Kuinka omatoimisia 3-vuotiaanne ovat?
Siis kuinka omatoimisia n. 3-vuotiaanne ovat pukemisen, syömisen, vessassakäyntien, lelujen siivouksen ym. suhteen?
Meillä juuri 3-vuotta täyttänyt osaa pukea lähes kaikki vaatteet itse, hanskojen, vetoketujen ja kengännauhojen kanssa nyt ainakin tarvitsee vielä apua. Vaikka osaakin pukea, ei sitä juurikaan tee.
Ruokapöydässä ei saa ottaa vielä ruokaa itse, osaa kuitenkin voidella itse leivän, maidon itse kaatamisesta taas seuraa sotkua. Syö lusikalla tai haarukalla, veistä ei osaa vielä käyttää.
Vessassa käy itse ja pyyhkii itse (paitsi kakat), useimmiten muistaa vetää vessan ja pestä kädet. Housujen takaisin pukemisessa saa muistutella.
Leluja siivoaa joskus oma-aloitteisestikin, mutta useimmiten tarvitsee jonkun kaverikseen, että kaaoksen siivoilu maistuu.
Miten omatoimisia teillä siis ollaan, mitä kaikkea 3-vuotiaanne osaavat tehdä itse? Mietiskelen vaan, että kuinka paljon " valtaa ja vastuuta" voisin omalle 3-vuotiaalleni jo antaa. Tuntuu että tulee passattua vielä aika paljon. Ja meillä lapsi ollut siis vain kotihoidossa.
Kommentit (10)
osasi pukea itse niin en kyllä suostunut häntä pukemaan. (tietysti joskus poikkeustilanteessa). Kyllä kolme-neljävuotiaan jo kuuluu mielestäni itse pukea!
haarukalla söi tai joskus lusikalla ja veitsi otettiin käyttöön joskus 3.5-vuotiaana. Joitakin ruokia sai kolmevuotias ottaa itse, mutta useimmin annettiin. Leivän voitelun hoiti yleensä itse, riippuen vähän leivästä.. ja vahtia kyllä piti, muuten oli puoli purkkia voita leivällä.. =)
Siivous sujui vaihtelevasti.. ja niin edelleen nyt 7-vuotiaana.. =)
Vessatouhuista selviusi itse, käsienpessta piti muistuttaa välillä ja kakan jälkeen pyyhkiä. Suihkussa halusi alkaa käymään itse (tietty valvonnan alaisena) ja muutenkin oli melko halukas omatoimisuuteen. Ja kotihoidossa myöskin.
Tyttömme on nyt 2v9kk ja on ollut reilun vuoden perhepäivähoidossa, nyt viimeiset 7kk kotona.
Osaa pukea itse kaikki vaatteet päälleen, selviää napeista, neppareista ja vetoketjuista melkein aina omatoimisesti (ei saa auttaa...). Nauhoja ei osaa solmia vaikka yritys onkin kova. Välillä tulee hetkiä, jolloin pukeminen ei maistu ja silloin puetaan yhdessä. Ulkovaatteiden kanssa äiti /isä tekee viimeisen silmäyksen, että kaikki on varmasti kunnolla päällä.
Syö parhaiten ja mieluiten lusikalla, mutta myös haarukalla osaa syödä. Veistä ei osaa käyttää. Harjoittelee leivän voitelemista, mutta tuppaa laittamaan vielä aika reilulla kädellä voita... Saa ottaa pöydässä itse esim leikkelettä, tomaattia, kurkkua yms.
Vessassa käy omatoimisesti joko potalla tai pöntöllä korokkeen kanssa. Kakan jälkeen kuuluu raikuvasti kutsu pyyhkimään, muuten selviää itse ja pesee kädet myös. Yöllä on potta omassa huoneessa ja joskus käy siinä omatoimisesti, mutta useimmiten herää itkuun eikä osaa unisena mennä pissalle -pitää siis ohjata.
