Hei rakas,

kun on niin, että et suostu juttelemaan mun kanssa, niin kirjotan sitten. Mun mielestä on hyvä asia, että lähdet sinne matkalle. Jos sellainen on sun prioriteeteissas ykkösenä tällä hetkellä, niin se pitää sitten toteuttaa, niin jaksat töissäkin paremmin. Sehän ei mulle sinänsä kuulu, mihin omat rahasi laitat.

Mä en koskaan kuvitellu, että ajautuisin avioliittoon, jossa mun täytyy kerjätä miestä treffeille tai viettämään aikaa mun kanssa. Enkä koskaan kuvitellu, että joutuisin elämään ilman seksiä. Se vaihtoehto on mulle täysin poissuljettu, en yksinkertaisesti pysty jatkamaan näin. Asiaa on entisestään pahentanut se, että et ole suostunut puhumaan asiasta tai millään lailla tulemaan vastaan. Ainut kommenttisi liittyi siihen, että se, että laihduttaisin auttaisi mahdollisesti asiaa. No, oon tässä laihdutellut, mutta en jaksa odottaa, että tulisi sellainen paino, että sua mahdollisesti kiinnostaisi. En jaksa enää odottaa, koska en usko, että sä tulet koskaan haluamaan mua niinkuin mies haluaa naista. Oon nätti ja normaalipainoinen, enkä koskaan enää tule näyttämään teini-ikäiseltä - itse oon sen hyväksynyt mutta sä et.

Ja mihinkään sä et tietenkään suostu lähtemään puhumaan asiasta. En näe muuta vaihtoehtoa, kuin eron, koska tää ei ole mitään elämää. Toivoisin niin paljon, että ihme tapahtuisi - että alkaisit puhumaan ja sanoisit, että joo, yritetään yhdessä alkaa korjata tätä asiaa. Että sua edes kiinnostaisi koskettaa mua, vaikka ei seksiä harrastettaisikaan. Mutta sellaista ei tule, koska mä ällötän sua niin paljon. Löydät musta paljon fyysisiä ja henkisiä vikoja ja varmasti haluat niitä luetella tämän viestin vastaukseksi - jos nyt ylipäätään vastaat mitään.

Kaikkein eniten toivon, että jokin muuttuisi. Että sanoisit mulle rauhallisesti ja ystävällisesti, että joo oon samaa mieltä, erotaan vaan ja sovitaan yksityiskohdista. Tai että yritettäis jatkaa niin, että korjattais tää meidän avioliiton isoin puutos. Vuodet kuluu ja elämä lipuu ohi, kun mikään ei muutu.