Mielestäsi hyvä ikäero lapsille?
Kommentit (15)
1v-2v on hyvä ikäerohaitari. Perusteluiksi ihan vain, että elämä on hauskempaa niin, lapsista tulee läheisemmät, on leikkiseuraa kotona kun kavereille ei voi mennä tai juhlapyhinä, lasten leikkiä on kiva katsella ja kun lapset on vähän isompia, voi vapaasti mennä heidän ikätasonsa mukaisesti eikä tarvitse raahata taaperoa tai vauvaa vaelluksille. Näin siis jos perheessä vain kaksi lasta.
Itse voisin pitää vähän taukoa välissä, mutta jos iltatähti tulisi ja kuopus olisi silloin jo yli 4v, tekisin ihan vain kaverin uudelle tulokkaalle :)
Minun lapsillani on ikäeroa 5 vuotta ja se on loistava ikäero. Isosisko on saanut riittävästi huomiota pitkään, on apuna vauvanhoidossa, osaa odottaa vuoroaan, jos äiti imettää vauvaa yms. Siskot ovat toisilleen todella läheiset. Luonnollisesti mitään leikkiä ei varsinaisesti synny (vielä), mutta yhdessäolo on kutittelua, konttauskilpailuja jne.
Ennenkaikkea tämä on itselleni hyvä valinta, sillä mulla on aika lyhyt pinna enkä missään tapauksessa olisi jaksanut kahta vaippaikäistä samaan aikaan. Ja varsinkin, kun molemmat tytöt ovat olleet huonoja nukkujia, niin tämä on hyvä ikäero.
Ja lisään vielä, että itselläni on viisi vuotta ikäeroa kumpaankin siskooni - olimme lapsena läheiset ja olemme edelleen toistemma parhaat ystävät.
Itselläni kolme lasta 6½-vuotias, 4-v & 2-v.
Ihan tyytyväinen tuohon tahtiin! Enempää ei tosin ole suunnitteilla. :D
Minä olisin toivonut lapsilleni noin 1,5 vuoden ikäeroa, että heistä olisi ollut toisilleen seuraa. Esikoisen jälkeen jouduin keskenmenokierteeseen, joka kyllä hoidettiin mutta nyt raskautuminen on vaikeaa; esikoinen jo lähes 4 eikä kakkosta näy. Nyt vain toivon, että saisin sen toisen lapsen oli ikäero mikä tahansa. Elämä ei aina mene niinkuin suunnittelee.
[quote author="Vierailija" time="09.04.2013 klo 12:25"]
1v-2v on hyvä ikäerohaitari. Perusteluiksi ihan vain, että elämä on hauskempaa niin, lapsista tulee läheisemmät, on leikkiseuraa kotona kun kavereille ei voi mennä tai juhlapyhinä, lasten leikkiä on kiva katsella ja kun lapset on vähän isompia, voi vapaasti mennä heidän ikätasonsa mukaisesti eikä tarvitse raahata taaperoa tai vauvaa vaelluksille. Näin siis jos perheessä vain kaksi lasta.
Itse voisin pitää vähän taukoa välissä, mutta jos iltatähti tulisi ja kuopus olisi silloin jo yli 4v, tekisin ihan vain kaverin uudelle tulokkaalle :)
[/quote]
Ei minun mieleestäni kuopukselle tarvitse tehdä kaveria, jos ikäero on yli 4 vuotta, ei se ole mikään peruste. Ihan ihme soopaa:D Meillä koululainen leikkii ihan sujuvasti yksivuotiaan kanssa ja hauskaa heillä näyttää olevan yhdessä, Enemmän tuo pikkuihminen olisi hämmentynyt, jos joutuisi jakamaan kaiken ihan uuden vauvan kanssa, kun hädin tuskin itsensä ymmärtää äidistä erilliseksi.Meillä mennään näin eteenpäin ja lisää ei ole lapsia tulossa.
2½-6 vuotta. Esikoinen saa olla rauhassa pieni ennenkuin uusi vauva tulee eikä liian rankkaa äidille mutta lapsista on vielä seuraa toisilleen.
[quote author="Vierailija" time="09.04.2013 klo 13:06"]
[quote author="Vierailija" time="09.04.2013 klo 12:25"]
1v-2v on hyvä ikäerohaitari. Perusteluiksi ihan vain, että elämä on hauskempaa niin, lapsista tulee läheisemmät, on leikkiseuraa kotona kun kavereille ei voi mennä tai juhlapyhinä, lasten leikkiä on kiva katsella ja kun lapset on vähän isompia, voi vapaasti mennä heidän ikätasonsa mukaisesti eikä tarvitse raahata taaperoa tai vauvaa vaelluksille. Näin siis jos perheessä vain kaksi lasta.