Siivoaa leluja pyydettäessä yksinkin, mutta mieluusti ottaa kaverin siihen hommaan. Tykkää auttamis-ajatuksesta kaikessa ja on innokas touhuamaan esim rikkaimurin kanssa, innostus ei vaan kestä kauaa!
Mieluista hommaa on myös pyykkien kanssa touhuaminen. Olenkin antanut laittaa pyykkejä koneeseen, painaa koneen päälle (minä laitan tietenkin pesuaineet, vedet päälle, töpselin seinään), laittaa märät pyykit kuivausrumpuun, tyhjentää rummun nukkasihtiä (erittäin mieluista!!!). Hän osaa myös laittaa kuivia sukkia pareiksi ja vie niitä kaappeihin. Pienistä asioista ne opit tulee ja noista on jo mulle apuakin oikeasti, kun kuvioissa on 4,5kk ikäinen pikkukakkonen.
Eli siis aika samoilla linjoilla mennään kuten ap:lläkin =0)
PUKEMINEN:
sisävaatteet menee kaikki, paitojen pääaukon kanssa on ongelmia, muuten menee siis housut, paidat, sukat, ulkovaatteet osaa pukea, vetoketju pitää laittaa alkuun, kengät laittaa itse kun ei ole nauhoja. Meillä on just niin, että ei saa auttaa vaan kaikki on minä itte - hyvähän se on mutta aamukiireessä raivostuttavaa (meillä siis ei olla kotihoidossa vaan pph:lla).
RUOKAILU:
Käyttää lusikkaa, haarukkaa ja veistä. Veitsellä leikkaaminen on vähän hankalaa, mutta tomerasti harjoitellaan. Haarukka sujuu ihan hyvin. Ruoanottamista en ole vielä antanut kokeilla. Okei, saa kyllä ottaa toki leivän pussista, voidella sen yms. Lisäksi poika auttaa usein pöydän kattamisessa eli kantaa kaikkien paikalle lautaset, aterimet ja lasit. Vie myös ruoan ottimia, jopa maitopurkin (jos ei ole täynnä) yms. Ruoanlaitossa auttaa myös eli sekoittaa ruokia, kaataa sekaan jotakin mitä pyydän (leipominen menee helpommin kun on paljon sekoitettavaa ja kaadettavaa). Täyttää ja tyhjentää apuna astianpesukoneen - tosi suuri etu, ei tarvii itse kumarrella kun poika nostelee astioita käteen tai kädestä koneeseen. Koneen täyttäminen on hieman vielä vajavaista eli lautaset menee vinoon jne. Samaan tyyliin osaa täyttää pesukoneen ja painaa sen päälle (jos ohjelma on valittu) ja tyhjentää koneen (siis haluaa kiskoa ne märät vaatteet sieltä pesukoriin ihan itse).
VESSA:
Käy itse potalla ja pöntölläkin, ei pyyhi, ei kai miehet ikinä, mutta huutelee pyyhkimään kun tulee kakka. Vetää vessan jos on käynyt pöntöllä. Pottaan jää pisut, joskus kyllä kaataa sen itse pois, mutta ei osaa/muista huuhdella pottaa.
LELUJEN SIIVOUS:
Ei onnistu oma-aloitteisesti. Muistuttaa pitää, että toinen leikki kerätään pois ennenkuin aloitetaan uusi. Ja haluaa äidin tai isän keräämään myös tavaroita. Hoidossa kuulemma kerää innokkaasti ja oma-aloitteisesti (miksei kotonakin!)
