isomammani synnytti navetassa

voi ei toi eka ollu mitään. Mun isoäiti oli työssä miilunpoltossa ja kantoi tervaa sieltä tynnyreissä. Seynnytti kaksoset sinne miilulle ja työnantaja antoi lomaa illaksi!

Navettakissa sen taisi oikeasti syödä.

9 lapsestaan mummo synnytti neljä ekaa saunassa, mm. mun äidin. Viisi seuraavaa syntyi sairaalassa tai oikeammin yksi matkalla sinne, ja tämä sitten kuoli. Sairaalaan oli 40 kilometriä matkaa.

runsas 60 v sitten kaksoset ja riensi jo tunnin päästä tekemään ruokaan isännälle ja heinähommissa olleille työmiehille. Kaksoset kuolivat parin päivän sisällä.

runsas 60 v sitten kaksoset ja riensi jo tunnin päästä tekemään ruokaan isännälle ja heinähommissa olleille työmiehille. Kaksoset kuolivat parin päivän sisällä.

Kuolema ei silloin ollut niin iso ja järkyttävä juttu kuin nyt, ei edes lasten kuolema. Lapsiahan sai aina uusia vaikkei olis edes halunnut...

Itse en kuitenkaan ihannoi sitä lapsikuolleisuuden määrää noilta ajoilta.

Sen olen kyllä huomannut tuon ajan naisten puheista että isomman lapsen kuolema oli aina kova kolaus, sitä surtiin niin kuin nykyäänkin. Vastasyntyneiden kuolema taas oli tavallisempaa, eikä niin järkyttävää. Monesti ajateltiin että "heikkojen" oli parempi kuolla jo heti synnyttyään sen sijaan että jäisivät "sinnittelemään".

runsas 60 v sitten kaksoset ja riensi jo tunnin päästä tekemään ruokaan isännälle ja heinähommissa olleille työmiehille. Kaksoset kuolivat parin päivän sisällä.

Kuolema ei silloin ollut niin iso ja järkyttävä juttu kuin nyt, ei edes lasten kuolema. Lapsiahan sai aina uusia vaikkei olis edes halunnut...

runsas 60 v sitten kaksoset ja riensi jo tunnin päästä tekemään ruokaan isännälle ja heinähommissa olleille työmiehille. Kaksoset kuolivat parin päivän sisällä.

Kuolema ei silloin ollut niin iso ja järkyttävä juttu kuin nyt, ei edes lasten kuolema. Lapsiahan sai aina uusia vaikkei olis edes halunnut...

Lasten kuolema on kyllä koskettanut koko perhettä ennen vanhaankin. Ei se koskaan ole ollut mikään pikku juttu. Ei äitiä helpota mikään "lapsia saa aina uusia" ajatus siinä kohtaa kun hän menettää vauvan.

Lähinnähän vanha kansa on elänyt ekan vuoden vauvan kuoleman pelossa. Osa suomalaisista kehtolauluistakin heijastelee tätä. Samoin muuten vanha iltarukous, jota itsekin olen lapsena lopottanut. (Levolle lasken luojani, armias ole suojani, jos si'altain en nousisi, taivaaseen ota tyköösi, aamen)

On turhaa entisten aikojen mystifiointia kuvitella, ettei sen viidettä/kuudettaan kotona synnyttäneen äidin sydän pakahtunut tuskasta kun lapsi syntyi kuolleena / kuoli ihan pienenä.

on kans synnyttänyt 13 lasta. Kaksoset synnytti reessä. Naiset on kyllä ollu tuohon aikaan tosi rautamimmejä!! ei ois nykyään tuohon monesta,myönnän, ei olisi itsestänikään..

Älytöntä ihannoida noita heti peltotöihin-synnytystarinoita! Tämän ikävän kulttuurirasitteen vuoksi meillä Suomessa on synnyttäjien jälkihoito vieläkin retuperällä kun muualla sivistysmaissa vastasynnyttänyttä äitiä hoivataan ja passataan. Niinkuin oikein onkin.



Ennen oli ennen, ja yhteiskuntaluokkien alapäässä olevilla naisilla ei ollut vaihtoehtoja. Äiti- ja lapsikuolleisuus oli aivan toista kuin nykyään, niistä ei vaan puhuta näissä "sankaritarinoissa", jotka kyllä voivat olla jossain määrin liioiteltujakin. Vähän kuin vaarien sotasankaruusjututkin.

jos oli vaikka ruuasta pulaa eikä sitä uutta vauvaa olisi haluttu alunperinkään. Tosin ei se helpotus ole välttämättä surua poistanut.

runsas 60 v sitten kaksoset ja riensi jo tunnin päästä tekemään ruokaan isännälle ja heinähommissa olleille työmiehille. Kaksoset kuolivat parin päivän sisällä.

Kuolema ei silloin ollut niin iso ja järkyttävä juttu kuin nyt, ei edes lasten kuolema. Lapsiahan sai aina uusia vaikkei olis edes halunnut...

