Lapsivakuutus - jatkanko vai lopetanko?
Meillä on TapiolaLähivakuutuksen lapsivakuutus 7- ja 4-vuotiaille lapsille. Kustannukset: 500 euroa vuosi, omavastuu 50 euroa per sama sairaus. Lapset ovat olleet perusterveitä koko tämän ajan ja asumme keskellä Helsinkiä, oma terveysasema on 10 min päässä.
Kertokaa, arvon palstalaiset, onko mitään järkeä pitää tällaista vakuutusta? Laskuja on aivan liikaa muutenkin, eikä tuo vakuutus millään tunnu maksavan itseään takaisin, kun on yksi korvatulehdus joka toinen vuosi jne. Mutu-tuntuma on, että pienen lapsen tapaturma- tai sairastapauksessa Helsingin julkinen terveyskeskus- ja sairaalajärjestelmä kyllä tarjoavat apuaan.
Kommentit (42)
Meilläkin on sairausvakuutus. Vielä viimevuonna tuli laitettua vakuutusyhtiölle parin tonnin eestä laskuja, joten ei vielä olla lopettamassa vakuutusta, vaikka lääkäri-, tutkimus- ja lääkekulut pienentyneet vuosivuodelta. Lapsi on perusterve, pieniä alleegioita lukuunottamatta. On vaan niin näppärää, kun voi valita itselleen sopivan lääkäriajan, saa valita itse lääkärin ja mennä erikoislääkärille ilman lähetteen kinuamista. Alunperin ajateltiin, että lopetetaan vakuutus, sittenkun saatavat ovat vakuutusmaksua pienempiä. Kuitenkin juuri nyt tuntuu, että pidetään lapselle vakuutus täysi-ikäisyyteen asti, koska se helpottaa arkea kivasti. Jos vakuutuksen lopettaa ja haluaa joskus ottaa uudestaan, niin siitä suljetaan pois viimeisen 5vuoden aikana olleet vaivat ja sairaudet. Vakuutusmaksu myös pienenew, kun lapsi kasvaa. Toisaalta tuo vakuutus on sellaista luksusta, josta varmaan luopuu, jos tulee taloudellisesti kovin tiukkaa. Terveyskeakuksissa saa samaa hoitoa, vaikkakin kankeammin ja hitaammin.
Onkohan tuo viiden vuoden takaisten sairauksien poissulkeminen silloin, jos ottaa vakuutuksen joskus uudelleen, kaikkien vakuutusyhtiöiden yleinen käytäntö? ap
Älkää sitä vakuutusta noin vaan lopettako kun lapsi täyttää 18. Kannattaa kysäistä että haluaako jatkaa sitä itse. Voi olla että parin vuoden päästä kun haluaakin hankkia vakuutuksen, se onkin sitten paljon kalliimpaa
Kannattaisiko kilpailuttaa?
Meillä lapsivakuutus Mandatumissa, 6-vuotiaalla (maksu muistaakseni on laskenut lapsen kasvaessa) hinta 125€ vuodessa, omavastuu 100€ per vuosi (ei siis per sairaus). Korvauksia saimme reilu 1000€ viime vuonna, vaikka perusterve poika onkin.
Ainakin kotikaupungissamme julkinen terveydenhuolto on niin surkeissa kantimissa, että en sinne puolelle mielelläni lapsen kanssa joutuisi. Ystäväni kertoi odottaneensa lapsensa kanssa 6 tuntia terkkarissa!
Meillä myös lapsen sairausvakuutus Tapiolassa. Omavastuu 100 e/v kun asioi verkossa. Oli sairaus sama tai eri, vakuutus korvaa 100 euron jälkeen 100 prossasesti kulut ja lääkkeet. Rahat saa tilille heti. Asun seudulla, jossa pitkä matka julkiseen terveydenhuoltoon, joten aina käytettävä yksityistä. 100 e tulee yleensä täyteen jo tammi-helmikuussa. Ekoina vuosina vakuutus kannatti, nyt lapsi on sairastellut vähemmän. En uskalla kuitenkaan luopua vakuutuksesta, koska ikinä ei tiedä mitä vastaan tulee.
