Lue keskustelun säännöt.
Omia lapsia? Uusi mies? Mites kotityöt?
06.01.2015 |
Kertokaahan miten teillä muilla on asian laita eli osallistuuko mies kotitöihin ja jos niin miten?
Vaatiko asia pitkiäkin palavereja ennen kuin osallistui?
Meidän tapauksessa miehellä on omakin lapsi, mutta lapsi on pääosin omalla äidillään.
Tuntuu jotenkin hölmöltä vaatia toiselta kotityöt puoliksi-periaatetta tai edes murto-osaa kun paikalla on vain omat lapset. Jotenkin varmaan ajatellaan helposti, että teen ruuan jokatapauksessa ja siivoan jokatapauksessa, joten ei tarvitse auttaa tms. kun teen ne samat jutut jokatapauksessa.
Yksi paita ja sukkapari ei koneellisessa pyykkiäkään paina mitään, mutta silti joku hiertää.
Hän voi nukkua kun oma lapsi ei ole herättämässä, minä en ja välillä olen ihan huippuväsy. Sitten minulta odotetaan seuraa pikkutunneille asti. Milloin lähtemällä illanviettoon ja milloin valvotaan muuten vaan. Tykkään todella olla hänen seurassa ja tahtoisin pystyä tuohon kaikkeen, mutta mulle ei tule mahdollisuutta nukkumiselle niiden jälkeen, joten väsymys kasaantuu ja tieto siitä ettei sellainen kanna kauas, lisääntyy.
Eikä auta, vaikka kuinka olisin huonona, ei kukaan sano, että mene hetkeksi toiseen huoneeseen lepäämään niin kyllä minä pärjään sen aikaa (lapsista nuorin 4 eli ei mitään vauvoja). Ei edes silloin jos mua odotetaan illalla jonnekin/oletetaan valvovan. Empatiaa osoittaa kyllä harmittelemalla kipuani.
Omat lapset eivät pääse vielä isälleen vaan vasta kevään myötä jos kaikki menee kuten toivon.
Uusi kumppanini kyllä tiesi tämän tosisasian ryhtyessään minua tapailemaan.
Olen pärjännyt melko hyvin yksinhuoltajana, mutta tämä on fyysisesti raskaampaa seurustella tälläisessa tilanteessa, etenkin kun en ole terve vaan kärsin välillä isoistakin säryistä. Varsinkin jos rasitan itseäni liikaa.
Teen mielelläni jatkossakin kotijutut, mutta miten saisi miehen ymmärtämään, että auttamiseni on sijoitus yhteiseen pankkiin js mitä tulee yhteiseen aikaan ja minua huolettaa sekin, että jos mun terveys pettääkin juuri silloin kun hänen lapsen olisi aika tulla meille niin olisi ihan kamalaa sanoa ettei se nyt sovi (ja saankin olla tosi kipeä sitten). Ja mitäs sitten?
Jotenkin odotin sellaista turvallisuuden tunnetta siitä, että minun ei ole pakkokaan jaksaa vaan minulla on siinä vierellä nyt aikuinen ihminen, joka ei anna oljen katketa vaan tukee mielellään.
Kertokaahan nyt miten teillä muilla asiat järjestyi? Käytännössä jo asutaan yhdessä, mutta virallisesti vasta kuukauden päästä.
Jos suostun kohteluun mitä ei pitäisi niin sanokaa sekin ja miten tulisi?
Olen itsestäni epävarma ja asetan kumppanin jaetulle ekalle sijalle lasteni kera, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että teen myös yli omien voimavarojeni jos se vaan on toisen edun mukaista. Odotan kotona ruuan kanssa ja tunnit venyykin iltaan. Minulle ilmoitetaan muutokset, mutta eipä ne asiaa muuksi tee. Välillä huomaan, että päiväni meni odottaessa ja olisin senkin ajan voinut käyttää, vaikkapa tavaten naisystävää tai tehden jotain omaa (kuten käsityöt).
Tästä jo kerroinkin ääneen. En jäkätä vaan mielestäni sanon asiallisesti. Oon kai liian kiltti. Pitäisikö minun vaan vaatia ja jos ei asiat etene niin, että minut huomioitaisiin myös (tai lähinnä terveydentilanteeni huomioon ottaminen) en jäisi sellaiseen tilanteeseen vaan opettelisin arvostamaan ensin itseäni?
