Asperger vanhempana

Moi. Vanhempi ketju mutta nostan. Omalla äidilläni on asperger-diagnoosi (aikuisena hankittu). Sanokaa vain hirviöksi te asperger-diagnoosin saaneet mutta lapsena äitini tuntui minusta itsekkäältä hirviöltä. Hän näki asiat ainoastaan omista lähtökohdistaan ja kilttinä mukauduin siihen, välillä raivoten ja välillä itkien. Kasvoin ikään kuin äitini jatkeeksi sillä hän ei todellakaan asannut asettua toisen asemaan eikä kyennyt ymmärtämään lainkaan erilaista persoonallisuutta minussa.

Aikuisena minusta tuntuu hiukan irvokkaalta se, kuinka moni asperger-vanhempi täällä lähinnä kilpaa kehuu itseään.... Ihan vain siksi, että äitinikin mieltää olleensa vähintään loistava ja muita parempi vanhempi.

Asperger vanhemmat huonoja kasvattajia koska eivät ole tunteellisia

Sekä minulla että miehelläni on aspergerin syndrooma. Itselläni se on hyvin lievä, aiheuttaa lähinnä epäsosiaalisuutta ja vetäytymistä, sellaista äärimmäistä halua pyöriä vain tutuissa ympyröissä ja kotona. Kotipiirissä, oman perheen kanssa olen mielestäni ihan tavallinen ihminen, ja ymmärrän kyllä lasten tunne-elämääkin, mutta minusta tulee jäykkä pökkelö jos joudun uusiin tilanteisiin tai uusien ihmisten pariin. Jotenkin pelkään ja jännitän kaikkea rutiinista poikkeavaa. 

Mieheni on enemmän oman päänsä sisään vetäytyvä ja hänellä on myös erilaisia pakkomielteenomaisia käytöksiä paljon. En usko että hän pystyisi mitenkään turvallisesti kasvattamaan lapsia yksin, koska tosiaan hän on usein niin kaukana "tosimaailmasta" henkisesti, ettei olisi pystynyt valvomaan että lapset ei satuta itseään varsinkaan heidän ollessa pieniä. Lisäksi nyt kun lapset on jo kouluikäisiä hänellä on hyvin vaikea ymmärtää kaikenlaista epäloogista, siis tunteisiin liittyvää käytöstä. Mies on itse aina viileä viilipytty, aina rationaalinen ja looginen. Samaa hän odottaa muilta, ja menee aivan hämilleen jos joku käyttäytyy epäloogisesti. Hänen tarjoamansa ratkaisu silloin on kertoa mikä olisi looginen käytös ja odottaa lapsen (tai vaikka minun) korjaavan käytöksensä hänen mielestään oikeaksi. Minä useinj toimin välittäjänä miehen ja lasten välillä, että ollenkaan ymmärtävät toisiaan.

No mun faija on assi ja vieläpä aktiivisesti mukana yhdistyksen toiminnassa. Mun lapsuus oli mitä oli, äiti lähti kuvioista kun olin alle kouluikäinen, koulu meni miten meni, faijalla oli omat kuviot, dokasi, käytti huumeita omien sanojensa mukaan siksi ettei ymmärtänyt mikä häntä vaivaa, ei oltu siis diagonsoitu aspergeria vielä silloin ja isä oli ihan kuutamolla oireittensa kanssa, varmaan jotain muutakin juttua oli taustalla. Olin paljon isovanhemmilla. Isä joutui mm. mielisairaalaan ja muuta... Todella "epäpätevä" isäksi siis jos näin voi sanoa. No mulla alkoi kans mennä koulussa huonosti ja sotkeuduin kamaan, väärään seuraan. Jouduin koulukotiin ja sen jälkeen en ole isän luona asunut. Hänellä on oma elämänsä, tuntuu ettei hän ole kauheasti kiinnostunut mun elämästä vaan omat duunit, yhdistys asiat, naiset ja baarit menee aina edellle. 

24 mitä esimerkkejä tilanteista sinulla olisi? Jos joku osaisi korjata käytöstään kun sanotaan, että missä lapsen näkökulmasta meni vikaan. Tuo on aika ympäripyöreä vielä ja kertoo vain, että ei hyvin. Mutta esimerkkejä?

