4-vuotias jännittää muuttoa ja päiväkotiin menoa..
Meillä edessä parin viikon päästä muutto uudelle paikkakunnalle ja samaan aikaan ajoittuu valitettavasti mun töihin meno, joten lapset aloittavat päiväkodissa.. Samassa tilanteessa on pikkusisko 1 v. 6 kk, joka ei onneksi oireile vielä etukäteen ; ) Tytöt ovat olleet kotona 1,5 vuotta.
Tilanne on oikeasti tosi ahdistava, varsinkaan kun en ehkä osaa ihan oikein tilannetta tytön kanssa käsitellä. Hän kyselee jatkuvasti kaikkea tähän suureen muutokseen liittyvää, esim. otetaanko tuo ja tuo tavara mukaan, näitä kysymyksiä on välillä ihan kyllästymiseen asti, vaikka ymmärrän että tytölle tämä kysely on osa henkistä valmistautumista. Hän on useaan otteeseen sanonut ettei aio mennä päiväkotiin, enkä minä saa mennä töihin, toisaalta kysyy koska päiväkoti oikein alkaa ja että haluaisi heti mennä. Hän on ollut pidemmän aikaa todella hankalassa uhmaiässä, kiukkuaa pienimmästäkin vastoinkäymisestä, ei suostu tekemään mitään mitä pyydetään, saa rajuja raivareita etc. Osan pistän kyllä ihan normaaliin 4-vuotiaan uhmaan, mutta osa on ihan selvästi oireilua tästä tulevasta.. Pelkään että olen sekoittanut koko tytön elämän ja hänelle jää tästä vähintään trauma..Olen itsekin vähän sekaisin ja paniikissa että miten tästä oikein selvitään. Lisäksi surettaa pienemmän lapsen hoitoon meno kun en häntä voi asiaan mitenkään valmistaa. Tossa aikaisemmassa ketjussa joku kirjoitti osuvasti että tekisi mieli ottaa lapset kainaloon ja painua lehtikasan alle piiloon, samanlainen olo on nyt mullakin, vaikka olen itse tämän tilanteen näin järjestänyt, ja on tietty isäkin mukana :) Töihinmenoa en voi enää perua, enkä kai mitään muutakaan, mutta tosi haikea olo on.
Kai tästä jotenkin selvitään, on vaan vaikeaa kertoa tytölle kuinka kivaa päiväkodissa tulee olemaan ja kuinka hyvin kaikki menee kun itsellä on tosi epävarma olo kaikesta.
Onko muita jotka on selvinneet hyvin tällaisesta tilanteesta? Olisi kiva kuulla kokemuksia ja vinkkejä!
Kommentit (2)
Moi!
Vaikka lapseni ei ole ikinä ollut päiväkodissa, niin halusin vain lohduttaa, että tällä 4-vuotiaallamme on ollut viime aikoina rajuja raivokohtauksia ja erittäin paljon vastustelua kerhoon menossa, vaikka paikka ja ohjaajat ovat tutut ja kivat. Tuntuu että hän jännittää aivan sairaalloisesti. Syksy on ollut aika hirveä, mutta nyt helpottaa. Niin ja elämämme on erittäin rauhallista, tasaista ja turvallista - ei mitään muutoksia. (Paitsi se samanikäinen nuorempi sisar kuin teilläkin!)
Meillä on auttanut se, että yritän olla erittäin varma, rauhallinen ja iloinen silloin kun lapsi protestoi uusia asioita. En ole sivuuttanut lapsen jännitystä, mutta olen kertonut, että monet ihmiset jännittävät mukaviakin asioita - äitikin.
Lisäksi on alettu käydä lähtöaamuna erittäin tarkkaan läpi päivän ohjelma. Lapsi rentoutuu silmin nähden, kun yhdessä luetellaan kaikkien kerhokavereiden nimet ja muistellaan mihin vaatteet jätetään, mitä sitten tehdään, ja mitä sen jälkeen jne. Jos aamulla on kiire tai olen väsynyt, en millään jaksaisi tätä lapsen tsemppausta, mutta sen pois jättäminen kostautuu heti.
Pitääkö lapsesi piirtämisestä? Voisiko hän esim. piirtää luetteloa, mitkä kaikki tavarat otetaan mukaan? Meillä matkallelähtöjännitystä on hoidettu näin.
Uskon että tekin löydätte niitä oikeita naruja joista vedellä! ;-)
Voimia pienen jännittäjän kanssa!
Tuo kysely, otetaanko tämä ja tämä tavara mukaan, on tuttua. Minusta se on ihan hyvä, sillä lapsi valmistautuu siihen muuttoon ja yrittää hahmottaa, mitä tapahtuu.
Onko teillä mahdollisuutta käydä etukäteen uudessa kodissa? Me teimme niin, että lapsi sai itse viedä itse valitsemiaan leluja uuteen kotiin odottamaan. Niin siellä oli sitten jo tuttuja tavaroita odottamassa.
Ymmärrettävää on, että lasta jännittää, koska kyseessä on todella suuri elämänmuutos. Teillä vielä suurempi kuin meillä, kun lapsi on ollut kotihoidossa tähän asti. Meillä suurin suru muuttoon liittyen on ollut se, kun vanhat kaverit jäivät, eikä nykyisessä naapurustossamme ole sopivanikäistä seuraa. Päiväkodissa on tietysti muita lapsia, mutta mitään varsinaista bestistä, jota lapsi kaipaisi, ei ole vielä löytynyt.
Ehdotan, että lainaatte kirjastosta muuttoa ja päiväkotiin menoa käsitteleviä kirjoja ja luette niitä. Esim. Gunilla Wolden Sanna menee päiväkotiin ja Sannan päiväkoti ovat olleet meillä todella suosittuja.