" Vaativien" vauvojen ja lasten äidit; milloin uuden vauvan kuumeilua?

Esikoinen oli vaativa vauva ja itselle tuli lievä synnytyksen jälkeinen masennus. Olin ihan varma, että meille ei enää lisää lapsia tule. Tunsin sääliä kaikkia raskaana olevia kohtaan.



Kun esikoinen oli noin puolitoistavuotias, aloin ekoja kertoja aatella, että meille voisi tulla toinenkin lapsi ja ehkäisy jätettiin pois. Pelkäsin ihan hirvittävästi koko raskausajan, että masennus uusiutuu ja toinen lapsi on vähintään yhtä vaativa kuin esikoinen.



Vaan eipä tullut masennusta ja pikkusisko on mitä hurmaavin ja tasaisin tapaus.

Vauvakuume oli jo kauan ennen, vaikka esikoinen oli (ja on edelleen) hyvin haastava tapaus. Silti tiesin, etten missään nimessä halua alle 2,5 vuoden ikäeroa. En olisi jaksanut kahta vauvaa. Halusin, että esikoinen osaa vauvan synnyttyä pukea ja syödä itse, käydä vessassa itse jne. Sen takia alettiin yrittämään vauvaa vasta, kun esikoinen oli n. 1 v 9 kk. Tulinkin heti raskaaksi (esikoista yrittäessä meni muutama kuukausi) ja laskettu aika olisi ollut esikoisen 2,5 v päivän jälkeen. Raskaus meni kuitenkin kesken ihan alkuvaiheessa, mutta onneksi tärppäsi pian uudestaan ja ikäeroa tuli lopulta 2 v 8 kk, joka oli meille tosi hyvä ikäero (esikoisen hurjasta uhmaiästä huolimatta). Esikoinen alkoi nukkua yönsä heräämättä vasta 2,5 v iässä. Siihen asti heräsi joka yö huutamaan 5-10 krt (joskus harvoin vain 2 krt/yö). Toi oli ehkä se suurin syy, miksei haluttu pienemmällä ikäerolla toista lasta.

ennekuin uskalsion tosissani ajatella toista lasta. raskausaikanakaan en uskaltanut kuvitella, mitää arki pikkuvauvavaiheessa toisi mukanaan. nyt vauva on kohta 6 viikkoa ja esikoinen 3.5v ja meille tämä oli hyvä ikäero. isosisko auttaa vauvan hoidossa ja sietää sen, että syli on melkein aina varattu.



pikkukakkonen on siskoaan rauhallisempi, mutta masuvaivoja on ja uni maistuu vain äidin lähellä. silti tunnen nyt nauttivani molemmista lapsista!

lisää odotellessa:)



-mooli

Mulla ei ole ongelmalasta, mutta vastaan silti... Viihdyin tosi hyvin yhden lapsen kanssa. Ihmettelin, että miten toisilla voi olla vauvakuumetta, kun 2-vuotiaskin on vielä niin ihana pallero. Miten siitä voisi nauttia, kun vauva rääkyisi kainalossa ja valvottaisi yöt? Vasta kun tyttö lähestyi 4 vuoden ikää, aloin miettiä, että olisihan sille pikkusisko saatava. Pikkusisko oli siis järkipäätös, ei minkään vauvakuumeen aiheuttama. Olen aina ollut tosi tyytyväinen 4 vuoden ikäeroon: taas sai nauttia vauvasta (melkein) rauhassa, kun isompaa ei enää tarvinnut pukea ja vaihtaa kuiviin ja se viihtyi jo leikeissä yksinäänkin tai kavereiden luona.



Meikäläisen neuvo: ellei ole välitöntä vauvakuumetta, niin nauti rauhassa esikoisestasi! Ja utelijoillekin voi sanoa, että haluaa nauttia yhdestä kerrallaan!



Mutta siis mä oonkin laiska ja itsekäs ja huono äiti ;)

Esikoinen oli ja on aivan hurmaava muuten, mutta yöt olivat järkyttävän katkonaisia ekat 18kk. Olin jo univelassani aika epätoivoinen, kunnes sitten yksi kaunis aamu olikin takana kokonaan nukuttu yö ja siitä nukkuminen lähti parempaan suuntaan.



