Teinkö äitinä tyhmästi? Kiusaamisasiaa.
Lastani on kiusattu koulussa vuosia. Lapsi, tai joo nuorihan tuo on ,14vuotias tyttö, ei mene ns. muottiin; pukeutuu kuten itse haluaa ja tyyliltään eroaakin ikätovereistaan tosi paljon. Tämän takia tyttöä on syrjitty, haukuttu, tavaroita on rikottu, juoruja levitelty jo vuosia. On nimitelty, haukuttu ja mollattu. Opettajat puuttuivat kyllä asiaan, mutta koska ns. fyysinen kiusaaminen jatkui ja jatkuu näkymättömissä eikä kukaan voi tuonikäisiä enää pakottaa ottamaan kaikki mukaan porukkaan, on tilanne junnannut paikallaan jo pitkään.
Lapsi on tosi fiksu ja kiltti, järkevä ja rohkea. Numerot ovat kiitettävät ja kotiolot loistavat, välit meihin vanhempiin ja sisaruksiin lämpimät.
Olemme nyt muuttamassa toiselle puolelle suomea, siis heti kun koulut loppuvat ja lapsi pääsee näistä porukoista luontevasti irti. Mutta..
Pienen mielenviirauksen koimme, kun tilasimme netistä tytölle hupparin jossa teksti tyyliin: "There`s some fucking idiots staring at me". Tyttö itse siis hupparin netistä löysi ja halusi sen, että voisi ennen muuttoa saada edes pienen näpäytyksen annettua näille friikkiä- huuteleville. Aikoo pitää hupparia vain viimeisellä kouluviikolla, kuulemma.
Tiedän kyllä aikuisena ja äitinä, että tuo on lapsellista, mutta koska tyttö on vuosia urheasti ja ylpeästi kestänyt kaiken sortumatta samaan kuin kiusaajansa, on tämä sellainen pieni hiljainen näpäytys ja kannanotto, ja sallimme sen ihan ilomielin tytölle.
Mitä mieltä?
Kommentit (19)
Ehdottomasti anna pitää tuota paitaa!
Voi vitsit, kun olisin itse aikoinani ollut yhtä rohkea ja vahva, että olisin voinut näpäyttää kiusaajiani.
En näe mitään syytä olla hankkimatta paitaa.
Teineillähän näkee muutenkin just ton tyylisiä paitoja. Antaa mennä vaan!
Hieno idea tuo paita! ilman muuta annat laittaa. Tuollaisia pidetään sitä paitsi muutenkin nuorten keskuudessa ilman mitään sen kummempia näpäytyksiä, joten voi olla, että kiusaajat ei edes tajua koko juttua...
En itsekään näe tuota näpäytyksenä. Kiusaajathan ovat jo voittaneet ja te taas alistuneet kiusaamiseen, kun muutatte pois. Eli tyttö oppii sen, että kun kiusataan, niin silloin pitää paeta toiselle puolelle suomea. Ne pirun kiusaajat pitäisi olla ne joiden pitäisi muuttaa, ei teidän.
Miten sinä puutuit kiusaamiseen? Kerroit vain opettajien puuttumisesta.
Öö, emme muuta kiusaajia pakoon, vaan uuden työn perässä.
Kiusaamiseen puutuin olemalla jatkuvassa yhteydessä opettajaan, rehtoriin jota kautta kiusaajien vanhempiin, myöhemmin koulukuraattoriin sekä koulun psykologiin, joilta tyttö on saanut tukea. En tiedä, mitä enemmän olisin voinut tehdä kuin vahvistaa tytön itsetuntoa ja olla tukena herkeämättä. Mikään muu ei ole auttanut.
