Saako 7v olla mielestäsi viikon pois koulusta loman takia? Peukuta.
Kommentit (30)
Peukku ei nyt riitä minusta vastauksesksi. Saa jos vanhemmat huolehtii sen ajan opiskelusta. Oma lapseni on ollut joka vuosi ja joka vuosi on lomalla tehty myös koulutöitä.
Saa. Läksyjä voi tehdä matkalla; vanhemmat on tukemassa koulun käyntiä matkalla normaalia enemmän. Läksykirjat mukaan.
Jos koulusta on loma-aika, niin tietysti saa ja pitääkin olla pois.
Saa, mutta eihän se toivottavaa ole varsinkaan jos ei ole huippuhelppoa lapsele koulu. On asian yksinkertaistamista vatia joko kyllä- tai ei-vastausta.
Loma tarkoittaa sitä että silloin ei ole koulua.
jos on niin köyhä että on pakko matkustaa off-peak kaudella, en siltikään hyväksy.
iso alapeukku.
kivahan se on opettaa lapselle jo pienestä, että voi lintsata. siitä sitten työpaikalla saikkua, että pääsee kanarialle halvemmalla ja sitä rataa.
Saa, jos vanhemmat todellakin huolehtivat lapsen koulunkäynnistä. Yleensä näin ei ole.
Vaikka kaksikin. Jos vanhemmat opettavat väliin jääneet asiat niin vaikka kuukauteen asti.
Mielestäni koulua ja sen aikatauluja pitää kunnioittaa.
Minulle koulu oli vastenmielistä ajanhukkaa en soputunut ikinä sinne ja koin sen väkivaltana ja kyykyttämisenä minua kohtaan.... Toiset vielä nauttii tästä, minulla taas on traumoja koko laitoksesta ja tasapaäistämisestä. Yksilön raiskaamisesta näe vieläkin painajaisia tästä laitoksesta
[quote author="Vierailija" time="08.01.2015 klo 14:40"]
kivahan se on opettaa lapselle jo pienestä, että voi lintsata. siitä sitten työpaikalla saikkua, että pääsee kanarialle halvemmalla ja sitä rataa.
[/quote]Voi helvetti, että oot ärsyttävä. Löysää vähän nutturaas mummo!
[quote author="Vierailija" time="08.01.2015 klo 14:40"]
kivahan se on opettaa lapselle jo pienestä, että voi lintsata. siitä sitten työpaikalla saikkua, että pääsee kanarialle halvemmalla ja sitä rataa.
[/quote]
öhhöhh? Entäpä jos vanhemmat ei saa lomaa silloin kun koulusta on lomaa? Ja Kanarialla on sitäpaitsi kylmä hiihtoloma-aikaan, mieluummin meen vasta keväämmällä.
lapselle pitää opettaa, että ikinä ei saa tehdä mitään mitä itse haluaa, on oltava koulussa jos ei ole loma. Nythän tämä matkustuskielto alkaa koskea myös alle kouluikäisiä, kun eskari tulee pakolliseksi.
Saa olla viikon reissussa jos koulu ok ja tekee ennen matkaa ja matkan jälkeen sen viikon aikana tehdyt kouluhommat.
Me olemme olleet pari kertaa toukokuussa etelässä viikon eikä ole lasten koulua mitenkään häirinnyt.
Toukokuussa ei ole niin kuuma, vähemmän turisteja ja halvempaa reissata.
Pitääkin muistaa hakea taas lapsille lomaa, kiitos kun muistutit.
Pari viikkoa ollaan oltu syyslomalla ja toiset pari hiihtolomalla.
Anottua lomaa sitten sen verran mitä tarvitaan.
Karibian alue kutsuu...
Lapseni oli puolet piis eka ja tokaluokasta flunssakierteiden vuoksi.. ( tuli poskiontelo- keuhkoputki- ja korvatulehdusta)
Jäi kyllä aikalailla jälkeen, mutta dai myöhemmin kiinni.
Huonointa oli kaveripiirien menetys.
Tuo viikko loman takia on ihan pikkujuttu kaverien ja oppimisen kannalta, mutta pieni huono vaikutus tylee 'turhasta' poissaolosta. Eihän se edes turha ole, kun sen perustelee. Onhan opetkin eri juttujen takia pois. Esim päivän kannustavat entisiä oppilaitaan kilpailuissa tai yksikin oli 2 viikkoa jossain kirjaesittelijänä.
Meidän kööri lähtee kohta Floridaan !!!
Olen työskennellyt yli viisi vuotta muutamassa eri koulussa. Kokemus on se, että lomassa on ne hyvät ja huonot puolensa. Tunnolliset 10-oppilaat saavat lomasta hyvää perspektiiviä ja kenties muistavat, että elämässä on muutakin kuin vain se koulu. Sen sijaan keskinkertaiset oppilaat saavat todella kovasti turpiinsa, kun tulevat takaisin ja eivät ymmärrä hevon hölkästä. Usein käy niin, että lomalla ne koulukirjat unohtuvat. Pelkkä läksyjen tekeminen ei riitä, sillä asioita pitäisi myös vanhempien opettaa.
7-vuotias ei ole vielä niin vanha, että jäisi liian pahasti jälkeen, mutta ainahan on hyvä huomioida, että loman lisäksi voi tulla sairastumisia yms. Sitten onkin jo hankalampaa, kun keväästä on ensin ollut jo yhden viikon lomalla.
Kannattaa siis aika laps'kohtasesti miettiä, kuinka paljon on pelivaraa. Helposti menee tuon ikäisillä koulumotivaatio, jos jokin ei suju, ja helposti jokin ei suju, jos on paljon poissa koulusta.
Saa jos pärjää koulussa ihan hyvin. Jos on vaikeuksia niin en pitäis lomaa kouluaikana.