Vauvakuume kyllä pukkasi jo ennen esikoisen ekoja synttäreitä, mutta järjellä tiesin, etten jaksaisi univelkaisena raskautta ja uutta vauvaa. Tajusin sitten kyllä reilun vuoden vanhan taaperon kanssa, että vauvakuumetta on helppo potea, kun edellinen ei vielä kamalasti liiku, mutta selittämättömät itkut ovat jääneet taakse, siinä 6kk-8kk kohdalla. Niinpä toista alettiin yrittää vasta, kun esikoinen oli 2v3kk. Ikäeroksi tuli 3v4kk ja se on tuntunut aivan loistavalta! Esikoisella on omia juttuja ja hän ei niin kärsi siitä, että joutuu välillä odottamaan, vaan voidaan sopia, että " kun äiti on syöttänyt vauvan, mennään lukemaan" .



Jokainen äiti ja perhe on tietysti omanlaisensa, mutta en minäkään ihan ymmärrä sitä, että lapset halutaan tosi pienellä ikäerolla. Jos sen jaksaa, niin ok, mutta kun useimmat eivät jaksa. Sitten voi huonosti niin lapset kuin vanhemmat. 2 vuodenkin ikäero on monille haastava, kun sitten aikanaan on sekä 2-vuotias että 4-vuotias uhmis talossa. Mulle ei mene jakeluun se, että " lapselle pitää saada leikkikaveri" . Vaikka ikäeroa olis vain 1,5 vuotta, niin aika pitkään menee, ennen kuin oikeasti leikkivät tasaveroista leikkiä - ehkä siihen pystyvät n. 4- ja 5,5v. Sitä ennen leikki on sitä, että isompi leikkii pienemmän ehdoilla, ja siinähän on sitten sama, onko ikäeroa 2, 3 vai 4 vuotta. Sisaruksista voi tulla läheisiä vaikka kuinka pitkällä ikäerolla tai ikuiset tappelupukarit, vaikka ikäero olis pieni, koska sisarussuhteeseen vaikuttavat aika monet muutkin seikat kuin se ikäero (mm. lasten luonteet ja se, kuinka tasaveroisesti vanhemmat kohtelevat lapsia, vaaditaanko isompi aina joustamaan ja saako pienempi aina tahtonsa läpi yms.).



Toisenkin kohdalla vauvakuume tuli mulle, kun vauva oli 6kk-9kk, mutta nyt, kun 10-kuinen konttaa joka paikkaan, opettelee kävelemistä ja avaa kaikki paikat ja levittelee tavarat, niin muistan taas, että minusta ei olis potemaan alkuraskauden väsymystä ja pahoinvointia tässä vaiheessa. Haluan jaksaa touhuta näiden lasten kanssa mahdollisimman paljon nyt. Meillä mietitään siis kolmatta tosissaan vasta sitten, kun kuopus on täyttänyt kaksi.



Ap, olet oikein fiksu, jos haluat katsella ja tunnustella äitiyttä vaikka ekat 1,5-2 vuotta. Tuossa ajassa ehtii lapsella olla jo aika monta haastavaa kehityskautta, ja ajattelen, että on viisasta kokea ne ensin, niin voi tietää, haluaako ja riittääkö paukkuja vielä seuraavaan lapseen. Eiväthän lapsen tarpeet esim. 4-vuotissynttäreihin lopu, vaan sitten täytyy kuskata kaverivierailuille, harrastuksiin jne. Kyllä aikataulutus on aika haastavaa, jos vanhemmatkin haluavat joskus jotain harrastaa tai viettää aikaa kahdestaan ja erikseen jokaisen lapsensa kanssa. Minulla on tuttu, joka sanoo suoraan, että hän ja puolisonsa eivät jaksa toista lasta vaan keskittyvät esikoiseensa. Minusta on hienoa, että ihmiset miettivät voimavarojaan ja tekevät itselle sopivia ratkaisuja. Yksikin lapsi voi olla ihan tarpeeksi :-) Ja ainokainen, kuten minä, voi kasvaa ihan tasapainoiseksi ihmiseksi :-)



