tunteiden näyttö?
Hei tämä olisi kysymys tunteiden näytöstä. Kyse on siis 3 vuotiaasta. Tuntuu, että kiukuttelua/huonoa tuulta/uhmaa on koko ajan. Mikä sinänsä varmasti normaalia? vai onko? Olen miettinyt, voisinko mitenkään vähentää kiukkuilun määrää, mutta en keksi, mitä teen väärin. On säännöllinen ruokarytmi (syö hyvin ja terveellisesti, ei mitään makeaa), säännöllinen unirytmi (nukkuu hyvin yöunet ja päiväunet), televisiota ei katsota ollenkaan, joka päivä ulkoillaan ainakin pari tuntia ellei enempi, vanhempien aikaa saa runsaasti (jompi kumpi lukee, leikkii, pelaa melkein aina, nukutetaan, nukkuukin vieressä), kavereiden seuraa saa runsaasti, on sisarus jne jne. Mutta siis tuo jatkuva kiukuttelu silti....! Olen ajatellut, että kuuluu ikää ja olen sallinut kiukuttelut. Todennut vain, että sinua harmittaa/olet huonolla tuulella jne. Mitään etuuksia ei saa kiukuttelulla, joten siitä ei ole kyse. Rutiinit pysyvät täysin ennallaan kiukkuaa tai ei. Olen ajatellut, että kotona pitää saada kukutella, näyttää huonot tunteensa. Jos ei kotona niin missä sitten? Joskus kun olen väsähtänyt, olen sanonut, että nyt kyllä alkaisi riittää, täällä asuu muitakin, tuollainen turhasta kiukuttelu ei sovi. Kyse on siis tosiaan ihan turhasta marisemista ihan aamusta alkaen. Pitäisikö kiukuttelu estää useamminkin näin? Toisaalta onko se tunteiden tukahduttamista? Kertokaapa kokemuksia. Vinkkejä! Minä siis olen tähän asti sallinut aika lailla tunteiden sanallisen ilmaisun, ei siis tietenkään mitään tavaroiden heittelyä tai lyömistä eli kyse on lähinnä jatkuvasta marinasta.
Saako tästä kukaan tolkkua?
Kommentit (2)
Minun esikoistyttöni on 4 v, keskimmäinen tyttö on 2,5 v ja kuopus tyttö on 4 kk. Esikoinen elää tuota edellisen kirjoittajan kuvailemaa pompotus/marina -vaihetta. Tosin tuo pompotus jää meillä yritykseksi. Sanon aina vaan, että " sitten kun pyydät nätisti" ja aina ei tietenkään saa haluamaansa, vaikka miten vonkuisi tai pyytäisi. Varsinaisia uhmakiukkuja ei nyt esikon kanssa ole enää esiintynyt, että sikäli elää seesteisempää vaihetta.
Kakkonen sen sijaan on tällähetkellä pieni marina & kiukku -keko. Joskus huonotuuli alkaa heti aamusta ja koko päivä on yhtä kiukkuamista ja vikinää ja vonkunaa. Klassisia uhmaraivareita tulee vähintään kerran päivässä, jolloin heittäydytään dramaattisesti maahan yms.
Minäkin olen pohtinut tuota tunteiden näyttämisen vapautta. Toisaalta olen sitä mieltä, että kaikki tunteet ovat sallittuja ja niitä pitää saada myös näyttää. Toisaalta minusta on vanhemman velvollisuus asettaa rajat myös tunteiden näyttämiselle. Meillä esim. saa ihan vapaasti kiukuta, mutta mitään sillä ei saavuteta, suutuspäissään ei ketään satuteta eikä mitään rikota. Omaan huoneeseen (ovi auki) ohjataan rauhoittumaan; siellä saa karjua vaikka suoraa huutoa, mutta koko perheen ei minun mielestäni tarvitse kärsiä yhden (tai kahden) uhmaprinsessan takia. Jälkeenpäin sitten jutellaan kaikessa rauhassa ja syliin saa tulla ihan heti kun haluaa. Marinaa taas käsittelen niin, että olen kun en kuulisikaan. Saatan todeta, että " äiti ei kuule muuta kuin narinaa, puhuhan kunnolla niin äiti saa selvää" .
En tiedä onko tämä oikea tapa, siis rauhoittumaan ohjaaminen, käsitellä lapsen kiukkua, mutta olen huomannut, että se auttaa minua itseäni pysymään rauhallisena ja silloin en ainakaan omalla typerällä käytöksellä lietso lisää kiukkua.
Meillä tyttö lähentelee 4 vuotta ja aikalailla samanlaista on ollut ihan nyt viimeaikoina. Liekkö tilannetta pahentanut isin loman loppuminen ja ns. normaaliin arkeen palaaminen, mene ja tiedä.
Mutta siis aamulla jo alkaa se narina ja mikä ärsyttävintä, niin komenteleminen ja " pomottaminen " . Tyttö kummasti itsenäistynyt kesän aikana, mikä tietty hyvä, koska tyttöni perusluonteeltaan arka ja ujokin, mutta rajansa kaikella. Tuntuu että saa kokoajan olla sanomassa että älä komentele äitiä tai et puhu noin äidille.
Itse mietin kanssa samaa, että toki ne negatiivisetkin tunteet pitää saada purkaa. Mutta missä menee raja?
Onneksi perjantaina alkaa kerho, koska varmaan osittain on turhautumistakin ja virikkeiden puutetta. Mekin kyllä ulkoillaan 2 - 3 x päivässä ja vähintään se 3 tuntia yhteensä. Meillä myös pienempi sisarus. Mutta tekee varmaan hyvää vähän mennä toisten aikuisten " hoiviin " ja ikäiseensä seuraan.
Minsku