Lue keskustelun säännöt.
Puolisoilla samanlaiset elämän lähtökohdat - edellytys hyvälle suhteelle?
22.02.2013 |
Tätä palstaa lukiessa ainakin saa sellaisen käsityksen, samoin kun tuolla "livenä" ihmisiä kuuntelee. Ihan käytännössäkin huomaa, että todella monet pariskunnat ovat suunnilleen samalla alalla, vähintään käyneet samat koulutustasot, ja taustat ovat muutenkin hyvin samantapaiset.
Sitten on minä ja minun mies. On hyvin vaikea keksiä jotain, mikä meitä yhdistäisi. Perhetaustamme ovat täysin erilaiset: minä olen kultalusikka suussa syntynyt (ja valitettavasti vähän hemmoteltu), mies on rutiköyhän alkoholistiperheen lapsi, jolla on aina ollut pulaa kaikesta.
Mies ei ole käynyt kouluja, minä olen valmistunut yliopistosta. Meillä ei ole yhteisiä harrastuksia eikä oikein mitään muutakaan yhteistä, mitä nyt seurataan muutamaa tv-sarjaa yhdessä.
Tästä huolimatta me ainakin vielä (1,5 vuoden seurustelun jälkeen) rakastamme toisiamme ja viihdymme yhdessä. Se hämmästyttää minuakin, kun tajuan kuinka erilaisia olemme. Mutta loppuuko se viihtyminen joskus? Onko meillä mitään puhuttavaa enää keski-ikäisinä tai vanhainkodissa? Nyt olemme molemmat vielä alle 30-vuotiaita, joten elettävää ja koettavaa on vielä paljon edessä.
Eniten on jäänyt mieleen erään yliopistoaikaisen koulutoverini kommentti alle vuoden takaa. Hän kyseli miehestäni kaikenlaista, ja lopuksi totesi että tuo kouluttamaton ja sivistymätön mies taitaa olla minulle jokin hyväntekeväisyysprojekti, ja miksi en yrittäisi etsiä oman tasoistani seuraa. Tuosta loukkaannuin tietenkin paljon, mutta epäilys jäi itämään: näinkö kaikki ulkopuoliset näkevät suhteemme? Ja mikä pahinta, ovatko he oikeassa?
Kommentit (10)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eiköhän ne samat arvot ja edes jokin yhteinen kiinnostuksen kohde ole tärkeämpiä.
Minä ja mieheni ollaan seurusteltu neljä vuotta. Olemme kuin taivas ja maa, yhteisiä mielenkiinnon kohteita ei juuri ole. Emme pidä samoista elokuvista emmekä musiikista, minä tykkäisin olla kotona kun hän taas tykkäisi olla viihteellä, minä haluaisin matkustaa mutta hän ei. Minä olen rikkinäisestä, köyhästä perheestä ja hän ehjästä ja varakkaasta, minä panostan ulkonäkööni ja hän ei, jne jne jne. Ainoa mikä meitä yhdistää on yhteinen koulutus, mutta senkin suhteen eroamme - minä sain aikaiseksi valmistua, hän ei. Silti hän on töissä, minä en.
Tuntuu kuin eläisimme kahta eri elämää, ja näin neljän vuoden jälkeen voin kertoa että suhteemme on lähes kuollut. Seksiä ei ole ollut aikoihin, emme enää keskustele asioista (paitsi kinataksemme), emme enää kerro rakastavamme toisiamme. Emme enää ikävöi toisiamme, jos vietämme viikonlopun erillään. Ainoa mitä teemme yhdessä, on tv:n katselu ja syöminen.
Silti meitä jokin pitää yhdessä, eikä erosta ole koskaan puhuttu ääneen. Kai meitä toisissamme kiehtoo jokin, ehkä juuri se erilaisuus, ja ehkä sekin, että aikoinaan huumorintajumme osuivat hyvin yhteen ja meillä oli tosi hauskaa.
Eihän tilanne voi tällaisenaan kauaa jatkua, jomman kumman on pikkuhiljaa tehtävä siirto johonkin suuntaan. Ehkä elättelen toivoa, että olisimme sellainen vanhanaikainen pariskunta, joka ei jaksa erota "pikkusyistä", vaan taistelee suhteen ja sen kehittymisen eteen.
Mene ja tiedä, tässä meidän tarina. :)
Vitonen: meillä on samanlaista, ja siis kinaa tulee aivan kaikesta. Jos vietetään vähänkin pidempi aika yhdessä, vaikka kokonainen päivä, niin toinen alkaa ärsyttää jollain lailla vaikka kuinka yrittäisi suhtautua positiivisesti.
En tiedä. Me olimme ex-miehen kanssa kuin paita ja peppu. Aina yhdessä paitsi silloin kuin töissä. Ja ehkä yksi harrastus per vko, johon ei toinen kuulunut. Puhuimme ja nukuimme sylikkäin.
Loppuun asti. Silti erosimme 20 vuoden jälkeen...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.02.2013 klo 21:57"]
En tiedä. Me olimme ex-miehen kanssa kuin paita ja peppu. Aina yhdessä paitsi silloin kuin töissä. Ja ehkä yksi harrastus per vko, johon ei toinen kuulunut. Puhuimme ja nukuimme sylikkäin.
