Lue keskustelun säännöt.
Itsenäistyminen avioliitossa
19.04.2013 |
Olemme asuneet mieheni kanssa 8-vuotta yhdessä niistä melkein 4 vuotta naimisissa. Olen ollut aina pelokas ja epäitsenäinen, minulla on paniikkihäiriö. Olen elänyt tosi kilttiä elämää enkä ole elänyt ns. omaa elämää. Olen toki opiskellut ja käynyt töissä, mutta vapaa-ajalla olen ollut ns. kotihiiri. Kävin viikon matkalla yksin ja ajattelin, että en pärjää. Kuitenkin se meni aivan loistavasti, pärjäsin hyvin ja huomasin, että tulen toimeen ihmisten kanssa. Yli odotusten siis. Kotiinpaluu oli rankkaa, koska tuntuu että valun takaisin samoihin uomiin. Mitä teen? Onko itsenäistyminen suhteemme loppu? Lapsia meillä ei ole.
Kommentit (10)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä suhde kannattelee, huono suhde kariutuu. Jonkin asteinen tsenäistyminen tulee jokaisen eteen parisuhteen aikana, etenkin, jos suhde on alkanut nuorena. Sehän se juuri on, mitä sitten vanhana muistellaan. Jatka vain eteenpäin - muuten muumioidut, eikä miehesikään kai muumion kanssa halua elää?
eiköhän miehellesikin olisi helpotus jos seisoisit omilla jaloillasi
[quote author="Vierailija" time="19.04.2013 klo 17:40"]
Hyvä suhde kannattelee, huono suhde kariutuu. Jonkin asteinen tsenäistyminen tulee jokaisen eteen parisuhteen aikana, etenkin, jos suhde on alkanut nuorena. Sehän se juuri on, mitä sitten vanhana muistellaan. Jatka vain eteenpäin - muuten muumioidut, eikä miehesikään kai muumion kanssa halua elää?
[/quote]
tuo on ihan totta, olen niin kauan miellyttänyt muita ja minulle on aina toitotettu etten pärjää, koska olen liian pelokas jne. tän paniikkihäiriön takia. Kun kävin matkalla niin maailma avautui ja tajusin, että maailma on mahdollisuuksia täynnä. Ahdistaa olla kotona nyt, olen kuin hiiri samassa kolossa kuin ennen matkaa. En ymmärrä, miten en ole niin iloinen ja avoin kotona vaan tällainen himahiiri. Taistelen itsenäisyyteni puolesta, en halua samoihin uomiin takaisin.
Haluaisin paljon omaa tilaa nyt, tää kämppä ahdistaa. Joo, nyt mun mies pelkää, että jätän hänet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ahdistus on sinussa itsessäsi, ei missään ulkopuolisessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten voisit muuttaa omaa elämääsi tuhoamatta ihmissuhteitasi siinä rytäkässä? Mieti mitä haluat ja koita keskustella miehesi kanssa, tuollainen "mua ahistaa ja haluan tilaa" kyllä kuulostaa enemmänkin siltä, että haluat varmaankin myös miehestäsi eroon.
Itse muistan juuri joskus muinoin viisivuotisen suhteeni päättyneen juuri yhden reisssun jälkeen, kun minuun iski hirveä vapaudenkaipuu ja sinkuuiluvimma, itse asiassa jo siellä reissulla ollessa ;P Se oli vain viimeinen tikki ja erosin miehestä varmaan pari viikkoa matkan jälkeen, en vaan enää ollut aikoihin halunnut olla hänen kanssaan.
Ahdistaa tuo muisto ja kuinka huonosti häntä kohtelin...
Kuulostaa todella tutulta. Itse aloin seurustella mieheni kanssa 18-vuotiaana ja muutin suoraan lapsuudenkotoani avoliittoon. Olen nyt 30v. ja muutenkin äärimmäisen epäitsenäinen ja epävarma, riippuvainen miehestäni kaikin tavoin. Kaipaan muutosta ja mieheni epäilemättä myös. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä vahvemmin itsenäisyyden kaipuu on iskenyt, mutta en myöskään usko pärjääväni. Lisäksi tästä asetelmasta on tullut parisuhteessamme niin itsestäänselvyys, ettei miehenikään tunnu uskovan pärjäämiseeni ja käyttäytyy sen mukaisesti.