Mitähän muuta sitten? Tuossa oli nuo mitä kysyit. Meillä poika saa tehdä " mitä haluaa" eli siis auttaa ja puuhata. Avaa tietokoneen ja avaa lasten pelit, vie roskat roskiin, vaihtaa uuden rullan vessapaperia jos vanha on tyhjä/tyhjenemässä, kantaa tavaroita mielellään ja " auttaa" äidin alas esim. portailta (2-kerroksinen asunto), osaa laittaa kahvinkeittimen alusta loppuun asti päälle eli laittaa veden, purut (meillä yleensä tehdään teetä eli määrällä ei ole ihan suuri merkitys) ja pistää päälle. Suodatinpussia ei osaa taitella, joten sen tekee yleensä äiti. Osaa hakea vaatteet kaapista varsinkin jos äidin valitsemat ei kelpaa, kastelee kukkia, vie roskat myös roskasäiliöön pihalla jos joku avaa kannen (heittää pussin sinne kunhan ei ole siis mikään painava pussi).
Suosittelen, että annat lapsen tehdä kaikkea mitä se haluaa, siis joka on hyvä oppia. Anna auttaa kaikessa: siivous, ruoanlaitto, leipominen, tiskaus, pyykinpesu, ym. ym. ym.
Ihan samaa tyyliä on meidän 3,5v tytöllä. Siivoaminen vain hiukan takkuaa, siihen tarvii jonkin hyvän uhkailun tai lahjonnan :). Yleensä tuleekin siivottua itse, kun ei mulla pinna piisaa käskyttämään ja katselemaan sitä rahjustamista.
Mä en ole muutenkaan kovin innokas antamaan vastuuta ja tehtäviä lapselle. Olkoot nyt lapsi niin kauan kuin lapsi on.
Siis kuinka omatoimisia n. 3-vuotiaanne ovat pukemisen, syömisen, vessassakäyntien, lelujen siivouksen ym. suhteen?
Pukee itse muut (jos haluaa) paitsi sukat, nauhat+vetskarit+napit ei onnistu vielä. Riisuu kaikki vaatteet.
Syö itse täysin (kaapii lautasenkin ihan tyhjäksi), käyttää ruokakaukaloa yhä-ruokaa tippuu usein hieman syliin, käyttää haarukkaa ja lusikkaa-veistä ei ole kokeiltukaan, ottaa itse joitain ruokia sottaamatta-täysi maitotölkki on paha.
SIivoaa käskettäessä lelut-jopa kaikki itse jos niitä ei ole koko kämppä täynnä.
Käy itsenäisesti vessassa, mutta pyyhkimään pitää mennä (haluaisi itse pyyhkiä muttei onnistu), joskus pitää auttaa housujen takaisin laitossa jos on nappeja/vetskareita.
Auttaa mielellään siivouksessa-imuroi, pyyhkii pölyjä, pyyhkii pöytiä, vie roskiksen, korjaa astiat pöydästä, auttaa tiskikoneen tyhjäyksessä, auttaa pesukoneen täytössä ja tyhjäyksessä, pihahommissa jne.
Eli osaa pukea kyllä kengännauhoja ja nappeja lukuunottamatta, mutta ei haluaisi sitä tehdä. Sisävaatteet kyllä pukee itse kaikki, jopa ne napit ja vetoketjut yms. Eikä anna auttaa, mutta ulkovaatetuksen kanssa tulee aina hirveä itku. Ei halua itse pukea eikä anna auttaa.
Pöntöllä käy itse ja jättää myös ne alushousut nilkkoihin. Sama öisin, mutta öisin tarvii käydä apuna kun pelottaa.
Veistä osaa käyttää ja syödä itse, taas ei haluaisi aina syödä itse. Olen syöttänyt, kun painokäyrä on jossain -20 kohdilla ja lapsi ei söisi tarpeeksi muuten, eikä sitten jaksaisi ja mahatauti ja flunssa viimeksi verottivat liikaa voimia.
Tarrapalkinnot olen ottanut käyttöön aina kun osaa ja tekee itse mm. syömisen tarpeeksi tai uloslähtöpukemisen, ja kerätyillä tarroilla saa aina jotain kivaa kuten lasten koruja tai leluja... (joita muutenkin kyllä varmaan ostettais, mutta nyt siis ikäänkuin ei saisi niitä muuten..)