[quote author="Vierailija" time="08.09.2014 klo 16:07"]

Asperger vanhemmat huonoja kasvattajia koska eivät ole tunteellisia

[/quote]

Kyllä monet meistä ovat hyvinkin tunteellisia. Se on sitten eri asia, miten paljon niitä tunteita näyttää päällepäin ja paljonko osaa tulkita toisten tunneilmaisua. Esim. itse olen hyvinkin tunteellinen, joskus olen ajatellut että jopa liian herkkä. Minut voi liikuttaa kyyneliin kaikenlaiset hassut pienet asiatkin. Mutta nautin tästä ilmaisun vapaudesta vain ollessani yksin tai lasteni kanssa, vieraiden edessä pidän enemmän pokerinaamaa, koska on vaikea tietää millainen tunneilmaisu olisi heidän kanssaan sopivaa ja millainen taas jotenkin liiallista ja luotaantyöntävää.

t. 26

[quote author="Vierailija" time="08.04.2013 klo 10:07"]Kyllä on ristiriita: diagnoosi oli todella harvinainen tuohon aikaan ja joka tapauksessahan diagnoosi oli ihan väärä kun kerran oireet loppuivat kiusaamisen loputtua. Onko Suomen psykiatrian taso ollut noin surkea tuohon aikaan; että uusia diagnooseja lyöty noin heppoisin perustein/tutkimuksin? Vaikea uskoa...[/quote]

Ei ole ristiriitaa.

Vaikka diagnoosi oli harvinainen, niin kyllä sen silti ovat ne jotkut harvat saaneet. Tämän ketjun 37-vuotias kuuluu niihin harvoihin henkilöihin. Diagnoosia sinä et voi sanoa vääräksi. Monilla asperger-ihmisillä oireet helpottuvat aikuisena. Kiusaaminen ja muut stressitilanteet pahentavat asperger-ihmisten oireilua. On ihan ymmärrettävää, että kyseisen henkilön oireet eivät ole yhtä pahoja kuin lapsena. Ilmeisesti tämän 37-vuotiaan asperger on alunperinkin ollut lievää tasoa. Toki väärä diagnoosikin on mahdollinen, mutta sitä sinä et voi tietää.

Mistä tiedät, että diagnoosi on tehty heppoisin tutkimuksin? Oletko itse tuo 37-vuotias?

Suomalaisen psykiatrian tasosta tuohon aikaan en tiedä, koska en ole alalla. Varmasti he kuitenkin tietävät ja tiesivät aspergerista enemmän kuin sinä.

16: no kun tuo kirjoittaja sanoi "asperger" oireiden kadonneen kun kiusaaminen loppui. Ei kai as-oireet noin vain voi loppua, joten eiköhän diagnoosi ole väärä ja siten heppoisin perustein tehty. Ehkäpä jotkut innokkaat oppineet uuden oireyhtymän kuten nykyään jotkut eritysilastentarhanopettajat ja -opettajat ja innokkaana etsivät noita piirteiä oppilasraukoista. Tiedän tällaisia tapauksia useamman.

[quote author="Vierailija" time="08.04.2013 klo 10:07"]Onko Suomen psykiatrian taso ollut noin surkea tuohon aikaan; että uusia diagnooseja lyöty noin heppoisin perustein/tutkimuksin? Vaikea uskoa...[/quote]

Tarkoitat Suomen neurologian tasoa.

[quote author="Vierailija" time="08.04.2013 klo 10:20"]

Mo minusta tuntuu, että koko as- dg on tekemällä tehty. Kuvaa vain tietyn tyyppisiä ihmispersoonallisuuksia tai temperamenttipiirteitä. Mikä sitten on ns. "normaali"?

Joku tykkää järjestyksestä, jotakuta häiritsee melu tai valo - ihan normaalia. Se, mikä ei ole normaalia, on mielestäni yhä raaistuvampi koulukiusaaminen, johon on hankala puuttua. Netissä kiusataan ja mustataan mainetta (mikä kyllä on jo oikeusjutun paikka) ja oppilaat käyttävät hyväkseen jo lakipykäliä, koska tietävät rajan, mihin saakka opettajat voivat puuttua. Ihan hullua! Enpä ihmettele, jos joku on "sosiaalisesti estynyt", jos jo lapsena on saanut toisilta haukkuja ja porukasta eristystä - niin olisi varmasti joka ikinen.

[/quote]

Olen eläkkeellä aspergerin oireyhtymän vuoksi. Luuletko tosissasi, että kyseessä on vain harmiton persoonallisuudenpiirre?

Koulukiusaaminen ei ole raaistunut. Se on ollut raakaa aina. Koulukiusaaminen ei aiheuta aspergeria.

Minä olen, tosin vain oma diagnoosi.

[quote author="Vierailija" time="08.09.2014 klo 16:14"] Todella "epäpätevä" isäksi siis jos näin voi sanoa...tuntuu ettei hän ole kauheasti kiinnostunut mun elämästä vaan omat duunit, yhdistys asiat, naiset ja baarit menee aina edellle. 

