Keskustelin vauva-asiasta tukihenkilön kanssa
Tukihenkilön kanssa keskusteltiin tänään tuosta vauva-asiasta että kun minua oli aikaisempi tukihenkilö varoitellut vauvanhoitohommista eikä hyväksynyt että hoidan jonkun ihmisen vauvaa yms niin nykyinen tukihenkilö oli toista mieltä. Nykyinen tukihenkilö sanoi, että hän ei kieltäisi minulta vauvanhoitoa eikä hänellä ole mitään kantaa minuun hoitamassa vauvaa, jos vauvan oma äiti antaa minun hoitaa. Ja että ainut kuka ei saa missään nimessä hoitaa vauvaa, ei edes jonkun kanssa yhdessä, on yleensä joku sillä hetkellä kännissä oleva juoppo, psykoottinen henkilö tai psykopaatti. Minä en ole mikään noista. Tukihenkilö sanoi, että vauvoja on erilaisia, vauvat on yksilöitä eikä vauvoja voi ahtaa samaan kaavaan. Hän sanoi myös, että joku vauva voi hyvinkin olla sellainen jota minä en voisi hoitaa ja jota ei kannata minun yrittää hoitaa, esim kovaääninen, itkuherkkä ja levoton yms vauva. Mutta joku toinen vauva taas voi olla sellainen jonka kanssa hyvinkin voisin pärjätä. Sellainenkin vauva, joka ei ole oma vauvani. Tukihenkilö sanoi, että minun kannattaa vaan rohkeasti kokeilla kysyä, että saanko hoitaa jotakin vauvaa ja että vauvan oma äiti tuntee vauvan parhaiten ja on olemassa vauvoja jotka ei sovellu minun hoitoon ja on olemassa sellaisiakin vauvoja jotka sopii ja kaikki vauvat on tässä asiassa yksittäustapauksia joista VAIN vauvan oma äiti tietää, että voinko minä hoitaa vai en, kukaan ei kuulemma voi eikä saa kieltää minua hoitamasta eikä kukaan ole pätevä kieltämään, ainoastaan vauvan oma äiti on oikea henkilö joko kieltämään tai sallimaan jonkun vauvan hoidon. Sitä lupaa ei voi myöntää eikä evätä netin palstan porukka eik'ä entiset tutut, ei edes ammattilaiset jotka ei minua ole nähneet lasten seurassa. jos minut on nähnyt lasten seurassa niin silloin voi jo hahmottaa paremmin ettävoinko hoitaa vai enkö. minun käytös kahdenkesken jonkun kanssa tai käytökseni aikuisten kanssa tai nettikirjoittelu ei korreloi sitä mitä oon esim läheisten tai lasten kanssa. Jos kyseessä on vastasyntynyt niin silloin paras hoitaja on vauvan oma äiti mutta yli puolivuotiasta voisin minä kuulemma hoitaa jos vauvan äiti antaa luvan, ihan niinkuin olen tehnytkin kun vuonna 2011 hoidin erästä 7kk ikäistä vauvaa hetken aikaa jopa yksinkin.
Kommentit (14)
eiköhön sitä vauvan isälläkin ole sananvaltaa asiassa...
Kuka sen aspergerin on diagnosoinut? En tunne sitä kovin hyvin, mutta luulen, että se näkyy myös tässä ketjussa.
Ihmiset pelkäävät erilaisia.
Mulla on sellainen olo, että tämä on vain aspergereita pilkkaava provo Porvoosta.
sen lisäksi että minun ei ole annettu hoitaa vauvaa, niin lisäksi minun ei ole annettu tulla samaan pöytään syömään, ei ole annettu jutella muusta kuin vain välttämättömistä perusasioista jos tarve niin vaatii, ei ole annettu esim koskea tietokoneeseen jos jollakin on kone yms. ei ole luotettu edes alkeellisimmissakaan asioissa.
kyse on siis MONESTA MUUSTAKIN kuin vauvoista...
Harvemmin äidit ja isät edes antavat vauvaikäistä hoitoon muille kuin ehkä omille vanhemmilleen - jos heillekään. En antaisi omaa vauvaani hoitoon sisaruksilleni, ystävilleni, isovanhemmilleni - en siis kenellekään muulle kuin omille tai miehen vanhemmille ja heillekin vain pariksi tunniksi jos olisi jokin pakottava tarve. Ja mainittakoon tässä vielä ettei kyse ole siitä ettenkö luottaisi heidän vauvanhoitotaitoonsa. Vauva nyt vaan tarvitsee äitiä tai isää lähes koko ajan joten vauvan paikka on äidin ja isän hoivissa. Samaisesta syystä en mieluusti ottaisi kenenkään muunkaan vauvaa itselleni hoitoon vaikken nyt omia vauvanhoitotaitojani epäilekään.
Aspergerit ei yleensä ole älyllisesti jälkeenjääneitä. Tämän aloittajan kirjoituksesta tulee kovasti kuva että hän on.
