Läheisen vakava sairastuminen ja oma elämä muualla

Anot virkavapaalla alivuokralainen asuntosi. Lykkää opiskeluasi.

Jos olet shokossa, voit saada sairaslomaa.
Mieheni oli läheisensä yllättävän kuoleman takia saikulla vuoden. Ei vaan pusrynut tekemään työtä.

Useimmat ottavat lomaa, palkatonta vapaata tms. siksi aikaa kunnes pahin kriisi menee ohi.

Käy hänen luonaan silloin kun voit. Soittaahan hänelle voit päivittäin. Tärkeää on, että sinä jaksat olla se vahvempi osapuoli, ettei sairaan läheisesi tarvitse yrittää olla vahva vuoksesi ja lohduttaa sinua. Kyllä sinä pystyt siihen. Jos läheisesi ei toivu hoidoista huolimatta, järjestä niin, että voit jonkun päivän hänen luonaan lopun lähestyessä. Sanoja ei välttämättä siinä tilanteessa tarvita,

mutta pidä häntä vaikka kädestä kiinni, että hän tuntee olonsa turvalliseksi.

Omien mahdollisuuksieni mukaan lähdin sinne toiselle paikkakunnalle. Tein miehen kanssa järjestelyjä niin, että hän venyi mahdollisimman pitkälle ja hoiti kodin ja lapset aina kolme vuorokautta kerrallaan, kun hänellä oli vapaat töistä. Siinä välissä minä ajoin sen 800km läheiseni luokse ja olin avuksi minkä voin. Kun palasin kotiin, miehellä oli taas työhön paluu ja tartuin itse kotipään "puikkoihin". Laitoimme kaikki ylimääräiset rahat ja ylikin mm. noihin matkustamisiin. Ennuste oli niin huono, että valmistauduimme kuolemaan.

Toisin onneksi kävi. Ja toisin en olisi voinut toimiakaan. Tuntui tärkeältä heittää sivuun ihan kaikki muu. Toetysti koti ja lapset ja miehen työ piti hoitaa, mutta muuta en ajatellutkaan.

Ilmoittaudu opintoihin poissaolevaksi ensi kevääksi tai sovi koulun kanssa muuten asiasta. Ota töistä esim vuorotteluvapaata jos se on mahdollista. Eikös omaishoitajana saa jotain tukea? Vuokraa asunto pois jne..

No mulla oli lapset pieniä kun äiti halvaantui. En vaan pystynyt käymään, kun nuorimmainen sairasteli niin paljon flunssia siihen aikaan ja isommainen lievä erityistapaus. Pari kertaa pystyin käymään katsomassa, se vaati aika paljon järjestelyjä. Lapset olivat pieniäkin, sekä em. syistä ei voinut viedä. 3 kk oli sairaalassa, en ehtinyt kun vointi sitten huonontui. Veli ja isä olivat kuitenkin lähellä, mutta isästä nyt ei ollut apua, kun isä sääli itseään enimmäkseen. 

Mulla siis koulussa ei ole mitään läsnäolopakollisia juttuja tällä hetkellä, onneksi. Eli opintoja voin hoitaa missä sattuu, kunhan vaan saisi omalta surulta hoidettua :/. Työt sain tälleen pikaisesti järjestetyksi siten, että mulla on viikko töitä ja viikko sitten vapaata. Harrastukset varmaan pitää nyt jättää kokonaan sivuun, tavoitteellinen harrastus, mutta kai sitä ehtii myöhemminkin. Onneksi voin treenailla sitten itsenäisesti myös. Inhottavalta tuntuu kun tässä pitäisi koittaa kuitenkin elää omaakin elämää ja läheiseni ei todellakaan halua, että istun päivät kotona itkemässä ja täysin lamaantuneena. Tuntuu jotenkin, että läheiseni on enemmän huolissaan minusta ja minun tämän hetkisestä jaksamisesta tän asian kanssa, vaikka on toki itse myös järkyttynyt. Jotenkin hävettää kun en aikuisena ihmisenä osaa suhtautua tähän..

ap