[/quote]

Kirjoitin tähän ketjuun jo aiemmin isästäni ja nuo lauseesi pätevät kyllä täysin omaan isääni. Lapsena tottakai vertasin omaa isääni kavereideni isiin ja ymmärsin ettei oma isäni ole ns. normaali. Muut kävivät mökeillään, huvipuistoissa ja muissa aktiviteeteissa missä normaalit perheet käyvät. Muualla pelattiin lautapelejä ja käytiin pojan kanssa ongella, meillä käytiin onkimassa yhdessä yhden ainoan kerran. Kauan sitäkin piti ruinata.  Meillä ukko keskittyi työhönsä ja omiin harrastuksiin ja asioihinsa jotka menivät aina oman perheen edelle. Omaan ammattiinsa liittyvässä yhdistyksessä hän oli aktiivinen, teki paljon töitä koska oli alallaan arvostettu ammattilainen. Hänen elämänsä pyöri lähinnä työn ja omien harrastusten parissa, alkoa ei juuri ottanut mutta kai sillä niitä ylimääräisiä naisia oli. 

On kyllä mielenkiintoista lukea muiden vanhempiaan asseiksi epäilevien kirjoituksia. Samansuuntaisia kokemuksia näyttää olevan monella.

[quote author="Vierailija" time="08.04.2013 klo 17:22"]

[quote author="Vierailija" time="08.04.2013 klo 10:20"]

Mo minusta tuntuu, että koko as- dg on tekemällä tehty. Kuvaa vain tietyn tyyppisiä ihmispersoonallisuuksia tai temperamenttipiirteitä. Mikä sitten on ns. "normaali"?

Joku tykkää järjestyksestä, jotakuta häiritsee melu tai valo - ihan normaalia. Se, mikä ei ole normaalia, on mielestäni yhä raaistuvampi koulukiusaaminen, johon on hankala puuttua. Netissä kiusataan ja mustataan mainetta (mikä kyllä on jo oikeusjutun paikka) ja oppilaat käyttävät hyväkseen jo lakipykäliä, koska tietävät rajan, mihin saakka opettajat voivat puuttua. Ihan hullua! Enpä ihmettele, jos joku on "sosiaalisesti estynyt", jos jo lapsena on saanut toisilta haukkuja ja porukasta eristystä - niin olisi varmasti joka ikinen.

[/quote]

Olen eläkkeellä aspergerin oireyhtymän vuoksi. Luuletko tosissasi, että kyseessä on vain harmiton persoonallisuudenpiirre?

Koulukiusaaminen ei ole raaistunut. Se on ollut raakaa aina. Koulukiusaaminen ei aiheuta aspergeria.

[/quote]

Aspergeriä on erilaatuista. Joillakin niin vallitsevaa, ettei voi käydä töissä ja muuta sellaista, mutta väittäisin että suurinosa on kyllä aikalailla normaaleita ihmisiä, joita ei se kauheasti häiritse. Isäni on elänyt aspergerinä tietämättään koko ikänsä ja edennyt urallaankin. Hän on täysin selvä assi, vaikkei mitään diagnoosia ole saanut. Edelleen sosiaalisesti kömpelö tilanteissa normaaleissa sosiaalisissa tilanteissa, mutta silti voi pitää pitkiä puheita asiasta, josta tietää ja on kiinnostunut. Hänen kanssaan on vaikea jutella, koska ei tunnu edes kuuntelevan mitä toinen sanoo vaan saattaa selittää ja selittää ja kun kysyy jotain, vastaa ihan muuhun. Voit sanoa hänelle vitsillä jotain ihan selvästi vitsiksi tarkoitettua ja hän ottaa sen todesta, siis edelleen vanhana ihmisenä. Syö joka aamu samaa ruokaa eikä hirveästi poikkea. Hyvä isä hän on ollut muuten, ei siinä mitään. Itse olen myös vähän assi, mutta kai aika lievästi. Jotain vaikeita juttuja omien lasten kanssa on, esim. kovat äänet, koko päivän jatkuva melu on tosi raskasta. Serkullani on taas sen verran vahva as, että on ollut vaikeuksia koulussa. Nyt aikuisena en tiedä, kun en ole tavannut. On hyvin pikkuvanha ja tekee juuri niinkun päättää sillä hetkellä tehdä. Esim. nukahtaa vieraan ihmisen sänkyyn.

Isäni, nyt jo yli 70-vuotias on todella selkeä aspenger jolla on narsistisia piirteitä. Diagnoosia hän ei ole koskaan saanut, mutta noista yleisistä aspengerin oireista suurin osa täsmää. Sosiaalisesti kyvytön, tunnekylmä, keskittyy vain omiin harrastuksiinsa, omiin olihinsa vetäytyvä, raha-asioissaan holtiton (työssään hyvä ja arvostettu, hyvätuloinen, tuhlannut kaikki rahat omiin harrastuksiinsa), käytännön asioissa varsin avuton. On aivan kun seinälle puhuisi ja kun jotaan kysyy niin alkaa puhumaan ihan muista asioista. Ei ole kiinnostunut juurikaan lapsensa tai lapsenlasten elämästä. Suoraan sanottuna aikamoinen kusipää ja huono isä. Sellaisia kokemuksia minulla.

