Mies "omii" vauvan eikä anna minun hoitaa :(
Kuulostaa varmaan uskomattomalta, mutta tämmöistä arkea elän nytkin. Mies valvoi ensin koko yön huutavan vauvan kanssa ja nyt väsyneenä + kireänä kantaa tätä edelleen olkkarissa (jonne poistui, että saisin nukuttua). Jos kyse olisi siitä, että hän tahtoisi minun palautuvan synnytyksestä, se olisi asia erikseen. Mutta mies jotenkin marttyyrimaisesti nyt hoitaa tuota lasta eikä tunnu yhtään siltä, että hän haluaisi antaa minulle aikaa tai tilaa. Sanoin hänelle, että en tykkää yhtään miten jään ulkopuolelle hoitokuviosta mutta hän ei vastannut. Kohtelee minua jäätävästi.
Kommentit (17)
MIehesi on väsynyt. Todnäk ottanut nyt vähän liian tosissaan nämä "muista sitten auttaa vaimoa kaikin mahdollisin tavoin synnytyksen jälkeen" -ohjeet, joita kaikki niin auliisti jakelevat. Eli tsempaa raukka ihan voimiensa äärirajoilla ja ei ole ollenkaan varma meneekö homma edes oikein. Nyt keität teet/ kahvit, istutte alas ja sinä aloitat kiittämällä kauniisti ja vilpittömästi häntä hänen panoksestaan ja sitten sovitte hoitosysteemin. Kun toinen on valvonut yöllä hän nukkuu päivällä, ja päinvastoin. Ja sit sitä omaa aikaa, eli vaikka kävelylenkki 20min/ vanhempi/ päivä. Yksin.
on sulla ongelmat, mies antaa sinun nukkua ja hoitaa vauvaa. Siis ihan kamala ja vastuuton mies. Harkitse eroa, tuo ei ole normaalia.
Paljon parempi sinun olisi sellaisen miehen kanssa, joka antaisi sinun yksin huolehtia vauvasta ja menisi vain omia menojaan.
Oletko yrittänyt keskustella miehesi kanssa asiasta kun vauva on tyytyväinen eikä miehen tarvitse sen vuoksi olla kiukkuissaan.
Imetätkö? Minkä ikäinen vauva on?
Minkä ikäinen vauva kyseessä?
Oletteko tulleet just synnäriltä?
No, nyt menet ja otat vauvan. Sanot miehellesi, että hän on väsynyt ja kiukkuinen, jolloin on parasta mennä lepäämään. On sinun vuorosi hoitaa vauvaa ja miehen vuoro levätä.
Teidän pitää nyt vain keskustella rauhassa. Älä syytä miestäsi vauvan omimisesta, vaan tee selväksi että teidän pitää selvitä tilanteesta yhdessä ja toinen hoitaa, kun toinen ei enää jaksa. Väsymys aiheuttaa kireyttä ja huutavan vauvan kanssa hermo on tiukilla, koska se turhauttaa kun mikään ei auta vaikka mitä yrität.
Tunnistan itsessäni tuon kireyden ja äreyden sekä marttyyrimaisen käytöksen. Ajattelin, että on se nyt perkele jos en saa vauvaani rauhoitettua, kun rakastan sitä niin paljon ja parhaani yritän. Mieheni onneksi tuli ja tiukkaan sävyyn käski antaa lapsen hänelle ja minun rauhoittua. Ja vaikka silloin otti pattiin ja ärsytti, niin levättyäni totesin mielessäni, että juuri noin sen piti mennäkin. Saman tein vuorostani miehelle, kun hänellä alkoi pinna palaa.
Jos vauva on kovin itkuinen ja vaativa, se rassaa parisuhdetta. Silloin on tosi tärkeää, että raihallisen ja levänneen hetken aikana keskustelette asiasta ja mietitte, miten yhdessä selviätte toisianne tukien. Ei syytöksiä, ei parjaamista. Pitää luottaa toiseen ja kunnioittaa toista, yhdessä selviätte.
t. kolmen itkuisen vauvan äiti
Hyvä, äidit! Oletten onnistuneet kasvattamaan miehistä pahimpia martyyrejä sitten Jeesuksen. Näitä pehmomiehiä, jotka käyvät töissä, tekevät suurimman osan kotitöistä, hoitaa lapset, viettää laatuaikaan kumppaninsa kanssa ja silti olette tyytymättömiä heihin!? Sitä saa mitä tilaa!
