Miksi vanhepi sanoo vihaavansa lastaan?

Onpa jotenkin outo kysymys. Totta kai lastaan voi vihata. Keiden sitten luulet Suomessa laiminlyövän ja pahoinpitelevän lapsia? Vanhemmat sitä tekevät. Melkein pitäisi kysyä, miksi lastaan muka ei voisi vihata?

Minä aloin vihaamaan lastani, kun tämän vaativuus vei minulta kaiken; meni työpaikka, mielenterveys jne. ja kiitos kaikesta uhrautumisestani oli lopulta vain "ammattilaisten" syyttelyt ja epäilyt ties mistä. Lapsi on manipuloiva, psykopaattinen mulkku, jolla ei ole empatiakykyä ja joka pitää vain niistä ihmisistä, joita saa manipuloitua.

On ihmisiä, jotka ovat syntyjään ilkeitä kusipäitä. Ovat sitä siis jo pienestä pitäen. Katkera totuus, mutta kaikkia ei voi rakastaa terveeksi. Jos sellaisen vanhemmaksi sattuu, ja on itselleen rehellinen, eikä omaa jeesus-geeniä, on aika selvää että sellaista voi vihata. Ja silloin sen saattaa myös sanoa. Edes joskus. Edes anonyymipalstalla.

Siksi.

ehkä se on hetkellinen ohimenevä tunne? kyllä vanhempana oppii itsestään uusia puolia, ehkä huomaa myös tunteita, mitä ei olisi uskonut.

Vihasin omaa esikoispoikaani kun hän oli 4-vuotias. Oikein intohimoisesti. Oli liian erilainen kuin minä, oli liian hankala. Omat odotukset äitiydestä ihan romuna, hepun kanssa ei kehdannut käydä missään, aina sain paskaa niskaan. Lisäksi oli toinen lapsi, joka oli aivan ihana ja jota rakastin intohimoisesti. Juuri täydellinen.

Nii. Mutta sitten vihani keskellä tajusin että mun tehtäväni on vain rakastaa tuota lasta. Kivinen polku kuljettiin, mutta nyt hän on aivan ihana ja auttavainen 20-vuotias. Tällä hetkellä rakkain viidestä lapsestani (joita kyllä rakastan kaikkia).