Onko muilla imetyksen ennenaikaisesti lopettaneilla rinnoissa pistelyä tms. oireita?
Huolettaa kovasti ja rintasyöpääkin jo pelkään. Vauva vajaa 4 kk ja imetys loppui jo melkein pari kuukautta sitten. Ei omasta tahdostani, vaan vauva teki lopulta todellisen rintastopin. Imetys oli melkein koko ajan kamalaa huutoa ja välillä jouduin vaan lypsämään, kun vauva ei yksinkertaisesti saanut otetta rinnasta kuminkaan kanssa. Hyvinä hetkinä suostui sitten rintaakin imemään, mutta korviketta jouduin antamaan myös. Noin parin kuukauden ikäisenä sitten kieltäytyi taas kokonaan rinnasta ja viikon verran yritin ahkerasti pumppailla, mutta maitoa tuli lopulta vain muutama pisara. Silloin en jaksanut enää lopulta yrittää ja tämä asia tietysti harmittaa kamalasti.
Viime aikoina olen kiinnittänyt huomiota siihen, että molempia rintoja välillä pistelee tai vihloo hiukan (ei jatkuvasti) ja nyt mietityttääkin onko kyse jostain vakavasta. Tuskin maitoa rinnoissa on enää pari kuukautta lopettamisen jälkeen. Ja sitä kun ei alun alkaenkaan tullut kovin paljoa.