Kommentit (8)
Kiitos vastauksesta. Tuntuu vaan hiukan oudolle pyytää apua muualta kun vierellä olisi ihminen, joka voisi auttaa. Minulle kun ihan tavalliset arkipäivän työt saattaa joinakin hetkinä/päivinä olla vaikeita sairauksieni vuoksi. Nimenomaan kun kyseessä on yleensä hyvin pienet teot, mutta minulle suuri ilo/apu.
Toisaalta jos saa lukea, että tavallisissakin oloissa asiat ovat alkuun jakaantuneet epätasaisesti niin ymmärrys estää itseä vaatimasta toiselta silti liikoja.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älkää nyt hemmetissä yhteen muuttako!!! Oikein kerjäät verta nenästäsi. Pienin lapsesi 4v. ja uutta miestä olet jo siihen tuomassa? Mihin kiire?
Minä olen varmaan monenkin mielestä liian vaativa, mutta en alkaisi parisuhteeseen sellaisen miehen kanssa, joka ei tee automaattisesti kotitöitä. En ala pitää palavereja aikuisen ihmisen kanssa elämän normaaleista asioista, kuten oman kodin siisteydestä ja lapsista huolehtimisesta. Enkä myöskään ala suhteeseen ihmisen kanssa, joka haluaa asua yhdessä minun ja lasteni kanssa, mutta ei suostu ottamaan tasaveroista aikuisen ihmisen asemaa myös perhe-elämässä, vaikka lapset eivät olisi biologisesti hänen.
En ole niin miehenkipeä, että alkaisin kenellekään passaajaksi ja piiaksi ja viihdyttäjäksi. Jos eletään yhdessä perheenä, silloin myös jaetaan kaikki vastuu kodista ja lapsista ja rahasta, eikä jaotella sen mukaan kenen lapset on tai mistä pussista raha tulee. Jos ei tämä sovi, silloin ei asuta yhdessä.
[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 10:13"]
Kiitos vastauksesta. Tuntuu vaan hiukan oudolle pyytää apua muualta kun vierellä olisi ihminen, joka voisi auttaa. Minulle kun ihan tavalliset arkipäivän työt saattaa joinakin hetkinä/päivinä olla vaikeita sairauksieni vuoksi. Nimenomaan kun kyseessä on yleensä hyvin pienet teot, mutta minulle suuri ilo/apu.
Toisaalta jos saa lukea, että tavallisissakin oloissa asiat ovat alkuun jakaantuneet epätasaisesti niin ymmärrys estää itseä vaatimasta toiselta silti liikoja.
ap
[/quote]
Tottakai voit mieheltäsi apua pyytää. Itsekin toki pyysin jos tilanne oli välttämätön. Esim. viemään/hakemaan lapsia pk:sta. Tai jos mulla oli välttämätön meno niin mies hoiti kyllä lapsia. Eikä nurissut yhtään. Vuoden päivät kuskasi kuopusta jopa hoitoon, kun itsellä työt alkoi niin aikaisin. Mutta mitään "perus"osallistumista en tietenkään vaatinut. Nukkumiset/ruokailut yms. oli aina vastuullani. Ja meillä nuorin oli 1v kun mies muutti luoksemme. Lasten isä kuoli ennen nuorimman syntymää. Nyt lapset jo yli 10v ja tosiaan nytkin olen viikonlopuksi lähdössä reissuun, mies jää tietenkin lasten kanssa. Koulujutut sekä terveysasioista vastaan minä, muuten ollaan tasaväkisiä kasvattajia.
Mutta ap, mietin tarkkaan jos mies nurisee kun pyydät apua. Voit olla varma että ongelmia tulee.
[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 10:33"]
[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 10:13"]
Kiitos vastauksesta. Tuntuu vaan hiukan oudolle pyytää apua muualta kun vierellä olisi ihminen, joka voisi auttaa. Minulle kun ihan tavalliset arkipäivän työt saattaa joinakin hetkinä/päivinä olla vaikeita sairauksieni vuoksi. Nimenomaan kun kyseessä on yleensä hyvin pienet teot, mutta minulle suuri ilo/apu.
Toisaalta jos saa lukea, että tavallisissakin oloissa asiat ovat alkuun jakaantuneet epätasaisesti niin ymmärrys estää itseä vaatimasta toiselta silti liikoja.
ap
[/quote]
Tottakai voit mieheltäsi apua pyytää. Itsekin toki pyysin jos tilanne oli välttämätön. Esim. viemään/hakemaan lapsia pk:sta. Tai jos mulla oli välttämätön meno niin mies hoiti kyllä lapsia. Eikä nurissut yhtään. Vuoden päivät kuskasi kuopusta jopa hoitoon, kun itsellä työt alkoi niin aikaisin. Mutta mitään "perus"osallistumista en tietenkään vaatinut. Nukkumiset/ruokailut yms. oli aina vastuullani. Ja meillä nuorin oli 1v kun mies muutti luoksemme. Lasten isä kuoli ennen nuorimman syntymää. Nyt lapset jo yli 10v ja tosiaan nytkin olen viikonlopuksi lähdössä reissuun, mies jää tietenkin lasten kanssa. Koulujutut sekä terveysasioista vastaan minä, muuten ollaan tasaväkisiä kasvattajia.