Meil meni toisinpäin, mut viisastuin sitten. Ehkä miehesikin siitä rauhoittuu.
Jossain oli julkaistu tutkimus, että myös miehille tulee hormonireaktio synnytyksen jälkeen. Tunnistin tämän aikoinaan myös omassa miehessäni, oli tosi herkkänä. Ja meillä ei edes ollut itkuista vauvaa tai mitään synnytysongelmia.
Ja mies vieläkin puhuu siitä kun sai leikata napanuoran ja kuinka oli hienoa ruokkia pullosta kun meillä esikoiselle joutui antamaan iltamaidon ekat 3 viikkoa.
Että kohdelkaa niitä miehiä ihan nätisti ja ymmärtäväisesti jos vaan pystytte sen verran venymään, saattavat olla tosi herkkinä.
Sano sille, että lapsen tulee saada olla rinnalla!!!
Parhaiten lapsi rauhoittuu ja äitikin saa nukuttua lapsi rinnallaan. Tuo symbioosi voi välillä käydä äidille rankaksi, kun tulee päästä suihkuun, syömään tai vessaan JA SILLOIN TARVITAAN ISÄN KULLANARVOISTA APUA. Tuon hetken lapsikin viettää mieluusti isän kanssa, kun muuten saa äidin kanssa saa tarpeeksi tissitellä.
Jutelkaa asiasta, eikä se ole silloinkaan niin selvää, tilanne elää ja muuttuu koko ajan kun opitte, mikä toimii parhaiten juuri teidän vauvalla. Ole kuitenkin onnellinen, että sinun miehesi haluaa kuitenkin vahvasti osallistua vaikka nyt tuntuu liialta.
Tunteesi on varmasti normaalia, sillä se "äitileijona" haluaa pentunsa hoivaan, minne pentu kuuluukin.
Mene vaan mukaan, kyllä tilanne laukeaa.
Onneksi se on kuitenkin miehesi. Meillä vauvaa vie äidiltään anoppi ja jopa useamman vuorokauden peräkkäin. Saan vauvaa itselleni vain muistuttamalla, että minulla on maito rinnoissani. Mietipä tätä tilannetta!!!!
Valitetaan siitä, että mies ei hoida lasta, ja valitetaan siitä, että mies hoitaa lasta. Koittakaa naiset päättää, mitä haluatte, tanan tunarit.
[quote author="Vierailija" time="02.05.2013 klo 10:52"]
Valitetaan siitä, että mies ei hoida lasta, ja valitetaan siitä, että mies hoitaa lasta. Koittakaa naiset päättää, mitä haluatte, tanan tunarit.
[/quote]
Niin, se on aina se yksi ja sama nainen, joka näistä valittaa. Vai menikö se niin, että kaikki maailman naiset on aina kaikesta samoilla linjoilla. Ei se nyt ainakaan niin voi olla, että naiset olis yksilöitä, eivätkä oliskaan aina vastuussa toistensa sanomisista. Nehän on naisia, ei mitään henkilöitä jotka vois olla keskenään erilaisia.
Noh noh 11, tuskin AP on valittanut kun miehet ei ikinä niitä lapsia hoida. Onhan se selvää että ääripäät ei ole hyviä. Vaikea sanoa onko AP:n tapauksessa tilanne ääripäässä vai vielä kaukana siitä. Hankala tilanne joka tapauksessa jos koko perhe voi jotenkin huonosti eikä pystytä keskustelemaan. Ei siinä mitään jos yhdessä sovitaan jotain.
[quote author="Vierailija" time="02.05.2013 klo 10:45"]
Sano sille, että lapsen tulee saada olla rinnalla!!!
Parhaiten lapsi rauhoittuu ja äitikin saa nukuttua lapsi rinnallaan. Tuo symbioosi voi välillä käydä äidille rankaksi, kun tulee päästä suihkuun, syömään tai vessaan JA SILLOIN TARVITAAN ISÄN KULLANARVOISTA APUA. Tuon hetken lapsikin viettää mieluusti isän kanssa, kun muuten saa äidin kanssa saa tarpeeksi tissitellä.
