Pitkät ihmiset on epämiellyttävän näköisiä
Otsikko on hieman provosoiva, mutta olen oikeastikin jokseenkin tuota mieltä. Olen 170cm pitkä mies ja tiedän että lyhyet miehet eivät ole suuressa suosiossa. Pituusmieltymykset menevät myös toisin päin. Itse olen mielestäni juuri sopivan pituinen ja maailmaakin katson omasta näkökulmastani. Luonnollisesti.
Minun näkökulmastani pitkät ihmiset vaikuttavat kömpelöiltä. Kun he istuvat, niin jalat ovat aina tiellä ja niitä täytyy levitellä eri suuntiin. Heidän kävelynsäkin näyttää hieman omituiselta. Lisäksi pitkät ihmiset vaikuttavat jotenkin yksinkertaisilta, vaikka olisivatkin fiksuja. Tuolla nyt ei ole suurta väliä, oikea äly on se mikä merkitsee. Mutta pitkät ihmiset ovat usein myös jotenkin ylimielisen oloisia. Eivät ehkä keskenään, mutta minuun nähden. Lähinnä huvittaa kun pitkä mies tai nainen puhuu minulle kuin lapselle, vaikka olisin heitä älyllisesti nokkelampi. Ehkä pitkät sitten pitävät lyhyitä tyhminä.
Ei se mene niin että pitkät ihmiset määrittelevät sen mikä on suotava pituus ihmiselle. Jokaisella on omat mieltymyksensä ja minun kirjoissani liika pituus on rumaa. Riippuu tosin ihmisestä ja siitä kuinka pitkä on.
Kommentit (89)
Ihan luonnollistahan se on että lyhyttä miestä vituttaa.
-Napoleon-
Makuja on monia. Mä itse en tykkää lyhyistä miehistä yhtään, naisen pituudella taas ei ole väliä.
Keittiöpsykologin tutkinnon suorittaneena voin kertoa sinulle täydellä varmuudella, että kärsit napoleon-syndroomasta.
Lyhyille miehille saa sanoa että ovat liian lyhyitä, mutta pitkille ei saa sanoa että ovat liian pitkiä. Miksi? Ehkä lyhyys ei olekaan niin paha juttu kuin pituus. Kyllä pitkillä ihmisillä saa olla mieltymyksensä. Mutta niin saa lyhyilläkin.
[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 13:25"]
Keittiöpsykologin tutkinnon suorittaneena voin kertoa sinulle täydellä varmuudella, että kärsit napoleon-syndroomasta.
[/quote]
En kärsi. Olen tyytyväinen pituuteeni ja koska olen aina ollut lyhyt, niin siitä on tullu olennainen osa persoonaani. Enkä minä sorsi ihmisiä pituuden takia, minulla on ollut todella pitkiä ystäviä ja hyviä ystäviä ovatkin olleet.
Ehkä tässä on taas kyse siitä että lyhyen miehen tulisi olla nöyrä ja kaikki muu kuin nöyrä käyttäytyminen tulkitaan "Napoleon-kompleksina". Olen ihminen siinä missä muutkin ja minulla on vahvoja mielipiteitä siinä missä muillakin. Ei minun ole pakko nöyristellä muiden edessä. Enkä todellakaan ole mikään pullistelija luonteeltani. Olen hyvin huomaavainen, vaikka aloitukseni ei siihen ehkä viittaakaan.
ap
Antakaa jo olla, pituudelleen ei kukaan mitään voi ja tärkeämpää ois vain olla upea omana itsenään. Ei ne sentit, vaan se, miten ne kantaa.
N155 cm, jonka mies on 171 cm.
Kyllä se pituus varsinkin miehellä on sitä jotain :p eräs tapaamani mies oli 193cm, harteikas ja treenattu vartijana työskentelevä niin ai että ku voi ihminen näyttää hyvältä!
Tottakai komea, harteikas ja treenattu 193 cm mies näyttää hyvältä, näyttäisi varmasti myös 10 senttiä lyhyempänä. Entä jos hän olisikin ruma ja laiha 193 cm?
[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 13:34"]
Kyllä se pituus varsinkin miehellä on sitä jotain :p eräs tapaamani mies oli 193cm, harteikas ja treenattu vartijana työskentelevä niin ai että ku voi ihminen näyttää hyvältä!
[/quote]
Monet naiset vaativat mieheltä pituutta ja harteikkuutta. Erityisesti ne jotka pitävät vartijoista.