[quote author="Vierailija" time="17.04.2013 klo 22:25"]
Onkohan tuo viiden vuoden takaisten sairauksien poissulkeminen silloin, jos ottaa vakuutuksen joskus uudelleen, kaikkien vakuutusyhtiöiden yleinen käytäntö? ap
[/quote]
Mielestäni se on hyvin yleinen käytäntö, pitää täyttää terveysselvitys.
[quote author="Vierailija" time="17.04.2013 klo 22:28"]Älkää sitä vakuutusta noin vaan lopettako kun lapsi täyttää 18. Kannattaa kysäistä että haluaako jatkaa sitä itse. Voi olla että parin vuoden päästä kun haluaakin hankkia vakuutuksen, se onkin sitten paljon kalliimpaa[/quote]
Tuo lapsen sairausvakuutus loppuu viim. täysi-ikäisyyteen, sen voi kyllä sitten muuttaa muuksi saurausvakuutukseksi. Ja joo, voin vaikka itse maksaa sitä lapselle (halusi hän tai ei) vaikka hän olisikin 18 tai 20 vuotias, jos talouteni silloinkin kunnossa. -kolmonen
Ihan vinkkinä kaikille: jos lapsi tarvitsee lääkäriä (esim. AP:n tapauksessa parin vuoden välein korvatulehdukseen) voi sinne yksityiselle mennä ilman vakuutustakin. Maksettavaa käynnistä jää n.50€/kerta (kelakorvauksen jälkeen) joten 500€ kävisi jo 10 kertaa per vuosi yksityisellä.
Toki jos lapsi on ns. "kroonisesti sairas" =millä tarkoita tässä sitä että on koko ajan jotain sairautta päällä, kannattaa vakuutus pitää. Mutta ns. perusterveillä lapsilla aivan turha, jos lääkärissä tulee käytyä hyvin harvoin, maksaa aivan turhasta. Lisäksi silloin kun jotain tulee, voi mennä julkiselle puolelle, jos jonoa tmv. liikaa menee yksityiselle ja maksaa sen muutaman kympin lisää.
Fakta on myös se, että jos lapsella (tai aikuisella) on vakuutus, yksityisillä lääkäriasemilla otetaan herkästi ns. turhia testejä =lisää rahaa kassaan, vaikka ilman niitäkin lääkäri tietää mikä vaivaa ja osaa määrät hoidon/lääkkeet.
[quote author="Vierailija" time="17.04.2013 klo 22:44"]Mutu-tuntuma?[/quote]
Tavallaan mutu. En siis ole selvittänyt asiaa kaikista vakuutusyhtiöistä, mutta näissä tunnetuimmissa isoissa yhtiöissä ainakin näin on.
[quote author="Vierailija" time="17.04.2013 klo 22:49"]
Ihan vinkkinä kaikille: jos lapsi tarvitsee lääkäriä (esim. AP:n tapauksessa parin vuoden välein korvatulehdukseen) voi sinne yksityiselle mennä ilman vakuutustakin. Maksettavaa käynnistä jää n.50€/kerta (kelakorvauksen jälkeen) joten 500€ kävisi jo 10 kertaa per vuosi yksityisellä.
Toki jos lapsi on ns. "kroonisesti sairas" =millä tarkoita tässä sitä että on koko ajan jotain sairautta päällä, kannattaa vakuutus pitää. Mutta ns. perusterveillä lapsilla aivan turha, jos lääkärissä tulee käytyä hyvin harvoin, maksaa aivan turhasta. Lisäksi silloin kun jotain tulee, voi mennä julkiselle puolelle, jos jonoa tmv. liikaa menee yksityiselle ja maksaa sen muutaman kympin lisää.
Fakta on myös se, että jos lapsella (tai aikuisella) on vakuutus, yksityisillä lääkäriasemilla otetaan herkästi ns. turhia testejä =lisää rahaa kassaan, vaikka ilman niitäkin lääkäri tietää mikä vaivaa ja osaa määrät hoidon/lääkkeet.