- tiukkis

oikeasti todettu että olis ollut kolikkivauva. Mutta ehkä siihen viittaavaa oli, kun mahavaivoja itki ja hän ei jäänyt yhtikäs mihinkään vaan kannoin ja kannoin kädet ja olkapäät jumiin itselleni. Silloin kyllä oli ajatus ettei enää koskaan. Mutta kun tuon vaiheen ohi päästiin jotain 4kk iässä niin vauvasta tuli ihan eri vauva ja nyt 2-vuotiaana tosi kiltti ja ihana tyttö! Joten meille on nyt sitten tulossa nelonen ja ikäeroa tulee noin 3v2kk. Eihän kaikki vauvat samanlaisia olekkaan. En osannut kolmosesta odottaa itkevää vauvaa kun kakkonen oli niin leppoisa vauva! joten ne tosiaan osaavat olla erinlaisia :)



M@m@ rv 14+0

parilla tuttavaperheellä lapset hiukan vajaa 2v. ikäerolla eli toinen ollut tulossa, kun toinen n. vuoden. Mä tosiaan ajattelin ehkäisyn laittaa kuntoon nyt, vaikka meille ei luomusti lasta ole suotukaan - haluan kuitenkin olla oikeasti varma toisesta (vaikkei häntä meille ikinä suotaisikaan!)...mutta pitää vain saada mieskin ymmärtämään, etten todellakaan ole valmis uuteen raskauteen, vielä. Niin, mies ei ole valvonut öitään esikoisen kanssa ja nyt viikonloppupäivisin tuntuu, että tyttö on lirkunlirkun isälleen, mutta mun kanssa kyllä kiukuttelua...;=) (niin, eihän 5kk ikäiset kiuluttele...)



-mooli

Tyttö on nyt 2v9kk, eikä mulla riitä voimavarat edes kuvittelemaan uutta vauvaa. Kyllähän tässä on saanut selitellä ja naureskella vaivautuneesti, kun sitä seuraavaa on kyselty... Loppuis kyselyt lyhyeen, kun tulisivat meille muutamaksi yöksi kylään =)



Olen ajatellut niin, että mietitään sitä sitten, jos ja kun vauvakuumetta alkaa olemaan ilmassa. Mun mielestä on ihan ihanaa, että meitä on NYT vain kolme.

Mulle oli alusta alkaen selvää, että toinen lapsi " hankitaan" joskus. Esikoisemme syntyi ennenaikaisena ja pienipainoisena, ja koko ensimmäisen vuoden ajan oli jatkuvasti pieni huoli takaraivossa. Oli koliikkia, aistiyliherkkyyttä, kasvua ei tahtonut tulla, motorinen kehitys oli hieman hitaanlaista jne. Lisäksi meillä oli aika lailla murhetta elämässä niihin aikoihin, että oli hyvä antaa ajan kulua.



Mä halusin, että esikoinen olisi jo vähän omatoimisempi, kun uusi vauva syntyisi. Olin myös mennyt töihin ja halusin sitäkin jonkin aikaa jatkaa. Ajattelin myös, että siltä varalta, että joutuisin esim. vuodelepoon tai raskaudesta tulisi muuten rankka, olisi hyvä, jos esikoisella olisi sen verran ikää, että hän kelpuuttaisi muutkin hoitajikseen.



Tytöille tuli pikkuisen päälle 3 vuoden ikäero, ja hienosti on mennyt!

Minulla ei ole ns. vauvakuumetta vieläkään, poika on nyt 2 v 4 kk. Jos totta puhutaan, niin ei sitä ollut kyllä ensimmäisestäkään vaan poika oli ihan " järkiratkaisu" . Jos meille toinen lapsi tulee, niin järjellä asia ratkaistaan, ei tunteilla. Olemme alkaneet vasta nyt miehen kanssa ylipäänsä puhua mahdollisuudesta toiseen lapseen ja sitäkin oikeastaan vain siksi, että poika saisi sisaruksen, ei siksi, että me kokisimme toisen lapsen välttämättömäksi.