Itse voisin pitää vähän taukoa välissä, mutta jos iltatähti tulisi ja kuopus olisi silloin jo yli 4v, tekisin ihan vain kaverin uudelle tulokkaalle :)
[/quote]
Ei minun mieleestäni kuopukselle tarvitse tehdä kaveria, jos ikäero on yli 4 vuotta, ei se ole mikään peruste. Ihan ihme soopaa:D Meillä koululainen leikkii ihan sujuvasti yksivuotiaan kanssa ja hauskaa heillä näyttää olevan yhdessä, Enemmän tuo pikkuihminen olisi hämmentynyt, jos joutuisi jakamaan kaiken ihan uuden vauvan kanssa, kun hädin tuskin itsensä ymmärtää äidistä erilliseksi.Meillä mennään näin eteenpäin ja lisää ei ole lapsia tulossa.
[/quote]
Nro 5 viestin kirjoittaja samaa mieltä.
Meilläkin tuo lähemmäs 7-vuotias tulee hyvin toimeen pari vuotiaan kanssa, vaikka ikäeroa onkin (ovat tyttöjä). Keskimmäinen (4-vuotias) on poika ja hänellä enemmän omat leikit ja kaverinsa, vaikka ikäeroa onkin sisarustensa suhteen vähemmän.
Meillä harkittu 4 vuoden ikäero. Niin kauan halusin uppoutua esikoiseen ennenkuin aavistelin, että annettavaa voisi olla toisellekin. Hienosti ovat tytöt toistaiseksi tulleet juttuun. Kolmatta harkitaan samansuuntaisella aikavälillä.
Vähintään kolme vuotta. Esikoinen todennäköisesti on kuiva, osaa pukea ja riisua, osaa syödä itse, ilmaista itseään ja voi käydä kerhossa tai päiväkodissa, kun vanhempi on vauvan kanssa kotona.
Meille sopi vähän yli vuoden ikäero. Perusteluina, että jaksoin hyvin ja pojista tuli todella läheiset toisilleen. Nyt aikuisinakin pitävät tiiviisti toisiinsa yhteyttä.
Minulla itselläni on 7 vuotta vanhempi sisko ja olemme todella etäiset. Sisko myös teki lapset todella lyhyillä ikäeroilla juuri tämän takia :)
Meillä poikien ikäero hieman yli kolme vuotta. Positiivista on se, että esikoinen oli oppinut kuivaksi, osasi pukea ja ymmärsi hyvin asioita vauvan syntyessä (esimerkiksi että kun äiti imettää niin silloin äiti ei voi samaan aikaan leikkiä yms). 3-vuotias myös kaipaa jo kavereita eli voi hyvin käydä kerhossa tai päiväkodissa osa-aikaisesti ja äiti saa hieman hengähtää vain yhden lapsen kanssa kotona. 3-vuotias on saanut olla pieni rauhassa, eikä hänen tarvitse yhtä aikaa kasvaa isoksi vauvan syntyessä. Toki 3-vuotiaskin on vielä pieni ja ikäeroa olisi ehkä voinut olla vielä enemmän. Toisaalta nyt, pienemmänkin ollessa jo yli 3-vuotias, yhteisiä leikkejä on paljon ja isoveli opettaa pikkuveljelle mielellään asioita jne.
Itse en olisi jaksanut esim. kahden vuoden (saati sitten alle kahden vuoden) ikäeroa.
Minulla on kokemusta monenlaista ikäeroista suurperheessämme. Sanoisin, että parhaiten toimii noin 1,5 vuoden - 2 vuoden ikäero.
Meillä on seuraavat:
-1,5 v. Aika rankkaa, mutta toisaalta ihanaa. Alussa talossa on kaksi vauvaa, mutta vähitellen isompi muuttuu hoivaavaksi (ja mustasukkaiseksi) taaperoksi.
-3,5 v. Ihan mukava. Kaksi vanhinta oli 3 ja 4 ja leikkivät paljon keskenään. Vauva-arjesta nautti, kun edellisestä oli jo aikaa.
-2,5. Helppo ikäero. Taapero tietenkin uhmaa, mutta ottaa myös isosiskon/veljen roolin.
Meillä esikoinen on nyt 2v11kk, kaksoset on nyt 1kkv. Ihan hyvä ikäero, esikoinen ymmärtää hyvin, että äitin täytyy hoitaa vauvojakin, ei voi kokoa ajan ottaa syliin. Esikoinen nukkuu yönsä hyvin, on nukkunut kokonaisia öitä ja alle 6 kk vanhana, joten ainoat ketkä meillä valvottaa on nuo kaksoset, jotka heräävät öisin syömään 2-3 tunnin välein.
Se, mistä itse vanhempana kokee selviävänsä. Esimerkki: minulla on 8kk vanha poika ja olen täysin uupunut. Ajatus toisesta lapsesta heti perään olisi karmiva! Siskoni puolestaan ilmoitti olevansa taas raskaana, kun esikoinen oli 4kk ja ilmeisesti homma oli suunniteltu (ennenkun joku huomauttaa, hän imetti 8kk).