[/quote]
Itselläni maksettavaa jää lähes aina 70-90€+mahd. lääkkeet. Jos ei ole vakuutusta ja saa jonkin kroonisen taudin, niin sitten maksaa tosi paljon tai taistelee terveyskeskuksessa. Itselläni ei ole terveyskeskuksista montaakaan hyvää sanaa, niillä liiän tiukka budjetti, ettei mitään testejä saa, eikä millään saa lähetettä erikoislääkärille. Yksityisillä taas ei olla turhia testejä hirveästi tehty, toisaalta pyrin varaamaan ajat lääkäreille jotka olen hyväksi todennut. Itse olen tästä valmis maksamaan, vaikka vaan varmuudenvuoksi.
Meillä sama tilanne: 5- ja 3-vuotiaat lapset, jotka eivät ole sairastaneet flunssaa enempää ja ei ole siis ollut lainkaan tarvetta viedä lääkärille. Molemmista maksetaan täydet Tapiolan vakuutukset... Terveyskeskuksissa hoito ilmaista ja jos ei sattuisi pääsemään, niin yksityisenkään hinnat noin paljoa satunnaisesti käytettynä tee.
Mutta uskaltaako irtisanoa. Toisaalta olen kuullut tarinoita, kun täysin terve lapsi sairastuu myöhemmällä iällä johonkin vakavaan sairauteen, esim. syöpä-sairaudet. Ajattelen, että yhteisvastuullisesti huolehdimme vakuutuksien kautta kaikkien lapsista. Terveet maksaa ja sairaat saa. Toivottavasti, eikä vain vakuutusyhtiöt vaurastu. Kaipa ne sitten oikeasti korvaa, kun on jollakin tarvetta ?
Tarvitsetko apua lapsivakuutuksen hankintaan tai haluatko selvittää tarkemmat hinnat? https://kodinplaza.fi/ avulla tavoitat helposti yhdellä tarjouspyynnöllä alueellasi toimivat sekä tarjouspyynnöstäsi kiinnostuneet palveluntarjoajat.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisiko kilpailuttaa?
Meillä lapsivakuutus Mandatumissa, 6-vuotiaalla (maksu muistaakseni on laskenut lapsen kasvaessa) hinta 125€ vuodessa, omavastuu 100€ per vuosi (ei siis per sairaus). Korvauksia saimme reilu 1000€ viime vuonna, vaikka perusterve poika onkin.
Ainakin kotikaupungissamme julkinen terveydenhuolto on niin surkeissa kantimissa, että en sinne puolelle mielelläni lapsen kanssa joutuisi. Ystäväni kertoi odottaneensa lapsensa kanssa 6 tuntia terkkarissa!
Anteeksi, mutta miten perusterveellä voi tulla 1000 euroa terveydenhoitokuluja vuodessa? Aikamoinen summa.
Jos vakuutuksiin menee 500 vuodessa, niin eikö olisi kannattavampaa laittaa tuollainen summa vuosittain jonnekin säästötilille? Ja käyttää terveyskeskusta korvatulehduksiin ja muihin, ja ottaa säästötilin rahat käyttöön sitten, jos jostain syystä täytyykin päästä yksityiselle tutkimuksiin?
Meillä ei ole ollut lapsilla vakuutuksia, mutta ollaan päästy kyllä aina hyvin terveyskeskukseen. Kaksi kertaa olen joutunut viemään lapsen päivystykseen (toinen kesämökkipaikkakunnalle), mutta ei jouduttu silloin kummallakaan kerralla jonottamaan. Korvatulehduksia en ole edes lähtenyt yöllä näyttämään lääkäriin, vaan antanut särkylääkettä ja varannut seuraavana aamuna ajan - olen kokenut sen helpommaksi näin sekä lapsen että vanhemman kannalta. Pisin jonotus on meillä ollut ehkä reilu puoli tuntia joskus kun odotettiin päivystävälle sairaanhoitajalle, en muista enää missä asiassa.