-ap
Todella kurjaa, että tytärtäsi kiusataan. Hänellä on varmasti vaikeaa ja kiusaaminen voi jättää arvet pitkäksi aikaa. Jos kiusaamisen päättymiseen ei voi vaikuttaa (muuten kuin muuttamalla), niin kannattaa antaa hänelle kaikki mahdollinen tuki, niin kuin uskon että teettekin. Kannattaa jutella ja antaa hänen kertoa kaikki mitä hän haluaa. Minusta on hienoa, että hän uskaltaa noin paidallaan näpäyttää kiusaajiaan. En usko, että siitä voisi seurata mitään pahempaa mitä on jo käynyt. Minusta hän on rohkea ja ihailtava! :)
Toivottavasti se teksti ei ole kieliopillisesti ihan noin kuin Ap kirjoitti, muuten toiset saavat siitä vielä viimeisen aiheen kiusaamiseen...(pitäisi tietysti olla "there ARE...")
Eihän kiusaajissa vain ole maahanmuuttajataustaisia nuoria?
He voivat loukkaantua tuollaisesta tekstiä ja olisi muutenkin syrjintää/rasismia näpäyttää heitä. Maahanmuuttajilla on usein vaikeaa ja heitä pitäisi ymmärtää.
Harvemmin niiden mamujen äidinkieli kuitenkaan englanti ole?
Mä en ymmärrä kuinka kukaan tajuaisi tuota kiusaajille näpäytykseksi, siis kiusaajat varsinkaan, mutta jos siitä tulee itselle hyvä mieli, niin ok.
Jos lapsi haluaa sitä paitaa käyttää, niin tietysti annat. Todella hienoa, että lapsi pääsee eroon kiusaajistaan.
En mäkään usko että sitä kukaan ymmärtää näpäytykseksi. Mulle tulee mieleen että on sellainen huumoripaita kuten "I´m with idiot."
Joka tapauksessa toivotan parempaa tulevaa teidän tytölle. Kiusaaminen on vihon viimeinen asia ja suutun aina silmittömästi jos kuulen tai näen sellaista. Mun tyttöä on myös kiusattu ja vaikka mä oon tyyni ku viilipytty lähes joka tilanteessa, niin kun on kiusaamista ollut niin meen vaikka kallion läpi paljain käsin ja jaloin.
eihän tuo edes ole paha, odotin jotakin ihan muuta :D ihan hauska idea varsinkin, kun ne idiootiti varmasti osoittaa ja nauraa, eli siis itselle.. niillehän se teksti, mut ei kato kaikille ku ei päähän mahdu niin iso asia :D
Ikävää kuulla kiusaamisesta. Tuo on hyvin valitettava ongelma ja siihen pitäisi oikeasti kouluissa puuttua paljon tiukemmin. Vähän luulen etteivät ymmärrä sanomaa tai sitten siellä on jotkut todella ilkeät joukon johtajina. Kiusattujen tilanne usein pahenee jos kiusaajat kokevat että heille vittuillaan takaisin. Minulla on kokemusta molemmin päin omien lasten kohdalta ja kumpikin tuntuu yhtä järjettömän pahalta.
Kuulostaa tutulta. Sellainen lapsi, joka ei mielistele sitä narsistista johtajaa, jää hampaisiin. Onneksi tyttö pääsee tilanteesta pois kun muutatte toisaalle.
Paidan suhteen, anna mennä vaan.
Tuskinpa tajuavat miksikään näpäytykseksi, mutta anna pitää jos tulee hyvä mieli. Enemmänkin luulen että pitävät tyttöäsi entisät oudompana, mutta eihän sillä ole väliä enää.
No anna sen tytön pitää sitä paitaa! Tehän muutatte kohta eikä toi teksti ees niin paha ole. Yks kirosana siitä että ne on kiusannu ja kiduttanu lasta monta vuotta. Minua kiusattiin pahasti koulussa enkä koskaan uskaltanut kertoa äitilleni. Jos oisin uskaltanut ja äitini olisi noin minua tukenut niin olisin tosi onnellinen. Kuulostat kivalta äiskältä :)