Mitään lakia ei tosiaan ole joka kieltäisi hoitamasta vauvoja. Totta, että vauvan äiti saa päättää kenelle antaa vauvansa.
Itse en jättäisi kahdestaan asperger ihmistä vauvani kanssa koska oma kokemukseni asseista on huono. En tiedä lentääkö vauvani seinään jos/kun hoitaja väsyy, hermostuu, turhautuu tai suuttuu.? =(
Ainoa este on siis se pelko et vauva vahingoittuu.
Voi olla että aloittajalla on oikeesti Downin syndrooma eikä Aspergerin syndroomaa. Mutta aloittelija provoilee täällä ja väittää olevansa Asperger. Down-provoilijalla on Downin syndrooma ja hän provoilee saadakseen jännitystä elämäänsä.
[quote author="Vierailija" time="14.04.2013 klo 23:38"]
Itse en jättäisi kahdestaan asperger ihmistä vauvani kanssa koska oma kokemukseni asseista on huono. En tiedä lentääkö vauvani seinään jos/kun hoitaja väsyy, hermostuu, turhautuu tai suuttuu.? =(
[/quote]
ikävää että kokemus asseista oli huono. oliko se assi jonka tunsit, mies vai nainen, minkä ikäinen ja missä yhteydessä tunsit hänet? assi voi olla esim virastoissa tai koululuokassa(joskus mutta ei aina, ehkä etenkin käytännön tai ryhmätöiden yms tunneilla) tai sairaalan potilaana epävarma ja joillakin se voi ilmetä myös aggressioina. kotioloissa henkilö voi olla toisenlainen ja on asseilla myös omiakin lapsia, pikkusisaruksia, serkkuja, sisarusten muksuja jne joita on saattaneet hoitaakin. ite oon assi ja oon ollu kahestaan 3-7kk ikäisten vauvojen kanssa ja tyytyväisiä ja iloisia vauveleita olivat. onneksi heidän vanhemmat ei ajatelleet minua diagnoosin kautta vaan ihmisenä ajattelivat ja ensin muita ominaisuuksiani.
ikävää että kohtaamasi assi oli sinua kohtaan väkivaltainen. jotkut on sellaisia, mutta ei kaikki. kilttejä ja rauhallisiakin asseja(ja myös kehitysvammasia) on olemassa.
Joku tyttö kertoi Demin palstalla epäsosiaalisesta as-pojasta joka uhkaili luokkakavereitaan veitsillä ja puukoilla. onkohan numero 11 sama joka kertoi demissä tuollaisesta? jos noin on käyny niin en ihmettele yhtään että miksi.
Vauva herättää etenkin as-naisessa samoja tunteita kuin muissakin naisissa ja as-naisillakin on perus hoivavietti joka estää vahingoittamasta vauvaa. en tiedä millainen sitten as-mies on.
mutta jos nro 11 tarkoitti sitä väkivaltaista poikaa niin sen pojan kanssa ei pidäkään jättää KETÄÄN kahdestaan. ei edes aikuista.
[quote author="Vierailija" time="14.04.2013 klo 23:49"]
Vauva herättää etenkin as-naisessa samoja tunteita kuin muissakin naisissa ja as-naisillakin on perus hoivavietti joka estää vahingoittamasta vauvaa. en tiedä millainen sitten as-mies on.
[/quote]
Tuossa ei ole mitään perää.
Vauvat eivät herätä naisissa sen kummempia tunteita kuin miehissäkään. Ei ole olemassa mitään perushoivaviettiä, joka estäisi vahingoittamasta vauvaa.
Minä vihaan vauvoja. Minulla on aspergerin oireyhtymä.
Mitäs mieltä muut olette tämmöisestä asiasta?
Vauva-asia ei ole ainut asia missä on ilmennyt tuota ongelmaa. sen lisäksi että minun ei ole annettu hoitaa vauvaa, niin lisäksi minun ei ole annettu tulla samaan pöytään syömään, ei ole annettu jutella muusta kuin vain välttämättömistä perusasioista jos tarve niin vaatii, ei ole annettu esim koskea tietokoneeseen jos jollakin on kone yms. ei ole luotettu edes alkeellisimmissakaan asioissa.
tätä en ymmärrä koska en rötöstele, en juo viinaa, en polta tupakkaa en ole väkivaltainen enkä aggressiivinen enkä käy keneenkään kiinni.
johtuneekohan tämä sitten siitä, kun Aspergerista johtuen minulla on vaikeuksia muihin ihmisiin liittymisessä, ihmiset ei aina innosta eikä sykähdytä ja vaikee päästä läheiseksi toisen henkilön kanssa, ilmeet ja eleet on minulla hitaita ja olen monessa asiassa toisaalta muita fiksumpi mutta toisaalta sosiaalisesti tumpelompi. jotkut pitävät minusta paljonkin, mutta yleensä minuun suhtaudutaan joko neutraalisti tai pidetään hieman epämiellyttävänä silti vaikken edes esim häiriköisi ketään. jostain syystä ei vaan luoteta minuun, näin on ollut jo lapsesta asti.