Olen aina ajatellut, että tarvittaessa voi mennä yksityisellekin - jos lääkäristä ei saisikaan aikaa vaikka soittaessa perjantai-iltapäivällä, mutta vielä koskaan ei ole tarvinnut tehdä niin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisiko kilpailuttaa?
Meillä lapsivakuutus Mandatumissa, 6-vuotiaalla (maksu muistaakseni on laskenut lapsen kasvaessa) hinta 125€ vuodessa, omavastuu 100€ per vuosi (ei siis per sairaus). Korvauksia saimme reilu 1000€ viime vuonna, vaikka perusterve poika onkin.
Ainakin kotikaupungissamme julkinen terveydenhuolto on niin surkeissa kantimissa, että en sinne puolelle mielelläni lapsen kanssa joutuisi. Ystäväni kertoi odottaneensa lapsensa kanssa 6 tuntia terkkarissa!
Anteeksi, mutta miten perusterveellä voi tulla 1000 euroa terveydenhoitokuluja vuodessa? Aikamoinen summa.
Joka yskästä kun käyttää yksityisellä, ei mikään ihme, että laskuja kertyy. Tai tapaturmista, niitähän voi tapahtua vaikka millaisia. Pari yötä sairaalassakin maksaa ihan mukavasti.
Tämä on kyllä jo vanha ketju, mutta vastaan silti. Voisiko vakuutusta keventää? Jättää jotain osia pois? Ainakin Pohjola Vakuutuksen Terveysvakuutus on koottu eri "palasista", jos kaikki lisäturvat jättäisi pois, vakuutuksen hinta laskisi yli puolella.
Helsingin päivystyspalvelut uudessa lastensairaalassa on loistavat. Ollaan käytetty näitä palveluja ehkä viisi kertaa yhteensä kahden lapsen kanssa. Osaava, ammattitaitoinen henkilökunta, ottavat heti vastaan ja tekevät ensiarvion. Kaikkina kertoina paitsi yhtenä alle 15 min odotus, joskus ei ehditty edes istahtamaan. Kerran odotettu noin tunti, silloinkin hoitaja kävi jo katsomassa lasta ensin.
Meillä myös perusterveet lapset, ei vakuutuksia. En näe niille tarvetta. Terveyskeskukseen päästy aina heti jos ollut tarvetta.
Vierailija kirjoitti:
Meilläkin on sairausvakuutus. Vielä viimevuonna tuli laitettua vakuutusyhtiölle parin tonnin eestä laskuja, joten ei vielä olla lopettamassa vakuutusta, vaikka lääkäri-, tutkimus- ja lääkekulut pienentyneet vuosivuodelta. Lapsi on perusterve, pieniä alleegioita lukuunottamatta. On vaan niin näppärää, kun voi valita itselleen sopivan lääkäriajan, saa valita itse lääkärin ja mennä erikoislääkärille ilman lähetteen kinuamista. Alunperin ajateltiin, että lopetetaan vakuutus, sittenkun saatavat ovat vakuutusmaksua pienempiä. Kuitenkin juuri nyt tuntuu, että pidetään lapselle vakuutus täysi-ikäisyyteen asti, koska se helpottaa arkea kivasti. Jos vakuutuksen lopettaa ja haluaa joskus ottaa uudestaan, niin siitä suljetaan pois viimeisen 5vuoden aikana olleet vaivat ja sairaudet. Vakuutusmaksu myös pienenew, kun lapsi kasvaa. Toisaalta tuo vakuutus on sellaista luksusta, josta varmaan luopuu, jos tulee taloudellisesti kovin tiukkaa. Terveyskeakuksissa saa samaa hoitoa, vaikkakin kankeammin ja hitaammin.
Voihan ilman vakuutustakin mennä suoraan erikoislääkärille! 550 euron hinnalla käyt jo monta kertaa!
Kannattaa irtisanoa mutta tapaturmavakuutus kannattaa ottaa, se ei maksa kuin noin 20e/vuosi