Kuinka paljon vauvan tulo vaikutti elämäänne?

Minäkin haluaisin tietää!

Kun takana oli lähes 15 vuoden putki töitä, opiskelua, joskus kahta työtä lomittain jne. niin vauvan tultua äitiyslomalla oli ihan kummallista, kun ei ollut mitään tekemistä. Luin puolet kirjaston kirjoista ihmetellessäni, että mitä nyt.



Ja outoa oli se, että saattoi mennä kauppaan keskellä päivää. Työaikana se oli mahdotonta.

Vapaa-aikaa ei enää ollut lainkaan. Koko ajan vastuu toisesta eli ihan uudenlainen elämä. Aikaisemmin ei tarvinnut huolehtia muusta kuin itsestään. Nyt on aina, vieläkin, ne lapset. Ja mun vauvat on jo koululaisia.

Vapaa-aikaa on kun vauva sallii (vauvasta riippuen joko tosi paljon tai tuskin lainkaan). Päivät menevät yllättäen vauvaa rauhoitellessa, syöttäessä, vaippaa vaihtaessa tai tokkuraisena rentoutuen.



Lapsi on perheenjäsen aina. Yksinäiset, rauhalliset hetket kotona ovat mennyttä elämää. Toki lyhyitä rauhallisia taukoja voi tulla jos mies menee vauvan kanssa johonkin, mutta pääasiassa lapsi on aina kotona kun itsekin olet. Alkuun itse asiassa äiti ja lapsi ovat erottamaton pari, vain lyhyitä tunnin-parin reissuja voi tehdä itsekseen/ilman vauvaa, muuten kaikki tekemiset ovat yhdessä.



Mutta elämä ei kuitenkaan muutu huonommaksi. Se vain muuttuu ihan mielettömän paljon, mutta mielestäni parempaan suuntaan. Toisinaan toki väsy painaa päälle, mutta pääasiassa elämä on hienompaa lapsen kanssa kuin ilman.

- Se käsittämätön rakkauden ja toisaalta voimattomuuden tunne: miten ihmeessä tämä otus pidetään hengissä aikuisuuteen saakka, tai edes taaperoksi :)

- Itsenikin yllätti lisääntynyt vapaa-aika, jopa tylsistyminen ennen kuin löysin perhekahvilaa yms. puuhaa ja äitikavereita.

- Yllätti myös se, miten paljon lopulta pystyi vauvankin kanssa tekemään ihan samoja asioita kuin ennenkin.



Kaikenkaikkiaan sellainen pysähtyneen leppoisa fiilis joka vallitsi pienen tuhisijan kanssa, nukuttiin ja syötiin.

enemmän elämän pieniä asioita :) Koulumotivaatiokin muuttui täysin ja valmistuin hyvin arvosanoin, kun ensimmäiset vuodet olivat koulussa menneet lähinnä nukkumiseen. 18v, kun tuli raskaaksi alkoi sitten elämä mennä parempaan suuntaan :) Huomasin, kuinka paljon sitä pystyy venymään ja joustamaan. Sitä jaksoi paremmin taas ne 3 tunnin yöunet ja sen jälkeen pystyi vielä tekemään täyden koulupäivän ja kotityöt :)



Opin, kuinka paljon äiti voi lastaan rakastaa, se äidinrakkaus on ihmeellistä :) Viihtyisin vieläkin monta tuntia nukkuvaa lastani katsoen, kun se on vaan niin rauhallinen ja viaton :)

vaikkei se muutos sillä muutoksen hetkellä tunnu juuri miltään, koska huomio on kiinnittynyt vauvaan :)



Vauva tulee elämän keskipisteeksi, elämä suunnitellaan vauvan mukaan.

Mullistihan se. Tietty itsekkyys jäi pois. Tai ainakin olisi hyvä jäädä, kyllä se lapsi menee monen asian edelle ainakin omassa elämässäni. Niin no, onhan näitä "meidän elämä ei muuttunut mitenkään lapsen tultua"- tapauksia. Kerran kuulin erään äidin tokaisevan että hän ei ole ollut lapsen sairauden takia ikinä pois töistä. Vautsi, mitalia vissiin odotteli.. Joopa joo. Kannattaako niitä lapsia hankkia jos se on vaan "must"-juttu ja pakkopulla, ja niiden hoito ja hoiva ja yhdessäolo pitää joka asiassa ulkoistaa muille!?



Toki järjestän vapaa-aikaa myös itselleni mutta olen ajatellut että kun lapsi aikuinen tai muuttaa pois kotoa niin sitten olen taas yksin ja aikaa on taas ihan erilailla käytettävissä.

Olin yli 30-esikoisen syntyessä ja todellakin tottunut vapaaseen elämään. Mies on yrittäjä, ei voinut pitää edes isyyslomaansa. Yht äkkiä olinkin kaikki päivät kotona, yksin. Olen sosiaalinen ja kaipasin työkavereita ja työtäni. Miehen sisar sai muutamaa viikkoa aikaisemmin vauvan, johon miehen vanhemmat keskittyi täysin. He eivät käyneet, eivät auttaneet. Oli ahdistavaa, kun ei päässyt edes vessaan silloin kuin halusi. Vauva heräsi 3-8 kertaa yössä ja puolen vuoden kuluttua olin jo aika poikki. Mutta minkäs teit, lapsi kasvoi ja elo helpottui. Toisenkin lapsen saimme vielä parin vuoden päästä, mutta silloin olin henkisesti valmiimpi asiaan eikä mikään enää muuttunut niin dramaattisesti.

Mihinkään ei enää ehdi ajoissa ja aina jotain unohtuu ottaa mukaan :)

Elämästä tuli paljon suunnitellumpaa ja extempore -lähdöt ovat jäänee pois.

Omia ja miehen vanhempia tulee nähtyä 200% enemmän kuin ennen.

Koti on sotkuisempi ja se on tälläiselle siivousnarkomaanille iso juttu.