Lasten kuolema on kyllä koskettanut koko perhettä ennen vanhaankin. Ei se koskaan ole ollut mikään pikku juttu. Ei äitiä helpota mikään "lapsia saa aina uusia" ajatus siinä kohtaa kun hän menettää vauvan.

Lähinnähän vanha kansa on elänyt ekan vuoden vauvan kuoleman pelossa. Osa suomalaisista kehtolauluistakin heijastelee tätä. Samoin muuten vanha iltarukous, jota itsekin olen lapsena lopottanut. (Levolle lasken luojani, armias ole suojani, jos si'altain en nousisi, taivaaseen ota tyköösi, aamen)

On turhaa entisten aikojen mystifiointia kuvitella, ettei sen viidettä/kuudettaan kotona synnyttäneen äidin sydän pakahtunut tuskasta kun lapsi syntyi kuolleena / kuoli ihan pienenä.

Jos on ylpeä siitä miten hyvin naiset ovat ennen kipua joutuneet kestämään? Miten kovaa he ovat joutuneet töitä tekemään? Ilman heitä voisiko jopa sanoa, ei olisi tätä maailmaa mitä nyt on. Enkä usko että kukaan tässä ketkussa on hehkuttanut sitä että on ollut niin hienoa kun lapsia on kuollut mielin määrin, ei vaan sitä todella miten paljon ovat naiset saaneet kestää ja silti vaan puskeneet eteenpäin. Minä ainakin olen ylpeä omista isoiso vanhemmistani, ja heidän tekemästään työstä. Eikös nämä sitten loppujenlopuksi olekkin,niitä sankaritarinoita :)

Älytöntä ihannoida noita heti peltotöihin-synnytystarinoita! Tämän ikävän kulttuurirasitteen vuoksi meillä Suomessa on synnyttäjien jälkihoito vieläkin retuperällä kun muualla sivistysmaissa vastasynnyttänyttä äitiä hoivataan ja passataan. Niinkuin oikein onkin.

Ennen oli ennen, ja yhteiskuntaluokkien alapäässä olevilla naisilla ei ollut vaihtoehtoja. Äiti- ja lapsikuolleisuus oli aivan toista kuin nykyään, niistä ei vaan puhuta näissä "sankaritarinoissa", jotka kyllä voivat olla jossain määrin liioiteltujakin. Vähän kuin vaarien sotasankaruusjututkin.

tukehduttanut vauvojaan, koska ei ollut ruokaa ja oltiin evakkoreissussa. Olivat menneet ns. kätkytkuolemina.

Ja ei se ole mitään ihannointia jos näistä puhutaan. Minusta pitäisi nostaa naisille hattua, kuinka naiset ovat selvinneet vaikeistakin ajoista ja synnyttäneet huonoissa olosuhteissa ja selvinneet. Rautaisia naisia ja kunnioitan heitä. Itse en niihin tekoihin pystyisi ja siihen työmäärään. Naisten elämä on ollut rankkaa.

Siksi olen kiitollinen siitä, mitä nykyään on, koska jossain päin maailmaa naisten asema on edelleen sama,mitä meidän isoäideillä oli.

jos oli vaikka ruuasta pulaa eikä sitä uutta vauvaa olisi haluttu alunperinkään. Tosin ei se helpotus ole välttämättä surua poistanut.

runsas 60 v sitten kaksoset ja riensi jo tunnin päästä tekemään ruokaan isännälle ja heinähommissa olleille työmiehille. Kaksoset kuolivat parin päivän sisällä.

Kuolema ei silloin ollut niin iso ja järkyttävä juttu kuin nyt, ei edes lasten kuolema. Lapsiahan sai aina uusia vaikkei olis edes halunnut...

Lasten kuolema on kyllä koskettanut koko perhettä ennen vanhaankin. Ei se koskaan ole ollut mikään pikku juttu. Ei äitiä helpota mikään "lapsia saa aina uusia" ajatus siinä kohtaa kun hän menettää vauvan.

Lähinnähän vanha kansa on elänyt ekan vuoden vauvan kuoleman pelossa. Osa suomalaisista kehtolauluistakin heijastelee tätä. Samoin muuten vanha iltarukous, jota itsekin olen lapsena lopottanut. (Levolle lasken luojani, armias ole suojani, jos si'altain en nousisi, taivaaseen ota tyköösi, aamen)

On turhaa entisten aikojen mystifiointia kuvitella, ettei sen viidettä/kuudettaan kotona synnyttäneen äidin sydän pakahtunut tuskasta kun lapsi syntyi kuolleena / kuoli ihan pienenä.

etpä paljon asioista tiedä. Kyllä lehmä syö jälkeiset/istukan jos sillä on siihen mahdollisuus. Joskus jos huonosti on sattunut, kanttura on voinut jopa tukehtua siihen, kun on niin ahneesti vetänyt jälkeisiä suuhunsa.

Lehmä ei ole lihansyöjä. Sun tarinas ontuu. Navettakissa sen taisi oikeasti syödä.

