Rv16 ja totaalinen kyllästyminen tulevaan etäisään

Olen tuntenut lapsen tulevan isän vuosikausia, olemme seurustelleet ja eronneet vaiherikkaiden ongelmien jälkeen. Nyt olemme palanneet tapailumuodossa "yhteen" ja puhuneet lastenhankintahalusta, kumpikin on sen ikäisiä että nyt on viimeiset hetket toimia jos aikoo.

Tilanne siis se että olen raskaana ja jo nyt täysin kyllästynyt koko mieheen. Olen halunnut lapsen ja täysin valmiuksissa hoitamaan lapsen yksinhuoltajanakin, isällä kuitenkin on suuretkin halut osallistua täysipainoisesti mutta itse olen jo nyt miestä toisinaan kurkkua myöten täynnä ja kaipaan kommentteja ja vertaistukea siihen, miten itsenäinen nainen pärjää oman nuppinsa kanssa kun lapsen isänkin kanssa pitäisi jotenkin pärjätä.

Tuleva isä on luonteeltaan isätyyppiä muttei todellakaan käytännön toimien puolesta. Vesikin kiehuu pohjaan, kaikki unohtuu, aina myöhässä, käsitykset kodinhoidosta kanssani eroaa kuin yö ja päivä. Emme aio muuttaa virallisesti yhteen joten hengähdystaukoja tulen saamaan miehen työn takia joka pitää osan viikosta toisella paikkakunnalla. Silti hirvittää että miten jaksan järjissäni kun vauvan lisäksi pitää katsoa myös toisen aikuisen tenavan perään ja joka tapauksessa ottaa viimekäden vastuu ihan joka asiasta.

Tiedän. Tiesin mihin lähdin ja tässä olen. Lapsi on toivottu ja tulee saamaan mitä parhaan kodin vaikkei se lähtökohdiltaan olisikaan se "perinteinen" että asutaan aviossa yhdessä ja ollaan jumalattoman rakastuneita (onko tämä se perinteinen kuvio enää yleensäkään...). Isällä on halu olla niinsanottu normaali perhe ja seurustella kanssani, mutta tosiasia on vaan se että hänelle normaali perhe tarkoittaa kuitenkin hyvin eri asioita kuin minulle, koska elämäntapamme poikkeavat hyvin paljon toisistaan. itse olen pedantti, tarkka ja siisti, isä elämäntapataiteilija joka hukkaisi päänsäkin jos se olisi mahdollista. Kaikella rakkaudella koska hän on kuitenkin ainoa mies (ja on sitä edelleen) johon koen joka tapauksessa syvää yhteenkuuluvuuden tunnetta sielullisella tasolla, arki ei vaan toimi jollen pyöritä sitä tämä aikuinen tenava rinnallani 100% ja se ärsyttää. On helpompaa jaksaa yksin kuin yksin toisen kanssa.

Jos löytyy kohtalotovereita niin olisi kiva kuulla kommentteja, miten erikoisissa perhekuvioissa on onnistuttu. Myös yksinhuoltajien kommentit isien kanssa järjissään selviytymisestä kiinnostaa.