Pienet jalat vasta näyttääkin naurettavalta. Varsinkin paksuilla ihmisillä, joilla näyttää olevan jalkana vaan tolppa. Ei jalkaterää.
Jaa no mun mies on maailman komein mun silmissä. 193 cm ja ei mikään treenattu kimppu, muttei mikään tuulen n*ma vinkuheinäkään. Ja älyä löytyy, ja lempeyttä, hellyyttä, kaikkea. Maailman ihanin mies.
Olen 179cm nainen. Kengän koko 41. Ja tiedän mitä Ap. tarkoittaa. Minä haluaisin olla lyhyempi. En haluaisi herättää huomiota. Ystäväni ovat minua paljon lyhyempiä, n.165cm. Ja hekin sanovat, että jos liikumme porukassa niin kukaan ei huomaa heitä..kun kaikki vastaantulijat tuijottavat minua. Kenkäni on aina rumempia kuin heillä. Heillä on joku 37-38 jalka ja heidän kenkänsä ovat siroja. Minun jalassani korkikengät ovat aina kuin kanootit. Korkoa ei koskaan ole tarpeeksi jotta jalkaterä näyttäisi naisellisen lyhyeltä. Haluaisin tuntea itseni pieneksi niehen vierellä..haaveilen aina miten ihanaa se olisi. Olla hänen suojissaan..mahtua kainaloon. Mutta ei. :( Pitkän ihmisen liikkuminen on minustakin tyhmän ja kömpelön näköistä. Olen nähnyt itseni lukuisia kertoja videolta, ja järkytyn joka kerta uudelleen miten kömpelöltä elefantilta joku voikaan näyttää! Lyhyen ihmisen raajanheilautus näyttää nopealta ja kevyeltä, mutta pitkällä taas raskaalta ja hitaalta.
En koskaan kaupassakaan mene samaan jonoon jos siinä on minua lyhyempiä naisia. Tuntisin itseni vain huvittavan epänaiselliseksi ja huomiotaherättävän isoksi. :(
N26
Et sinä nyt ihan sinut ole pituutesi kanssa, kun olet tuntenut tarvetta avautua keskustelupalstalle.
Pitkät ihmiset siis ovat mielestäsi rumia ja kömpelöitä ja sen lisäksi vaikuttavat yksinkertaisilta ja ylimielisiltä ja puhuvatkin sinulle kuin lapselle. Mistähän kohdasta tuota traumaa pitäisi lähteä purkamaan?
Makukysymyksiä. Oma mieheni on 173. Tykkään tosi paljon hänen fysiikastaan, enkä näe että hän olisi millään tavalla parempi kumppani, jos pituutta olisi kymmenen tai kaksikymmentä senttiä enemmän. En tosin periaatteesta dissaa pitkiäkään miehiä, jos olemus on sopusuhtainen. Itse olen 165 ja hoikka.
Mutta sen voin sanoa, että jos olisin mies, niin olisin hulluna petite-naisiin. Aasialaisiin varsinkin.
[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 13:59"]
Et sinä nyt ihan sinut ole pituutesi kanssa, kun olet tuntenut tarvetta avautua keskustelupalstalle.
Pitkät ihmiset siis ovat mielestäsi rumia ja kömpelöitä ja sen lisäksi vaikuttavat yksinkertaisilta ja ylimielisiltä ja puhuvatkin sinulle kuin lapselle. Mistähän kohdasta tuota traumaa pitäisi lähteä purkamaan?
[/quote]
Vaikka olen sinut pituuteni kanssa, niin kyllä minua silti ärsyttää jos minuun suhtaudutaan vähättelevästi. En kuitenkaan toivoisi olevani pidempi. Varmaan sama tilanne mustilla ihmisillä. He saavat varmaan paljon paheksuvia katseita ja vaikka ne tuntuvat varmasti inhottavilta, voivat he samaan aikaan olla ylpeitä ihonväristään. Joskus naisiakin vähätellään ja silti naiset voivat yhtä aikaa olla naiseudestaan ylepitä.