Hirvittäisi vielä ajatella miten tyttö pärjäisi esim. päiväkodissa isossa ryhmässä tuosta pukemisesta ainakaan, varmaan olis vielä hanskat huonosti ja kylmä kaulalla ja kaikki vähän vinksinvonksin, jos ylipäänsä haluaisi tai saisi aikaan ne vaatteet päällensä. Ja pissallakäynnistäkin pitää muistutella ahkerasti vielä, ettei unohdu.
damdidi:
Siis kuinka omatoimisia n. 3-vuotiaanne ovat pukemisen, syömisen, vessassakäyntien, lelujen siivouksen ym. suhteen?Pukeminen: on osannut jo parivuotiaasta asti pukea suurimman osan vaatteista. Nykyään menee kaikki vaatteet alusta loppuun, mutta vetskari pitää auttaa alkuun ja nauhat solmia/tarrat vetää tiukemmalle kengistä. Pukemisesta tykkää paljon, tykkää myös pukea pikkusiskoaan (10½kk). Siskolla on milloin mitäkin vaatetta päällä kun innostuu pukemaan :)
Syöminen: sujuu myös ongelmitta. Ruokalappua tai -kaukaloa ei olla käytetty kuin joskus reilu 1v, kun opetteli itse syömään, mutta sen jälkeen ei. Syö siististi ja reippaasti. Veitsellä on harjoitellut leikkaamaan, samoin voitelemaan leipää. Isiä seuraamalla on oppinut, että keittolautasen loppuliemi kaadetaan lautasesta suoraan suuhun ;)
Vessassakäynnit: käy potalla itsenäisesti, huutaa aina pyyhkimään. Me vanhemmat ollaan vielä toistaiseksi kaadettu pissat ja kakat pönttöön ja huuhdeltu potta. Seuraavaksi käydään opettamaan miten hän voi pissin jälkeen itse pyyhkiä, sen jälkeen tuon potan huuhtelun. Oppi itse päiväkuivaksi 2v3kk ikäisenä jolloin vaippa jäi pois samana päivänä kokonaan. Yökuiva on ollut jo parivuotiaasta, mutta vaippa oli vielä varuiksi yöllä, mutta jäi myös pois kun oppi päiväkuivaksi.
Lelujen siivous: siihen tehoaa hyvin nykyään se, kun ollaan päivä leikitty ja isin kotiintulo lähestyy, muistutan lelujen siivouksesta. Tyttö muistaakin jo sanoa itse, että " isi siivosi eilen ja suuttuu jos on taas lelut mullin mallin" . (Ei isi oikeasti suutu kyllä mistään) Sitten kerätään niitä yhdessä. Legot ja pienet jutut siivoaa myös yksin, mutta joutuuhan noista siivoamisista vielä muistuttelemaan. Tietysti myös pikkusisko levittelee leluja, joten siksikin yleensä yhdessä keräämme leluja.
Mitähän muuta.. Hyvin omatoiminen on kyllä kaikin puolin. Välillä joutuu muistuttelemaan, ettei pikkusiskolle saa antaa mitään suuhun ilman äidin lupaa. Pari kertaa on pikkusisko maiskutellut mm. rusinoita ja leivänpaloja kun toinen on niitä hyvää hyvyyttään jakanut, mutta onneksi on ollut kertaluonteista. Ymmärtää myös hyvin, että pieniä leluja ei saa jättää lattialle eikä pöytien reunalle, koska pikkusisko voi saada ne. Niitä siirtelee omatoimisesti kauemmas siskosta ja ohjastaa aina pikkuista että " ei saa ottaa niitä XX, ne voi mennä sinun kurkkuun ja sitten voi joutua sairaalaan" .
Mikaela ja tytöt 2v11kk & 10½kk
Meidän poika osaa pukea kaikki vaatteet itse päälle. Vetoketjuissa ja nauhoissa tarvitaan vielä apua. Osaa riisua myös kaikki vaatteet. Ja edellytän, että hän pukee ja riisuu itse.
