Minkä kokoinen maha kun raskausviikkoja takana 12?
Mahtuuko silloin vielä samoihin vaatteisiin, jopa tiukkiin sellaisiin vai pitääkö jo muuttaa vaatekokoa? Näkyykö raskaus yhtään ulospäin? Olisi yksi edustustilaisuus ja hankin hemmetin kalliit vaatteetkin sinne jo aikoja sitten, ja tilaisuus osuu raskauden kolmannen kuukauden lopulle. Vaatteet ovat melko istuvat, eivät löysät eikä oikein venyvää kangastakaan.
Nykyiset mitat 160 cm ja 49,7 kg, mikäli lähtökoko pömpön ilmaantumiseen ja erottumiseen mitään vaikuttaa.
Eipä tämä kynnyskysymys ole, kiinnostaisi vain että pitääkö lähempänä ajankohtaa sitten vielä metsästää uudet vaatteet.
Katsoin vau-raskausanimaatiosta että kymmenennen viikon kohdilla alkaa ulkokuorikin kasvamaan, mutta tiedä sitten minkä verran, vaikea sanoa piirroshahmosta.
Kommentit (10)
Viikolla 12 mahduin vielä pariin normaaliin vaatekaappiini kuuluvaan alaosaan. Juuri tuo mitä kakkonen sanoi, nestettä oli kertynyt. Viikolla 14 vaihdoin äitiyshousuihin.
Tosin jos olet nykyisen vaatekokosi alarajalla, niin voit hyvinkin vielä mahtua ihan hyvin.
ekan kanssa mahduin normaaleihin tiukkoihin farkkuihin vkolle 14-15 saakka. viikon 18-20 jälkeen alkoi näkymään selvemmin. toisen kanssa siirryin jo vkolla 10 toisiin housuihin...
Minulla oli normaali maha vielä tuossa vaiheessa. Nyt muutama viikko laskettuun aikaan ja normi housuja käytän, mutta ovat yhtä numeroa isommat kuin yleensä. Olen muutaman sentin pitenki ja lähtöpaino pari kiloa enemmän kuin sinulla. Nuo numeroa isommat housut otin käyttöön noin rv 26.
Mulla on kummassakin raskaudessa maha kasvanut ihan heti, turha oli yrittää peitellä. kummankin raskauden kohdalla joutunut vaihtaa vaatekokoa isompaan jo rv 12 tienoilla, toisen raskauden kohdalla omat 36 kokoiset farkut eivät menneet päälle enää rv 8, tai meni, mutta puristivat mahan seudulla liikaa... Rinnatkin ovat kasvaneet heti! Onneksi omat farkut mennyt taas jalkaan viikko synnytyksen jälkeen :)
Ekassa raskaudessa pystyin kulkemaan omissa tavallisissa vaatteissa jonnekin viikolle 16 asti, tokassa raskaudessa vkolla 12 piti jo laittaa löysemmät vermeet, kun se vatsa pullahti niin isosti esiin.
alkoi näkyä viikon 20 jälkeen eli tuossa vaiheessa mulla ei ois näkyny mitään.
Mullakin oli vaan turvotusta eika vauvamasusta tietoakaan.
Mä käytin normivaatteita (housuja) rv 18-20 saakka, vasta sitten alkoi kiristämään, tosin vyötä en voinut käyttää enää rv. 14 jälkeen, kun se painoi jotenkin ikävästi istuessa. Mulla ei siis rv 12 näkynyt mitään. Turvotusta ei ole ollut missään vaiheessa.
Mulla on just nyt meneillään rv 13 ja olen jo vaihtanut äitiyshousuihin, tosin lähinnä mukavuussyistä; muutamat omat farkut olisivat vielä jotenkuten menneet, mutta en siedä yhtään kiristystä tai puristusta nyt (mä myös tykkäsin käyttää aika korkealle nousevia kireitä farkkuja) . Mulla myös kyseessä kolmas raskaus lyhyen ajan sisällä. Lähinnä näytän mielestäni lähinnä vähän lihoneelta, en selkeästi raskaanaolevalta. Pari tuttua tosin on jo bongannut mahan. Jos vaatteissa on yhtään joustoa, ne todennäköisesti menevät sulle vielä. Ekoiksi raskauksissa muistaakseni vaihdoin minäkin äitiyshousuihin vasta paljon myöhemmin.
Mulla tuli ihme turvotusta - noin 6.viikolla ensimmäiset kyseli olenko raskaana. Kohdun/vauvan kasvusta ei tietenkään ollut kyse, vatsa vaan keräsi nestettä. Muuten raskausmaha alkoi tulla vasta ehkä 16. viikolla.