Jutelkaa asiasta, eikä se ole silloinkaan niin selvää, tilanne elää ja muuttuu koko ajan kun opitte, mikä toimii parhaiten juuri teidän vauvalla. Ole kuitenkin onnellinen, että sinun miehesi haluaa kuitenkin vahvasti osallistua vaikka nyt tuntuu liialta.
Tunteesi on varmasti normaalia, sillä se "äitileijona" haluaa pentunsa hoivaan, minne pentu kuuluukin.
[/quote]
Niin, isällähän ei ole mitään osaa eikä arpaa lapsen elämässä. Kyllä se tissi joo voi olla vauvalle tärkeä, mutta kyllä se tärkein asia on MOLEMPIEN VANHEMPIEN LÄHEISYYS.
itsekkäät av-äidit jälleen vauhdissa, te ootte kyllä sairaita!
[quote author="Vierailija" time="02.05.2013 klo 11:16"]

[/quote]Samaa mieltä. Ei se isä ole mikään hätävara, jota käytetään vain ja ainoastaan pakon edestä. Ei se myöskään ole niin, että lapsi saa olla äitinsä kanssa vain imetyksen ajan niin kuin AP:lla(?). Tasavertaisesti kummankin jaksamisen mukaan. Olen myös kuullut villejä huhuja, että joissain perheissä molemmat vanhemmat ovat vauvan kanssa yhtäaikaa, mutta luulen että kyseessä on vain urbaani legenda
huolensa kullakin ap- mene harrastuksiin, kun vielä voit tai vaikka leffaan tai NUKU univelkaa pois
[quote author="Vierailija" time="02.05.2013 klo 11:50"]
[quote author="Vierailija" time="02.05.2013 klo 11:16"]
[quote author="Vierailija" time="02.05.2013 klo 10:45"]
Sano sille, että lapsen tulee saada olla rinnalla!!!
Parhaiten lapsi rauhoittuu ja äitikin saa nukuttua lapsi rinnallaan. Tuo symbioosi voi välillä käydä äidille rankaksi, kun tulee päästä suihkuun, syömään tai vessaan JA SILLOIN TARVITAAN ISÄN KULLANARVOISTA APUA. Tuon hetken lapsikin viettää mieluusti isän kanssa, kun muuten saa äidin kanssa saa tarpeeksi tissitellä.
Jutelkaa asiasta, eikä se ole silloinkaan niin selvää, tilanne elää ja muuttuu koko ajan kun opitte, mikä toimii parhaiten juuri teidän vauvalla. Ole kuitenkin onnellinen, että sinun miehesi haluaa kuitenkin vahvasti osallistua vaikka nyt tuntuu liialta.
Tunteesi on varmasti normaalia, sillä se "äitileijona" haluaa pentunsa hoivaan, minne pentu kuuluukin.
[/quote]
Niin, isällähän ei ole mitään osaa eikä arpaa lapsen elämässä. Kyllä se tissi joo voi olla vauvalle tärkeä, mutta kyllä se tärkein asia on MOLEMPIEN VANHEMPIEN LÄHEISYYS.
itsekkäät av-äidit jälleen vauhdissa, te ootte kyllä sairaita!
[/quote]Samaa mieltä. Ei se isä ole mikään hätävara, jota käytetään vain ja ainoastaan pakon edestä. Ei se myöskään ole niin, että lapsi saa olla äitinsä kanssa vain imetyksen ajan niin kuin AP:lla(?). Tasavertaisesti kummankin jaksamisen mukaan. Olen myös kuullut villejä huhuja, että joissain perheissä molemmat vanhemmat ovat vauvan kanssa yhtäaikaa, mutta luulen että kyseessä on vain urbaani legenda
[/quote]
Ei taida olla ihan urbaania legendaa.. :) Meillä miehen kanssa tyhminä hoidettiin molemmat esikoinen. Loppu viimein molemmat oltiin ihan yli väsyneitä ym. Mieskin kun sattu jäämään työttömäksi juuri kun vauva syntyi. Toisen kanssa tullaan olemaan viisaanpia, kunhan nyt putkahtais pihalle.