Poika on livästä uhmaiästä huolimatta nyt ihana ja helppo pallero ja hänestä on äidille ja isälle päivä päivältä yhä enemmän seuraa. Nukkuu ja syö hyvin, on vaan sellainen perusihana pikkupoika. Oikeastaan olen vasta lapsen kasvettua alkanut tosissani nauttia hänestä, vauva-aika meni jotenkin sumussa ja oli monesti aikamoista suorittamista. Toki rakastin vauvaani ja nautin hänenkin kanssaan olemisesta.



Tästä elämän helppoudesta luopumiseen on aikamoinen kynnys. Matkustelemme paljon ja isomman lapsen kanssa sekin on helpompaa.



Tjaa, aika näyttää, mikä päätöksemme asian suhteen on. Nyt vain jahkaillaan...Onneksi sukulaiset ja kaverit eivät ole painostaneet, heille on kerrottu, että poika jää todennäköisesti ainokaiseksi.

Meillä oli esikoinen koliikkivauva - kakkonen muuten vain ' vaativa vauva' . Ikäeroa on 3-vuotta. Ja valitettavasti kahden itkuvauvan kokemuksella täytyy sanoa, että ei enempää vauvoja meille. Vaikka vauvakuume aina välillä iskee, en uskalla laittaa omia rajojani koetukselle, enkä näiden perheenjäsenten psyykeä myöskään. Mutta jokaisen kokemus on henkilökohtainen, eikä yksi vaativa vauva vielä tarkoita että seuraavakin olisi samanlainen ;-)).

Minulla on kaksi poikaa, joista nuorempi, tämä haastava tapaus on 2v, vielä ei ole tullut " oikeata" vauvakuumetta. Välillä ohi kiitävän hetken ajattelen, että kolmas olisi ihana, mutta aika äkkiä se menee ohi. Meillä on siinä mielessä samanlainan tilanne kuin teillä, että mies haluaisi kolmannen lapsen nyt, mutta minä toppuuttelen. Miehen on jotenkin hirveän vaikeata ymmärtää, miten raskasta pienen vauvan kanssa voi olla. Kuopus oli hyvin itkuinen vauva, koliikkia ei diagnosoitu, sairaalassa vaan hoitajat totesivat, että onpas todella tempperamenttinen lapsi. Kuopus heräili todella paljon, pahimmillaan yli 20 kertaa yössä. Vasta kahden vuoden iässä poika on alkanut nukkua kokonaisia öitä (aikaisemmin oli jonkun satunnaisen yön nukkunut) TOsin yhä edelleen poika herää välillä öisin, joskus kerran joskus viisi. Meillä on syöminen ollut vaikeata, pojalla oli todella kova eroahdistus. Lapsi on kyllä todella ihana, ja ole hyvin kiitollinen pojasta, mutta en koe jaksavani aloittaa kaikkea alusta vielä. Uskon, että jossain vaiheessa alamme kolmatta yrittämään, sen aika ei vaan ole vielä.



Kommenttia tuohon ikäeroon, pieni ikäero ei takaa, että lapsilla olisi leikkikaveri, eikä iso ikäero tarkoita, etteivätkö lapset leikkisi yhdessä. Tiedän tapauksia, joissa lapset joilla on ikäeroa 1 1/2 v eivät leiki keskenään, mutta tämän perheen keskimmäinen leikkii 4 vuotta nuoremman sisaruksen kanssa. Omilla pojillani on ikäeroa 4v ja he leikkivät tosi kivasti yhdessä.



Sinä itse tiedät parhaiten omat voimavarasi ja jos tuntuu, ettet jaksa toista, sitä ei kannata vielä alkaa yrittämään.



Mareila+Pojat 2v ja 6v

Meillä esikoinen oli todella odotettu ja vauvakuume kova. Olin päättänyt jo paljon ennen esikoista että toinen lapsi olisi mukavin saada noin2vuoden päästä esikoisesta (jos vaan mahdollista). Eli toinen on nyt jo tulossa 2v.ikäerolla. Järki syiden vuoksi. Mitään vauvakuumetta ei siis kakkosta odottaessa ole ehtinyt olla, kun tuo esikoinenkin on vielä " vauva" . Ja vaatii paljon. Mietinkin aina että kuinka väärin se on häntä kohtaan, kun hän saa vauvan syntymän jälkeen niin paljon vähemmän huomiota. Esikoinen oli koliikkivauva ekat kuukaudet. Ja sen jälkeen heräili aika paljon öisin n.8kuiseksi. Muuten ollut helppo ja iloinen lapsi. Se koliikki ei stressannut, kun sen tiesi että se loppuu pian niin sen jaksoi kestää.



