Miksi eroaminen on niin vaikeeta vaikka suhde ei vaan toimisi??

Miksi? ystävämme kolmevuotis nokkatarina?

eikun todellakin haluan tietää. ihan kunnon pitkiä vastauksia. Miksi jos on niin huonosti, miksi jaksaa jatkaa?

Siksi, että vaikka miten näkee itsekin, että asiat junnaavat, suhde ei etene, kommunikaatio ei kehity, asiat ja ongelmat eivät ratkea, niin niiden edelleen toivoisi muuttuvan. Varsinkin, kun periaatteessa mitään suurta ongelmaa ei ole - ei väkivaltaa, pettämistä tms., joka olisi selvä, hyvä syy eroon, vaan kaikki hankaluudet on ns. pikkujuttuja, jotka vaan ei toimi ja junnaa ja joita ei aina osaa edes selittää. Koska on lapsia, ja jo etukäteen tietää, että jos eroaisi, lapset haluaisivat tietää, miksi, ja siihen pitää vastata. "Isi ja äiti ei vaan enää rakasta toisiaan" ei ole totta, koska ainakin äiti rakastaa isiä, vaikkei itse aina usko siihen, että isi rakastaa äitiä. "Äiti ja isi rakastaa toisiaan ja teitä, mutta äiti ja isi ei vaan pysty asumaan yhdessä" on huono selitys, kun lapsille sanotaan, että vaikka kaikista ei tykkää, kaikkien kanssa voi tulla toimeen, ja joutuuhan lapsikin asumaan kotona, halusi tai ei, eikä lapsi pysty ymmärtämään, että miksei muka pysty. "Äiti ei enää jaksa riidellä siivouksesta isin kanssa" on niin typerän kuuloista jo omaan korvaan, ettei sitä kehtaisi edes lapselle sanoa. Mutta ehdottomasti suurin syy on se, että vaikka ero tuntuu ajatuksena helpotukselta, se ei kuitenkaan ole se ratkaisu, johon haluaisi päätyä, koska toivoisi kaiken selviävän ja ratkeavan ilman eroa.

Siksi se on niin vaikeaa.

Usein on myös syyllisyyttä, valheita, varsinkin naiset syyttävät itseään ja yrittävät vielä enemmän, jotta ei tarvitsisi erota- vaikka se ei mitään auta. Lisäksi eroaminen on pelottavaa; on todella pelottavaa liiton turvan jälkeen jäädä yksin; miten pärjää taloudellisesti, miten henkisesti, miten käytännön arjessa; usein lapsen jäävät naiselle ja naisen pitää siis myös jotenkin selvitytyä omasta tuskastaan, että se haavoittaisi lapsia mahdollisimman vähän. Sekin aiheuttaa pelkoa että mies löytää uuden ja yhtäkkiä oletkin keskellä uusperhedraamaa; muutut huonoksi rumaksi ahneeksi exäksi, sun lapsesi joutuvat jakamaan isänsä talossa jossa heistä ei välttämättä tykätä, Myös mustasukkaisuus ja huonommuudetunne,; jäät "kakkoseksi" toiselle naiselle, miehesi viettää laatuaikaa puolisonsa kanssa ja sä lasket ruokarahoja oikeilevien lasten kanssa. Ero nostaa pintaan kaiken. Sen millainen oli lapsuutesi, millainen on itsetuntosi, millaiset ovat tunnetaitosi, kuinka hyvin kestät yksinäisyyttä, kuinka hyvin pärjäät ihan yksin- ja vastuussa lapsista- tässä maailmassa. Tätä palstaa kun lukee moni näistä peloista myös toteutuu. Suurimpana pelkona monelle äidille taitaa olla se että lapset menettävät isänsä ja suurimpana suruna se, ettei itse saa jaksaa lasten hienoja hetkiää heidän isänsä kanssa. Siis jokainen tilanne on tietysti eri, mutta ero herättää valtavasti pelkoja, ihan elämässä ylipäätään selviämisestä. Puhumattakaan sitten kaikesta häpeästä jota liittyy statuksen menettämiseen, mitä sitten kullakin on.

Itse olen jo voiton puolella, mutta tiedän mistä puhun.