Se miksi tein aloituksen oli vain hetken mielijohde. Pieniä miehiä usein haukutaan, joten mieleeni tuli tehdä päinvastainen aloitus. Tiedän että olin vähän ilkeä, mutta olinpahan rehellinen.
ap
[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 13:57"]
Olen 179cm nainen. Kengän koko 41. Ja tiedän mitä Ap. tarkoittaa. Minä haluaisin olla lyhyempi. En haluaisi herättää huomiota. Ystäväni ovat minua paljon lyhyempiä, n.165cm. Ja hekin sanovat, että jos liikumme porukassa niin kukaan ei huomaa heitä..kun kaikki vastaantulijat tuijottavat minua. Kenkäni on aina rumempia kuin heillä. Heillä on joku 37-38 jalka ja heidän kenkänsä ovat siroja. Minun jalassani korkikengät ovat aina kuin kanootit. Korkoa ei koskaan ole tarpeeksi jotta jalkaterä näyttäisi naisellisen lyhyeltä. Haluaisin tuntea itseni pieneksi niehen vierellä..haaveilen aina miten ihanaa se olisi. Olla hänen suojissaan..mahtua kainaloon. Mutta ei. :( Pitkän ihmisen liikkuminen on minustakin tyhmän ja kömpelön näköistä. Olen nähnyt itseni lukuisia kertoja videolta, ja järkytyn joka kerta uudelleen miten kömpelöltä elefantilta joku voikaan näyttää! Lyhyen ihmisen raajanheilautus näyttää nopealta ja kevyeltä, mutta pitkällä taas raskaalta ja hitaalta. En koskaan kaupassakaan mene samaan jonoon jos siinä on minua lyhyempiä naisia. Tuntisin itseni vain huvittavan epänaiselliseksi ja huomiotaherättävän isoksi. :( N26
[/quote]
Minä olen ollut tuon pituinen jo kolmisenkymmentä vuotta enkä missään tapauksessa antaisi senttiäkään pois. Kengissä (41,5) pitää olla korkoa vähintään viitisen senttiä, muuten tunnen itseni nysäksi enkä viihdy. Naisellisuuttani en ole kyseenalaistanut eikä näy kukaan muukaan tehneen niin.
Jos olen jonkun mielestä kömpelö tai väärällä tavalla huomiota herättävä, ongelma on ihan hänen omansa. Jos pituuteni haittaa jotakuta lyhyempää oikein kovasti, voin toki nostaa hänet syliini tai kirjahyllyyn istumaan ja kertoa, että pituus on yksi niistä asioista, joita ihminen ei itsessään voi muuttaa, joten turha siitä on ottaa itselleen harmia omallaan tai muiden kohdalla.
Olen osittain samaa mieltä aapeen kanssa. Ainakin pitkät ihmiset ovat usein vähän kyyryssä ja huonoryhtisiä (varsinkin pitkät naiset) eikä se näytä yhtään hyvältä.
Naapurin koripalloilija-neitokainen ei vaikuta lainkaan kömpelöltä :) Kyllä minunkin kelpais niillä säärillä astella..
[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 13:18"]
Otsikko on hieman provosoiva, mutta olen oikeastikin jokseenkin tuota mieltä. Olen 170cm pitkä mies ja tiedän että lyhyet miehet eivät ole suuressa suosiossa. Pituusmieltymykset menevät myös toisin päin. Itse olen mielestäni juuri sopivan pituinen ja maailmaakin katson omasta näkökulmastani. Luonnollisesti.
Minun näkökulmastani pitkät ihmiset vaikuttavat kömpelöiltä. Kun he istuvat, niin jalat ovat aina tiellä ja niitä täytyy levitellä eri suuntiin. Heidän kävelynsäkin näyttää hieman omituiselta. Lisäksi pitkät ihmiset vaikuttavat jotenkin yksinkertaisilta, vaikka olisivatkin fiksuja. Tuolla nyt ei ole suurta väliä, oikea äly on se mikä merkitsee. Mutta pitkät ihmiset ovat usein myös jotenkin ylimielisen oloisia. Eivät ehkä keskenään, mutta minuun nähden. Lähinnä huvittaa kun pitkä mies tai nainen puhuu minulle kuin lapselle, vaikka olisin heitä älyllisesti nokkelampi. Ehkä pitkät sitten pitävät lyhyitä tyhminä.
Ei se mene niin että pitkät ihmiset määrittelevät sen mikä on suotava pituus ihmiselle. Jokaisella on omat mieltymyksensä ja minun kirjoissani liika pituus on rumaa. Riippuu tosin ihmisestä ja siitä kuinka pitkä on.
[/quote]
Voiko on lutusta kun mies on 170cm :) Olisi kiva suojata sitä pahalta maailmalta.
Pitkät ihmiset ovat näyttäviä! Varsinkin miehen pitää olla yli 180cm. :P