Loppuun asti. Silti erosimme 20 vuoden jälkeen...
[/quote]
Saako kysyä miksi?
Me olemme miehen kanssa hyvin erilaisia. Emme harrasta oikein mitään yhdessä paitsi liikuntaa satunnaisesti. Pidämme erilaisesta musiikista ja huumorintajumme ja kiinnostuksen kohteemme ovat erilaista. Luonteeltamme olemme aivan äärilaidat. Mutta meitä yhdistää tietynlainen uteliaisuus erilaisia ilmiöitä ja maailmaa kohtaan. Arvommekin ovat samanlaisia. Mielestän nuo on ne oikeasti merkittävät asiat.
Jokainen painottaa elämässään eri asioita. Jos kokee oman ammattinsa tai harrastuksensa sellaiseksi, että se vaikuttaa paljon käsitykseen omasta itsestä, niin ehkä siinä tapauksessa haluaa sellaisen elämänkumppanin, jonka kanssa voisi keskustella myös saman ammattialan asioista ja ehkä tehdä jotain yhteistä työtä. Jos ei suhtaudu omaan ammattiinsa tai harrastukseensa niin intohimoisesti ja tekee työtä vain rahan takia, niin kumppanin ammatilla ei ole välttämättä niin paljon väliä.
Varakkaaseen elämään tottunut haluaa ehkä jatkaa saman tasoista elämää jatkossakin ja valitsee "oman tasoisensa" kumppanin, jonka kanssa voi elää oman tyylistä elämää.
Joillekin kumppanin status muiden silmissä saattaa olla tärkeä asia. Ehkä joidenkin ihmisten sosiaalinen elämä on sellaista, että siihen kuuluu esiintymistä ja edustustoimintaa työn tai muun kautta. Ehkä sellaisen ihmisen kumppaninkin pitäisi olla jollain tavalla edustava ja osata puhua tietyllä tavalla, jotta sopii piireihin.
Jotkut pariskunnat tykkäävät nyhjätä keskenään eivätkä tapaile juuri ketään sukulaisia, ystäviä ja muita tuttuja pariskuntana. Kummallakin saattaa olla ihan omat ystävänsä. Joillain ihmisillä elämään kuuluu paljon muitakin ihmisiä. Silloin saattaa herätä kysymys, että miten kumppani sopii siihen muuhun kuvioon ja porukkaan mukaan. Pelkät kahdenkeskiset romanttiset tunteet eivät välttämättä kanna pitkälle, jos toinen elää ihan eri maailmassa ja on ihan eri odotukset elämältä, että millaista sen pitäisi olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi hyvää päivää, kaikkea te mietittekin! Meillä on niin erilaiset lähtökohdat kuin vain olla ja voi. Mä olen suomalainen, hyvin varakkaasta perheestä, akateemisesti koulutettu. Mieheni on etelämmästä, duunari, ei muodollista koulutusta.
Eipä ole tullut mieleenkään etteikö suhteemme kestäisi lähtökohtiemme erilaisuuden vuoksi. Se kestää, koska laitamme sen kestämään. Emme kumpikaan hyväksy avioeroa muuta kuin pettämisen, väkivallan tai muiden erittäin vakavien syiden vuoksi. Eikä me kaivata edes mitään puhuttavaa, meille yhteinen hiljaisuus on ihan hienoa myös :)
Kyllä se meillä ongelmia on tuonut. Luulin aiemmin ettei Suomessa oikein ole sosiaaliluokkia. Tässä 20 yhteisen vuoden aikana on kirkastunut, että kyllä muuten on... Ja kulttuuriset erot näiden välillä voivat poikia aikamoisia ristiriitoja.
Minä tulen akateemisesta perheestä, jossa keskustelulla ja kulttuurilla on ollut merkittävä osuus. Rikkaita emme olleet; luokka josta mies tulee asuu samoilla kulmilla omakotitaloissa. En aiemmin ymmärtänyt, että on perheitä, joissa ei ihan oikeasti koskaan puhuta muusta kuin käytännön asioista.
Meillä on niin päin, että mies on paljon korkeammin koulutettu kuin minä. Minä luen paljon, hän ei mitään, mutta omaa silti laajan tietomäärän (on kiinnostunut aikakauden asioista ja seuraa paljon faktaan pohjautuvia tv-ohjelmia).
Minä olen eroperheestä, hän taas "ehjästä" perheestä.
Yhteisiä harrastuksia ei meilläkään ole.
Mutta meillä on yhteiset arvot, mikä on mielestäni tärkeää. Myöskin yhteisiä kiinnostuksen kohteita löytyy (esim. luontoon liittyvät asiat, kiinnostus matkustamiseen, mökkeilyyn, ruuan laittoon, urheilun seuraamiseen).
Kahdeksan vuotta olemme yhdessä olleet, ja olemmekin. Se, että mies on ottanut vastuuta myös lapseni kasvattamisesta, on minulle erittäin tärkeää.