Lue keskustelun säännöt.
En suhtaudu intohimoisesti asioihin
08.10.2013 |
Johtuu ehkä temperamentistani, olen siis muutenkin enemmän rauhallinen ja harkitseva.
Oikeasti, miten haluaisinkaan, että mulle olisi tärkeää kaikki pienetkin asiat. Että päättäisin nyt haluavani kahvikupin tietystä kahvilasta, KYLLÄ SE ON NYT HETI SAATAVA, ja sitten lähdetään. Tai että rakastuisin vaatekappaleisiin, ja tuntisin valtavaa riemua ostaessani ne. Että mä haluan just nyt heti etelän lämpöön, ja varaisin liput heti huomiseksi, koska mä haluan ja sen on tapahduttava heti.
Koska mä saan käännettyä kaiken niin, ettei ole väliä, ettei kannata, ettei tässä nyt oo järkeä. En halua mitään niin paljon, että alkaisin riehua asian kanssa.
Ehkä kukaan ei nyt hoksaa mitä haen takaa, kun mä ajattelen tässä samalla ihmisiä, jotka käyttäytyy päinvastoin kuin minä, ja saavat aika paljon enemmän aikaiseksi, ovat jotenkin eläväisempiä, koko ajan liikkeessä. Ja mä vaan olen.
Kommentit (6)
Etkö ole muka intohimoinen minkään suhteen?
Minäkin olen rauhallinen ja harkitseva ihminen enkä todellakaan koe luettelemiasi pikkuasioita tärkeiksi, mutta mielestäni hyvä niin. Maailmassa on kuitenkin paljon isompia asioita joista välitän ja ihmisiä jotka ovat minulle tärkeitä ja heihin suhtaudun kyllä intohimoisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onneksi olkoon, ap! Elämäsi on varmasti paljon tasaisempaa ja rauhallisempaa kuin minulla...Innostun juuri kuvailemistasi asioista, kuten myös sadoista muistakin pienistä ja suurista asioista. Saan paljon aikaan ja innostan innostuessani myös toisia ihmisiä, mutta palan välillä helposti itse loppuun.
Joo en minäkään suhtaudu intohimoisesti asioihin :)
t. 45 v
En minäkään ole intohimoinen, ja olen tästä asiasta erittäin tyytyväinen. Olen kasvanut intohimoisen ihmisen lapsena, ja luoja että se on rasittavaa. Intohimoiset ihmiset ovat usein siinä innostuksessaan sokeita toisten tarpeille ja tietämättömiä siitä, miten se oma itsensä toteuttaminen vaikuttaa ympäristöön. Heillä on niin kova tarve saada haluamansa, että vaikka perheessä, työyhteisössä tai muussa vertaisryhmässä olisi vain rajallinen määrä resursseja (aikaa ja rahaa) ne pitäisi käyttää häneen ja hänen intohimoisiin ideoihinsa. Ja siis, pitkäjänteisyys ja innostus asioiden tekemiseen on erinomaisen hyvä asia, mutta jotenkin eri asia minun mielessäni kuin intohimo.
Nykyään inthomioa markkinoidaan intohimoisesti, koska se
- saa ihmiset kuluttamaan enemmän. Joko ihan tavaraa tai sitten elämyksiä ja palveluita. Intohimo (joka siis on monella tapaa hyvä asia) latistetaan mediassa usein pelkäksi impulsiiviseksi mielihyvän metsästämiseksi; pakko saada jokin tavara, pakko saada itselleen jotain, pakko saada olla jotain. Sellaista pitkäjänteistä intohimoa, kuten 40 vuoden työ reikiintyneiden hampaiden paikkausmateriaalien kehittämiseen, harvemmin lehdissä esitellään.
- sen avulla saadaan vähäteltyä yhteiskunnallisia sopimuksia työehdoista, työajoista ja ylipäänsä työn merkityksestä tavallisen ihmisen elämään. Kun työn sankareiksi nostetaan ihmisiä, jotka tekisivät työtä omien sanojensa mukaan vaikka palkatta (lol) niin siinä saa ylityökorvauksien perään ruikuttava perusduunari tuntea itsensä maan matoseksi, jonka ei pitäisi nuivan asenteensa vuoksi saada palkkaa ensinkään.
Ei kai tuo intohimokysymys ole? Mnäkin olen rauhallinen ja harkitseva enkä saa niin paljon aikaa kuin joku energisempi, mutta on minulla rakkaita harrastuksia ja muita hyvin tärkeinä pitämiäni asioita. Intohimoisuuden vastakohta ei ole rauhallisuus vaan välinpitämättömyys.
Tutulta kuulostaa. =) Ei sen asian kanssa auta kuin päästä sinuiksi, ettei vaan ole mikään räiskähtelevä tulisielu.