Lue keskustelun säännöt.
Lempeät ihanat supermammat, antakaa mulle vinkkejä hyvään äitiyteen!
18.04.2013 |
Haluaisin olla ihana äiti lapselle, uhmaikäiselle esikoiselleni, mutta liian usein hermo menee ja huudan, liian usein olen niin väsynyt etten jaksa puuhata lapsen kanssa, liian usein motkotan, kun lapsi ei syö vihanneksi, liian usein olen vaan huono äiti ja karjun otsasuoni pullistellen. Kertokaa ihan konkreettisia vinkkejä siihen, mitä hyvä äiti tekee ja millainen hän on, erityisesti kaikissa vaikeissa tilanteissa. Meillä hermoja koettelee etenkin seuraavat tilanteet:
- kaikki siirtymiset; lapsi pakenee ja piiloutuu, heittelee vaatteitaan ja on aivan sietämättömän ärsyttävä. Pukeminen on aina yhtä sirkusta, ihan sama ollaanko menossa lääkäriin tai sirkukseen. Joskus sorrun uhkailemaan, että lähden sitten yksin. Joskus olen päästänyt sukkasillaan juoksemaan hankeen ja on palannut kyllä äkkiä hakemaan kengät, mutta aina ei vaan hermo kestä tuota vinkurointia. Lähes aina olen totaalisen raivon vallassa ennen kuin päästään mihinkään.
- Kiellettyjen asioiden jatkuva tekeminen, kun ollaan kotioloissa keskenään tai etenkin jos on vieraita. Kiivetään kaappiin, vedetään verhoa alas, kaikkea ihan typerää. Jatkuva ärsytys tästä.
- Kasvisten syönti tai siis syömättömyys; ei suostu syömään, piilotettuna saan menemään jonkin verran ruuissa, mutta tuoreita, joissa olisi vitamiineja ja kuituja vielä tallella ei mene millään. Sorrun kiristämään, että syö kurkkua niin sitten saat leipää. Joskus sorrun karjumaan, kun se kurkku tai paprika tai porkkana lentää seinään.
- tavaroiden paiskominen; lapsella on ihastuttava tapa heitellä lelujaan ja muita tavaroitaan ympäriinsä, jos ei saa mitä haluaa tai jos joku asia ei onnistu. Joskus jaksan rauhoitella ja auttaa että katso näin tämä toimii, mutta läheskään aina se ei auta, vaan älytön raivoaminen vaan jatkuu. Inhoan sitä reuhoamista.
- sylkeminen; toinen ihastuttava tapa, jolla otsasuoneni saa sykkimään hetkessä.
- kaiken renkuttaminen, ovien, valokatkaisijoiden jne. On nyt kaksi vuotta renkuttanut valoja eikä näytä hohto himmenevän (paitsi meidän lampuista). Sorrun aina karjaisemaan että lopeta se renkutus ja lapsi kirmaa kikattaen karkuun. Huomionhakua siis vain. Ja hetken päästä uudestaan.
Kaiken kaikkiaan mun on todella vaikea kestää lapsen uhmaa ja kiukkuamista ja kaiken testaamista ja sitähän riittää. Välillä ihan pelottaa mennä kotiin, kun tietää millaista siellä taas on.
Nyt apuja lempeät äidit, miten ratkaisette perheemme ärsytyksen kyllästämät arjen solmukohdat?
Kommentit (12)
En aloittanut uudestaan, luulin että eka lähetys ei onnistunut, kun tuli joku virheilmoitus, joten tein uudestaan ja tuli näköjään tuplana. Tämän saa minun puolesta vaikka poistaa - tai tänne voi kerryttää kaikki "haukutaan ap lyttyyn" -viestit, jos se jonkun aggressioita helpottaa :D
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.04.2013 klo 13:27"]
Meni jopa niin kauan kuin viestiin nro2, että joku möhömahainen mamma inisee että pitikö niitä lapsia mennä tekemään jos niiden kanssa ei jaksa olla... :D
[/quote]
Tällaiset kommentit ovat typeriä ja niitä voi odottaa ap:n kaltaiselta ihmiseltä. Oma painoindeksini on mojovat18 ja olen koko ikäni kärsinyt suoranaisesti alipainosta anoreksian vuoksi, joka vei minut kahdesti sairaalahoitoonkin! Möhömahasta olen siis kaukana. :0
Olen kuitenkin sitä mieltä, että sinä olet epäkypsä ja säälin lastasi jolla on periaateellinen oikeus vakaaseen vanhempaan.