Mutta ap, mietin tarkkaan jos mies nurisee kun pyydät apua. Voit olla varma että ongelmia tulee.
[/quote]
tämä siis 2
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 10:24"]
Minä olen varmaan monenkin mielestä liian vaativa, mutta en alkaisi parisuhteeseen sellaisen miehen kanssa, joka ei tee automaattisesti kotitöitä. En ala pitää palavereja aikuisen ihmisen kanssa elämän normaaleista asioista, kuten oman kodin siisteydestä ja lapsista huolehtimisesta. Enkä myöskään ala suhteeseen ihmisen kanssa, joka haluaa asua yhdessä minun ja lasteni kanssa, mutta ei suostu ottamaan tasaveroista aikuisen ihmisen asemaa myös perhe-elämässä, vaikka lapset eivät olisi biologisesti hänen.
En ole niin miehenkipeä, että alkaisin kenellekään passaajaksi ja piiaksi ja viihdyttäjäksi. Jos eletään yhdessä perheenä, silloin myös jaetaan kaikki vastuu kodista ja lapsista ja rahasta, eikä jaotella sen mukaan kenen lapset on tai mistä pussista raha tulee. Jos ei tämä sovi, silloin ei asuta yhdessä.
[/quote]
Ottaisin myös tämän asenteen. Lapset tulevat mukana ja yhteiselon on sujuttava tasapuolisesti. Vaadi enemmän tai ei muuttoa yhteen.
Ei tunnu tuo mies ap sinua kovin paljon rakastavan, joten aika turha on yhteen muuttaa. Voitko kuvitella itse toimivasi kuten hän? Minä aikoinaan kun aloin seurustella tulevan aviomieheni kanssa ja minulla oli yksi lapsi, mies sanoi jo aluksi, että lapsi kuuluu pakettiin, että hän ymmärtää sen. Jos mies alkaa suhteeseen, ja jopa muuttaa yhteen, pitää olla sitoutunu olemaan lapsille toinen vanhempi, ja tekemään mitä vanhemmat tekee. Aikuinen perheessä on aina vanhempi lain mukaan, vaikka ei olisi biologisesti. Biovanhempi tietysti kantaa suurimman vastuun kasvatuksesta, mutta kyllä toinen aikuinen siinä kuviossa on kasvattamassa ja huolehtimassa lapsista.
Kuka yleensäkään menee asumaan fyysisesti sairaan ihmisen kotiin, eikä auta mitenkään? Ja vielä odottaa palveluksia? Jos joku ystävättäresi tulisi teille jostain syystä olekelemaan pidemmäksi aikaa, tai vaikka vaan viikonlopuksi, niin katsoisiko vaan päältä kipujasi ja väsymystäsi? Ja olettaisi että viihdytät häntä silti yömyöhäään? Normaali ystävä, tai sukulainen auttaa parhaansa mukaan tuollaisessa tilanteessa, jos vielä sitä läheisempi ihminen ei, niin jotain on pahasti vialla-
Muutenkin ap, elä elämääsi niinkuin sinulle ja lapsillesi on parasta, jos mies ei osaa sulautua siihen perhe-elämään, on hänen parempi jatkaa perheettömänä. Tottakai sinunkin pitää tehdä miehen eteen muutoksia niin että mies mahtuu siihen, mutta nyt sulla on heiluri heilahtanut ihan toiseen päähän, eli hypit miehen pillin mukaan, yrität pitää huolta lapsista, mutta et itsestäsi, eikä sinusta kukaan muukaan huolta pidä.
Meillä oli ensimmäiset vuodet vähän vastaavia. Lapset ei lainkaan isällään. Mies iltavirkku ja lapseton. Aika vaikea miehen olisi ollut ottaa yhtäkkiä vastuuta lapsista. Ruokaa toki laittoi eikä pyykätessä erotellut vaatteitaan.
Muutimme ok-taloon jolloin kotityöt tasaantui. Kerros/rivarissa kotityöt aika pieniä! Nyt lapset jo isoja, mies hoitaa omatoimisesti heidän asioita. Ei tarvitse pyytää.