Olen itse tavis, mutta pojallani ja miehelläni on as-dg. Miehen dg tehtiin pojan dg:n jålkeen tai sen yhteydessä. Myös hänen isänsä on oppikirjamainen assi, mutta häneltä toki virallinen dg puuttuu. Näen siis tavallaan kahta sukupolvea assivanhempia. 

Selkein piirre näiden vanhemmuudessa ja suhteessa perheeseen on äärimmäinen lojaalisuus. Muut ihmiset eivät ole heille kovin tärkeitä, mutta "omien" eteen tehdään mitä vain ja kaikki. Sellaista tilannetta, jossa he toimisivat vastoin perheen etua tai perheenjäsenten toivetta ei ole eikä tule. Toinen asia on sitten se, että heille täytyy kyllä osata ihan yksiselitteisen selkeästi ja avoimesti sanoa, että mikä nyt perheenjäsenten toive on, sillä he eivät sitä arvaa, vaan kuvittelevat kaikkien haluavan samaa kun he. Tämä koskee myös lapsia ja koska lapst ovat usein aika kehittymättömiä itsensä ja toiveidensa ja tarpeidensa tunnistamisessa, se vaatii siltä toiselta vanhemmalta vähän enemmän panostusta "tulkkina".

Muten, mitä tulee kakkosen sosiaalisuuteen, niin myös nämä minunperheenjäseneni pitävät itseään hyvin sosiaalisina ja jopa sosiaalisesti taitavina, ja tavallaan monessa tilanteessa ovatkin. Toisaalta sitten on paljon sellaista pientä ongelmaa, mitä he itse eivät huomaa. Esim elekielessä on tilanteeseen sopimattomia piirteitä, esim mun mies tapaa nostaa kädet ristiin niskan taakse ja nojata niihin ihan virallisissa palavereissa. Hän ei tajua, ettei se nyt ihan ole sopivaa käytöstä, enkä viitsi siitä huomauttaa, kun tuskin se nyt mitään isoa vaikutusta tekee. 

Mielenkiintoista. Olen itse tuon aikaisemman viestin kirjoittaja ja aspenger-isän poika. Jos isässäni on joku piirre, niin korostuneena on nimenomaan se, että perheestään hän ei ole oikein koskaan välittänyt. Elänyt vaan omaa elämäänsä omien suppeiden mielenkiinnonkohteidensa ja työnsä ympärillä. En asu samalla seudulla ja jos olen isälläni käymässä (vanhempani eronneet, äiti ei enää kestänyt) niin hän ei minulle juuri mitään puhu ja monesti lähtee 15 minuutin kuluttua saapumisestani omiin harrastuksiinsa. Muita, perheen ulkopuolisia hän kyllä mielellään auttaa mutta jos pyydän häntä tekemään jonkin pienen homman niin vastaus on ei. Ei ole aikaa, en ole kerinnyt... Omiin harrastuksiin joista ei ole koskaan ollut perheelle mitään iloa menee kyllä kaikki päivät ja rahat niihin uppoavat myös totaalisesti. Hänellä on narsistisia piirteitä vaikka onkin sosiaalisesti kyvytön ja vetäytyvä keskusteluissa.

Minulla on asperger-diagnoosi ja olen kahden kouluikäisen lapsen äiti. En huomaa, että asperger, jos minulla nyt sitä oikeasti edes on, vaikuttaisi millään tavoin elämääni.  Itse en ole koskaan oikein uskonut koko diagnoosiin koska multa puuttuu keskeisiä juttuja esim. ymmärrän oikein hyvin ihmisten sanatonta viestintää ja sitä miltä toisista tuntuu. Pidän itseäni oikeasti vain introverttina ihmisenä, joka ei niin kovin paljoa kaipaa sosiaalista kanssakäymistä (sen lisäksi että työni on hyvin sosiaalista).

miksi sinulla on diagnoosi, 2? Tai ymmärsin, että itse et kärsi oireista.

Taitaa olla väärä diagnoosi 2:lla...

Mieheni on assi, diagnosoimaton sellainen tosin, mutta aika selvä tapaus, jo toisessa polvessa. Toivon kovasti ettei periydy pojallemme. Välillä on vaikeaa, kyllä. Ihan hyvin pärjäilee kyllä lapsen kanssa. Mutta jos miehet yleisesti ottaen ovat putkiaivoisesti niin asperger-isä on sitä kyllä kymmenkertaisesti...