[quote author="Vierailija" time="18.04.2013 klo 13:43"]
[quote author="Vierailija" time="18.04.2013 klo 13:27"]
Meni jopa niin kauan kuin viestiin nro2, että joku möhömahainen mamma inisee että pitikö niitä lapsia mennä tekemään jos niiden kanssa ei jaksa olla... :D
[/quote]
Tällaiset kommentit ovat typeriä ja niitä voi odottaa ap:n kaltaiselta ihmiseltä. Oma painoindeksini on mojovat18 ja olen koko ikäni kärsinyt suoranaisesti alipainosta anoreksian vuoksi, joka vei minut kahdesti sairaalahoitoonkin! Möhömahasta olen siis kaukana. :0
Olen kuitenkin sitä mieltä, että sinä olet epäkypsä ja säälin lastasi jolla on periaateellinen oikeus vakaaseen vanhempaan.
[/quote]
No tuo kommentti ei kyllä ollut minulta. Painoindeksit ovat epärelevantteja tässä keskustelussa.
ap
Hei ap, en osaa auttaa, mutta tein juuri aloituksen ihan samasta aiheesta :D Täytyy varmaan etsiä se toinen ketjusi, mulla on nimittäin ihan sama tilanne ja varmaan samoille neuvoillekin olis käyttöä. Mutta tsemppiä sullekin, kai tästä vielä hengissä selvitään...
[quote author="Vierailija" time="18.04.2013 klo 13:51"]
[quote author="Vierailija" time="18.04.2013 klo 13:43"]
[quote author="Vierailija" time="18.04.2013 klo 13:27"]
Meni jopa niin kauan kuin viestiin nro2, että joku möhömahainen mamma inisee että pitikö niitä lapsia mennä tekemään jos niiden kanssa ei jaksa olla... :D
[/quote]
Tällaiset kommentit ovat typeriä ja niitä voi odottaa ap:n kaltaiselta ihmiseltä. Oma painoindeksini on mojovat18 ja olen koko ikäni kärsinyt suoranaisesti alipainosta anoreksian vuoksi, joka vei minut kahdesti sairaalahoitoonkin! Möhömahasta olen siis kaukana. :0
Olen kuitenkin sitä mieltä, että sinä olet epäkypsä ja säälin lastasi jolla on periaateellinen oikeus vakaaseen vanhempaan.
[/quote]
No tuo kommentti ei kyllä ollut minulta. Painoindeksit ovat epärelevantteja tässä keskustelussa.
ap
[/quote]
Selvä. Sana on kylläkin irrelevantti! ;)
bmi18
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsesi katsoo sinua ja huomaa miten raivoat ja olet epätasapainoinen, joten hän toistaa sinun käytöstäsi ja testailee sinua. Ole aikuinen ja lopeta tuo provosoituminen, lapsesi on kuitenkin arviolta 3-4-vuotias LAPSI.
Vaikea hiffata, miksi kaltaisesi ihmiset tekevät lapsia, jos eivät kestä lapsille ominaista käytöstä ja kehitysvaiheita. Tuliko tahtoikä yllärinä sullekin?
Jep, jotenkin ap vaikuttaa vajonneen lapsen tasolle tai purkaa omaa ahdistusta lapseen ja vain kuvittelee ahdistuksen johtuvan lapsesta...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin AP kyselee täällä apua ja neuvoa, mutta kun sitten annetaan apua ja neuvoa, niin kiukutellaan siitä että ei jakseta tehdä niinkuin on neuvottu ja miljoona tekosyytä miksi ei toimita neuvojen ja ohjeiden mukaan.