Toisen vauvan odotus on mennyt paljon helpommin kuin esikoisen. Raskausajan väsymystä ei kannata pelätä. Koska jos on kotona esikoisen kanssa, niin saa nukkua joka päivä päiväunet yhtäaikaa hänen kanssaan ja saa mennä illalla aikaisin nukkumaan. Ja ei sekään kestä kuin n2kk. Pahoinvointi menee siinä sivussa aika huomaamatta... Ei sitä raskautta ehdi ajatella ja ihmetellä, eli omia tuntemuksiaan ei niin mieti toista odottaessa, kun esikoinen järjestää kyllä menoa ja ajattelemista sen verran. Ekaa odottaessa sitä mietti paljon enemmän jokaista pahoinvointiaan ja vihlaisuja vatsassa. Ja kärsikin niistä enemmän.



Tiedän että kaikkien lapsien kemiat ei välttämättä pelaa, mutta olen on paljon, paljon todennäköisempää että lapset pystyvät leikkimään keskenään paljon paremmin kun ovat mahdollisimman samanikäisiä. (Kun on sama ikäluokka niin on samat lelut, lähes sama fyysinen koko, voi harrastaa yhdessä, kuunnella samaa musiikkia, auttaa toista opiskelussa, puhua teini-iässä samoista asiosta, kun toisella ei ala murkkuikä 5vuotta aiemmin....) Eli siksi 2v-ikäero on minusta sopiva. Jopa lyhyempi olisi minusta parempi, mutta en millään jaksaisi kahta vaippa ikäistä ja syötetävää yhtäaikaa itkemässä. Nyt 2vuotias esikoinen on jo lähes omatoiminen näiden suhteen. Vaikka syliä ja läheisyyttä kaipaakin vielä aivan hirveästi, eli sen puolesta on vielä vauva:)

Tosiaan, olen yrittänyt miehellekin ja lähipiirille sanoa, että totutellaan nyt elämään tämän yhden vauvan kanssa...eikä musta ainakaan nyt ole " järkisyin" leikkikaveria haaveilemaan. Ja joku voisi ajatella, että mitä sitä nyt ehkäisyä käyttämään, kun esikoinen sai alkunsa hoidoilla (tosin mitään " vikaa" ei löydetty)...mutta haluan tosiaan " tehdä päätöksen" toisesta - vaikkei sitä meille sitten suotaisikaan. Niin on hyvä kuin on:)



Kiitos! Helpotti tosiaan, kun sain kommenttejanne - minulla on " lupa" keskittyä nyt tähän vauvaan.



Iloista syksyä!



-mooli ja tyttö 5kk

Meillä esikoinen oli todellinen koliikkivauva + maitoalergia + Erittäin Vähä Uninen lapsi.



Vauvakuumetta minulla ei ole ollut koskaan, mutta miehellä sitäkin parempana. Kun esikoinen oli 1v8kk ja mies puhui jatkuvasti toisesta lapsesta, tuumasin että siinähän se menisi samalla valvomisella toinen kin vauva. Ehkäisy jätettiin pois mutta meni melkein vuosi ennen kuin tulin raskaaksi. Ja se raskaus meni kesken. Sitten meni taas melkein vuosi että tulin raskaaksi.



Lopulta ikäeroa lapsille tuli melkein 4 v.



Pikkukakkonen oli tosi helppo vauva. Hän söi vain kerran yössä eikä ollut mitää vatsavaivoja. 6 kk lopetti yösyömiset ja nukkui yönsä läpi.



Vauvakuumetta ei ole minulle tullut vieläkään ja mieskin on tasoittunut. Meidä pääluku on täynnä.

