Tajusin tänään olevani liian itsekäs.

Ei elämää voi siloittaa. Eikä lapsen elämää voi elää itse johonkin suuntaan. Lapsi elää elämäänsä, hän täydentää sinun elämää mutta on oma yksikkönsä.

Vaikka lapsi ei ole täydellinen niin pitää ymmärtää että aina on joku joka on nopeampi, kauniimpi, viisaampi.. Jos olet läsnä lapselle niin se on jo paljon. Sinä olet lasta varten olemassa.

Mielestäni näin: Ole rehellinen. Mielestäsi voisit sanoa lapsellesi, että olen ollut itsekäs tässä ja tässä asiassa... ja olet sen huomannut. Onhan tervettäkin olla tietyllä tavalla itsekäs, sanotaanhan että pitää rakastaa itseään, jotta voi rakastaa myös toisia ja että ylipäätään riittää voimia toisista välittämiseen. Ei kai ole koskaan liian myöhäistä alkaa olla epäitsekkäämpi, vaikka lapset olisivatkin jo aikuisia.

Itsekäs ja kontrollifriikki ovat mielestäni eri asioita. Vaadin lapsiltani melko paljon (miehen mielestä aivan liikaa) ja haluan, että tietyistä asioista pidetään kiinni niin siisteyden kuin käytöksen osalta. Haluan opettaa lapsille pienestä pitäen, että oman järjen käyttö on suotavaa. Silti en koe olevani itsekäs, vaan esiin puskee ennemminkin halu kontrolloida kaikkea ja pyrkimys täydellisyyteen. Välillä pitää oikein muistuttaa itselleen, että "hei sullahan on kaksi tervettä ja iloista nassikkaa, relaa nyt jo".