Esim. perheenäiti haluaa säästää ruokalaskuissa ja kysyy säästövinkkejä ja neuvoja. Mutta kun niitä annetaan, niin kommentoi, että ei halua ostaa halvempaa ja paskempaa ruokaa (esim. niitä halpismerkkisiä), eikä jaksa tehdä kotiruokaa, ja lapset eivät ole tottuneet syömään keittoruokia (jotka halpoja) ja eikä meidän perhe halua tehdä kerralla paljon ruokaa ja syödä sitä samaa ruokaa sitten kaksi-kolmepäivää putkeen, ja halutaan syödä hyviä ja maistuvia ruokia, eikä mitään hernekeittoa tai broilerinkoipia vaan rintaleikkeitä jne.
Tai kysytään niitä kasvatusneuvoja, mutta kun sitten sanotaan, että pyri parantamaan kommunikointiasi (älä huuda, vaan ole läsnä lapselle ja kysele lapselta miltä tuntuu ja miksi, ja miksi lapsi on kiukkuinen, mikä helpottaisi jne) niin äiti sanoo, että ei jaksa olla läsnä lapselle eikä jaksa kuunnella lasta, ja että ei millään pysty olemaan huutamatta... Koska jos äiti huutaa, niin lapsikin oppii huutamalla ja kirkumalla kommunikoimaan kiukkuspäissään. On perheitä joissa kaikki aina huutavat... Käytösmallit tarttuvat nimittäin vanhemmilta lapsille.
Eli summa summarum: neuvoja kysyvät haluavat helppoja ratkaisuja. Mutta yleensä sellaisia ei tässä elämässä ole, vaan muutokset vaativat aikaa, vaivaa ja yrittämistä. Lihavien ruokatottumusten muuttaminen ei tapahdu helposti eikä hetkessä, vaan on vuosien työn tulos, tai säästäminen talousmenoissa vaatii joistakin asioista luopumista, ja pitkäjännitteisyyttä. Elämä ei ole helppoa, eikä varsinkaan muutokset. On helppo jäädä sohvan pohjalle makaamaan ja odottamaan että asiat muuttuvat itsekseen ja vaivatta, mutta niinhän ei koskaan käy.
Meni jopa niin kauan kuin viestiin nro2, että joku möhömahainen mamma inisee että pitikö niitä lapsia mennä tekemään jos niiden kanssa ei jaksa olla... :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oho tämäkö tuli kahteen kertaan? Tuolla toisessa ketjussa oli kyllä ihan rakentavia neuvoja, joista olen poiminutkin jo muutamia ja lisäksi muutamiin kommentoinut, että testattu muttei toiminut tai että testattu ja toimi ja täytyy muistaa jatkossakin tsempata tässä.
Hassua, että tänne on tullut tällaista "viha-puhetta", kun toinen ketju säilyi ihmeen asiallisena eikä minua lytätty heti kuten tässä ketjussa.
Tiedän kyllä, että äitiydessäni on puutteita, ja siihen pyysinkin vinkkejä. On varmaan totta, että osittain oma tunneskaalani on vähän uhmiksen tasoa, ts. olen hyvin temperamenttinen enkä pysty viilipyttymäisesti venymään silloin kun raivostuttaa ihan mielettömästi. Kyllä se uhma tuli tavallaan yllätyksenä, tämä on ensimmäinen lapseni ja eka omakohtainen kokemus aiheesta. Ei se oma kokemus ole koskaan sama kuin kirjoista luettuna.
Yritän tosissani vähentää huutamista. Olen siihen kasvanut itsekin jo lapsuudenkodissa. Joka kerta huutamisesta on huono omatunto. Mutta joku kymmeneen laskeminen ei vaan auta, ei yhtään. En pääse edes kolmeen ennen kuin räjähdän. Ehkä nyt jo neljään kun oikein tsemppaan ja harjoittelen.
Mutta kiitos teillekin vastauksesta, supermammojahan mä etsintäkuulutin, ja hienoa, että teitäkin löytyi! ;)
ap
Ap ehkä siksi tähän tuli vähän sitä toistakin näkövinkkeliä, koska moni saattoi kokea, että aloitit uudelleen tämän postauksen, koska aiemmat vastaukset eivät kelvanneet... Eli siksi tuli tätä negaakin tähän...
Minusta olet ihana äiti, kun hankit tietoa ja uusia keinoja noihin tilanteisiin :)