Osaa syödä itse lusikalla ja auttavasti haarukalla. Sotkee vielä mielestäni paljon syödessään. Tällä hetkellä harjoittelemme kiinnittämään siihen huomiota. Maidon kaatamisia, ruoan ottamisia, leivän voitelemisia ei olla vielä opeteltu ollenkaan.
Käy itsenäisesti vessassa pissalla ja kakalla. Kakkaa en anna pyyhkiä itse. Vetää vessan itse, laittaa pöntönpienentäjän roikkumaan seinälle ja pallin sivuun. Pukee päälleen itse.
Lelujen siivouksessa ei ole mitään oma-aloitteisuutta nähtävissä. Opettelemme sitä yhdessä. Osaa kuitenkin lajitella lelut oikein eli esim. autot autolaatikkoon, kirjat kirjahyllyyn, palapelit pelikaappiin, astiat omaan laatikkoonsa jne. On myös aika helposti innostettavissa yhteiseen siivoukseen.
Minusta ap:n lapsi vaikuttaa tosi omatoimiselta. Meillä ei vielä tuossa 3 vuoden iässä ollut kovin omatoimista meininkiä. Poika on ollut mummin hoidossa ja mummi passaa eessuntaassun eli syöttää jne. Poika on kuitenkin oppinut, että näin tehdään vain mummolassa ja kotona hommat hoidetaan itse. Kovasti annan palautetta, kiitän ja kannustan heti, kun tekee jotain itse.
Joo eli kyllä meilläkin siis poika on erittäin aktiivisesti mukana myös kaikenlaisissa kotihommissa (täyttää ja tyhjentää pesukoneen, ripustaa pyykkejä kuivumaan, vie puhtaita vaatteita kaappiin, tyhjentää tiskikoneen, kattaa pöydän, vie omat likaiset astiat koneeseen, imuroi, pyyhkii pölyjä, vie roskat, kerää pihalla marjoja, tekee lumitöitä, laittaa puita takkaan, auttaa kaupassa ostoksissa ym...), eli on siis näiden asioiden suhteen hyvinkin omatoiminen ja haluaa kovasti autaa kaikessa.
Muihin kolmevuotiaisiin verrattuna pojallamme tuntuu siis olevan taidot kohdallaan, eli en ole passannut häntä likaa, kuten vähän pelkäsin :) Lähinnä kaipasin vertailukohtaa noissa päivittäisissä pukemis-, syömis- ja vessassakäyntiasioissa. Kiitos kaikille komenteista!
just ollessaan 3v. eli alkuunsa oli paljon oppimista ja sit pitkin vuotta oppikin tosi vauhdilla. nyt kun just täytti 4 niin osaa jo tosi paljon.
pukeminen oli enimmäkseen muiden varassa vielä viime keväänä, mutta nyt osaa pukea kaikki itte kunhan jaksaa keskittyä... eli harvemmin kuitenkin :) ja siitä ei sitten tiedä onko vaate nurinpäin tai muuten hullusti kun itte pukee. sukat on muuten hankalimmat hänelle...
itse on syöny jo kauan, mutta veitsi on uus tuttavuus. sekin on jo silti aika hyvin hallussa. maitoa tms. osaa kaataa itte, kunhan purkki/kannu ei ole ihan täynnä. annos laitetaan valmiiksi ja usein täytyy vielä jotain pilkkoa pienemmiksi paloiksi.
vessassa osaa käydä ja nykyään saa housutkin itte takas. kannen muistaa sulkea, mutta vetäminen ja käsienpesu tuppaa usein unohtumaan... yökuivaksi oppinee lähiaikoina, mutta vielä on pidetty vaippaa kun pisu tulee usein just herätessä.
siivous onnistuu usein, mutta paremmin seurassa. ja oon huomannu että riippuu siitä kuka pyytää ja mitä varten...
näin siis meilläpäin :)