Mielestäni lapseni on ollut koko ajan vaativa siinä mielessä että vaatii koko ajan aivan pikkuisesta asti huomiota ja seuraa. Tempperamenttiakin löytyy aikalailla. Näiden vuoksi minusta tuntui ettei koskaan enää tule vauva kuumetta vaikka olin aina ajatellut että kaksi lasta haluan. Tyhmää mutta joskus olin ajatellut että jos on vaan yksi niin kyllä siitä sitten kasvattaa äkkiä itsekkään ja jotenkin oudon kun ei ole hänellä seurana toista jonka kanssa oppii monia sosiaalisia taitoja. No ei se kyllä niin mene,tajunnut olen jo sen. Huvittaa kun puistossakin sivumennen kuulee kun hoitotädit kommentoi joihinkin asioihin että " kyllä taas huomaa että on ainut lapsi" jne joistain hoidokeistaan. Meinaa tää mennä jo asian sivusta mutta siis nyt on ruvennu tulemaan pientä vauva kuumeen oiretta vaikka vieläkin yöt on pikkusen katkonaisia,omaa tahtoa tulee aina vaan lisää sekä uhma alkaa nostaa päätään aina vaan lisää ja minulla ei hermot meinaa kestää enää yhtään,syömisenkin kanssa saa olla kekseliäs. Lapsi on reilu vuoden nyt.Jokin vaan houkuttaa raskaudessa joka oli ekalla kerralla aika helppo ja uusi perheen jäsen olis mukava. Toisaalta kohta menen töihin ja on kivaa päästä aikuisten maailmaan välillä kun kotona olo ja siellä mieltä piristävän tekemisen puute on suuri. Toivon saavani edes hieman " omaa elämää" että jaksan olla läsnä kaikesta huolimatta niin rakkaan ja toisinaan niin säteilevän ilosen lapseni kanssa enkä olisi vain kauhea pirtti hirmu. Kun balanssi on saatu ni sitte uskon että on toisen lapsen aika ihan oikeasti vaikka kauaa en jaksaisi odottaakkaan ni ehkä olis kuitenkin annettava aikaa. Kiitos teille muille kun olitte kirjoittanu niin rohkaisevasti pitemmistä ikä eroista. Jotenkin ajattelin että lyhyellä ikä erolla saa puserrettua kaksi lasta sen " hankalan" ensimmäisen vuoden yhdellä kertaa. Nautin tosiaan aina enemmän ja enemmän lapseni kanssa oleilusta kun hän kasvaa,oppii uutta ja selvästi jo ymmärtää asioita sekä liikkuu itse. Taidan kuulua niihin laiskoihin ja huonoihin äiteihin myös omalla tavallani ;)

SurinaS

... mielessäni on pyörinyt että kun sanotaan ettei lapset ole samanlaisia samassa perheessä mutta entä jos kakkonen onkin yhtä vaativa tai vaativampi kuin eka? Sitä tilannetta tuskin jaksaisin....no sitä ei voi tietää enenkuin on " uuden lusikan laittanut soppakattilaan" .

SurinaS

Meillä huonosti nukkuva tyttö, ensimmäiset kuukaudet tyttö oli mahavaivainen,nukkui pienissä pätkissä ja muutenkin kovin tyytymätön tapaus, kymmenkuisena alkoi sitten yöt vihdoin helpottamaan ja samalla mullakin vauvakuume nousta..yllättävän nopeasti unohdin ne valvotut (ja itkuiset) yöt vaikka silloin vannoin että tähän en toiste rupea;) Ehkäpä sekin rohkaisee että meille on nyt tuttavapiiriin syntynyt paljon hyvin nukkuvia ja tyytyväisiä vauvoja, näkee millaista se voi olla. Monet tosiaan meitäkin lohduttelee että ei teille nyt toista huono-unista tule vaikka mistäpäs sen tietää, muistan kun ensimmäistäkin odottaessa perhevalmennusta vetänyt terkka sanoi että vauva sitten pääasiassa nukkuu ekat viikot..ei meidän kyllä nukkunut!

Eli hieman edelleen kauhistuttaa mutta kova vauvakuume on kuitenkin ja tuudittaudun siihen uskoon että tämä ehkäpä meille suotava kakkonen on sitten tosi " helppo" vauva;)

niin ja tyttö täyttää kohta 1v2kk:)