat tytöt aloittivat päiväkodin reilu 1-vuotiaina, ja molemmilla alku oli vähän hankalaa. Ehkä he ovat hitaammin lämpenevää sorttia kuin lapset keskimäärin? No, alkukankeuksien jälkeen he sitten alkoivatkin viihtyä oikein hyvin, ja ovat aina syöneet päiväkodissa paremmin kuin kotona!
Varsinkin meidän esikoinen on TODELLA ujo, ja päiväkoti on tehnyt hänelle todella hyvää. Hän käy reippaasti harrastuksissakin, eikä ollut yhtään vaikeaa mennä uuteen eskariryhmään kun muutimme uuteen kaupunkiin. Samoin kuopus tottui tosi nopeasti uuteen perhepäivähoitoon.
että tytöt ovat aina olleet osapäivähoidossa. Ehkä kiukuttelua olisi enemmän, jos tarhassa pitäisi aina olla pitkät päivät.
Meillä poika meni vajaa kymmenkuisena päiväkotiin oltuaan ensin isänsä kanssa kotosalla vajaat pari kuukautta. Imetin ja kävin töissä ja kaikki sujui ongelmitta. Kun päivähoito alkoi, poika lakkasi viikoksi syömästä kotona muuta kuin tissimaitoa (ja kakka oli sen mukaista). Yövieroitus oli onnistunut kuukautta aikaisemmin, mutta kun poika oli ollut kuukauden päiväkodissa, saatoin imettää kymmenenkin kertaa yössä. Kyllä tuo sitten ajan kanssa asettui: yövierotus saatiin loppumaan 1v2kk iässä (eli imetin yöt, vein pojan päiväkotiin ja olin töissä päivän kaikkiaan neljä kuukautta) ja muutamaa kuukautta myöhemmin aloimme kaikki nukkua täysiä öitä.
Edelleen pikkukaveri (melkein 2v) haluaa, että kannan häntä hoitopäivinä paljon, vaikka ihan tasan tarkkaan osaisi ja jaksaisi kävellä. Erityisesti matkat päiväkotiin ja päiväkodista taittuvat sylissä. Minusta siinä ei ole mitään pahaa, että lapsi haluaa syliin ja kannan sovulla. Päiväkodissa pieni joutuu kumminkin olemaan iso ja reipas.
Kuulostaa ihan normaalilta käytökseltä, johonkin pitää purkaa lapsenkin asioita (niin hyvät kuin huonotkin) ja yleensä sen saavat " kärsiä" sitten äiti ja isi kotona illalla.
Pitkää pinnaa ja paljon syliä kaivataan illalla kotona. Aitoa läsnäoloa. Hoidon aloitus pienelle ja vähän isommallekkin lapselle on suuri elämän muutos.
Meillä poika on ollut jo äitiysloman lopusta asti hoidossa, eli aloitti n. 8,5 kk ikäisenä ja nyt on ikää 1v11kk. Ensimmäinen vuosi meni hienosti perhepäivähoidossa, poika oli niin päivähoidossa kuin kotona oma tyytyväinen ja rauhallinen itsensä, söi ja nukkui hyvin. Nyt tästä syksystä alkaen poika on alkanut näyttää omaa tahtoaan enemmän ja enemmän. Päiväkodissa on usein rauhallinen sivusta seuraaja, mutta kotona kiukuttelee ja kenkkuilee entistä enemmän. Toisaalta, kotona on ennen ruokailut sujuneet ongelmitta, mutta päiväkodissa ruoka maistuu n. kerran viikossa, ja nyt on alkanut sama rumba kotonakin, eikä ruoka tahdo mennä hyvällä eikä pahalla alas... Mutta tosiaan, päivähoitajat ovat sanoneet, kun poika on niin rauhallinen ja tyytyväinen aina, itse olen vain siihen sanonut, että kotona näyttääkin omaa tahtoa siitäkin edestä! Kai se alkava/alkanut uhmaikä alkaa vaikuttaa entistä enemmän!
Meillä kans tyttö kiukuttelee kotona kun on väsynyt ja tarhassa raskas päivä. Alku oli tosi hankalaa, tyttö itki ensimmäiset kaksi kuukautta äidin perään. Meidän tarhassa on poikia kymmenkunta ja tyttöjä vain kaksi. Toinen tyttö on lisäksi vain osapäiväinen, joten meidän tyttärellä ei ole oikein leikkikaveria. Olen ottanut asiaa monesti puheeksi, että saataisiin myös meidän tarhaan tyttöjä lisää. Lisäksi pojat ovat aika raisuja, tyttäremme on oppinut puremaan (!). Onneksi ei tarvitse enää kauaa olla tuossa tarhassa kun jään äitiyslomalle niin tyttökin saa olla kotona. Sitten kun työelämään palaan niin pyrin saamaan lapsilleni sellaisen hoitopaikan, missä on myös samaa sukupuolta olevan seuraa.
Hyviä puoliakin mainitsen; tyttö syö tarhassa, jopa puurokin maistuu aamupalalla, kotona syönnit jää tosi vähiin. Kuivaksi oppiminen oli helppoa kun tarhassa on niin monta esimerkin näyttäjää.