Jos on ylpeä siitä miten hyvin naiset ovat ennen kipua joutuneet kestämään? Miten kovaa he ovat joutuneet töitä tekemään? Ilman heitä voisiko jopa sanoa, ei olisi tätä maailmaa mitä nyt on. Enkä usko että kukaan tässä ketkussa on hehkuttanut sitä että on ollut niin hienoa kun lapsia on kuollut mielin määrin, ei vaan sitä todella miten paljon ovat naiset saaneet kestää ja silti vaan puskeneet eteenpäin. Minä ainakin olen ylpeä omista isoiso vanhemmistani, ja heidän tekemästään työstä. Eikös nämä sitten loppujenlopuksi olekkin,niitä sankaritarinoita :)

Älytöntä ihannoida noita heti peltotöihin-synnytystarinoita! Tämän ikävän kulttuurirasitteen vuoksi meillä Suomessa on synnyttäjien jälkihoito vieläkin retuperällä kun muualla sivistysmaissa vastasynnyttänyttä äitiä hoivataan ja passataan. Niinkuin oikein onkin.

Ennen oli ennen, ja yhteiskuntaluokkien alapäässä olevilla naisilla ei ollut vaihtoehtoja. Äiti- ja lapsikuolleisuus oli aivan toista kuin nykyään, niistä ei vaan puhuta näissä "sankaritarinoissa", jotka kyllä voivat olla jossain määrin liioiteltujakin. Vähän kuin vaarien sotasankaruusjututkin.

että tämän ihannoivan asenteen takia synnyttäneiltä naisilta odotetaan yhä sitä, että heti ollaan valmiita hyppäämään vuoteesta pois, vaikkei olisi samanlaista pakko kuin ennenvanhaan. Kaikki huolenpito kohdistuu vastasyntyneeseen (ihan ok sinänsä :)), äidin voinnista ei olla enää yhtään kiinnostuneita. Jaksaakoot kun ollaan sitä ennenvanhaankin jaksettu. Tajusiko kukaan pointtiani?

ja koska navettaan ei saatu ketään apuun, meni äiti itse sinne iltalypsylle. Vaihtoehtoja ei ollut. Kätilö kuulemma katsoi minun ja isoveljen perään. Oli yritetty saada vaikka ketä avuksi, mutta oli talvi, kovat pakkaset eikä kyytiä saanut. Siskon piti syntyä vasta 2 viikkoa myöhemmin, joten isä oli lähtenyt 150 km päähän hakemaan mummoa meille avuksi samana aamuna. Tulivat seuraavan päivän iltana kotiin siinä vaiheessa, kun napurin 14v tyttö oli tullut navettatöihin.

Alkuperäisestä tekstistäsi sai todella erikäsityksen. Nainenhan on ollut ala arvoisessa asemassa iät ja ajat. Niinkun vieläkin on aika monissakin maissa. Mutta ei sitä silti voi kieltää etteikö sen ajan naiset olisi sankareita olleet,juuri tästä syystä :)

Jos on ylpeä siitä miten hyvin naiset ovat ennen kipua joutuneet kestämään? Miten kovaa he ovat joutuneet töitä tekemään? Ilman heitä voisiko jopa sanoa, ei olisi tätä maailmaa mitä nyt on. Enkä usko että kukaan tässä ketkussa on hehkuttanut sitä että on ollut niin hienoa kun lapsia on kuollut mielin määrin, ei vaan sitä todella miten paljon ovat naiset saaneet kestää ja silti vaan puskeneet eteenpäin. Minä ainakin olen ylpeä omista isoiso vanhemmistani, ja heidän tekemästään työstä. Eikös nämä sitten loppujenlopuksi olekkin,niitä sankaritarinoita :)

Älytöntä ihannoida noita heti peltotöihin-synnytystarinoita! Tämän ikävän kulttuurirasitteen vuoksi meillä Suomessa on synnyttäjien jälkihoito vieläkin retuperällä kun muualla sivistysmaissa vastasynnyttänyttä äitiä hoivataan ja passataan. Niinkuin oikein onkin.

Ennen oli ennen, ja yhteiskuntaluokkien alapäässä olevilla naisilla ei ollut vaihtoehtoja. Äiti- ja lapsikuolleisuus oli aivan toista kuin nykyään, niistä ei vaan puhuta näissä "sankaritarinoissa", jotka kyllä voivat olla jossain määrin liioiteltujakin. Vähän kuin vaarien sotasankaruusjututkin.

että tämän ihannoivan asenteen takia synnyttäneiltä naisilta odotetaan yhä sitä, että heti ollaan valmiita hyppäämään vuoteesta pois, vaikkei olisi samanlaista pakko kuin ennenvanhaan. Kaikki huolenpito kohdistuu vastasyntyneeseen (ihan ok sinänsä :)), äidin voinnista ei olla enää yhtään kiinnostuneita. Jaksaakoot kun ollaan sitä ennenvanhaankin jaksettu. Tajusiko kukaan pointtiani?

raahautua av.lle notkumaan päiviksi ja valittamaan kun mummot ei hoida tarpeeksi vauvaa kun niin väsyttää.

Jos on ylpeä siitä miten hyvin naiset ovat ennen kipua joutuneet kestämään? Miten kovaa he ovat joutuneet töitä tekemään? Ilman heitä voisiko jopa sanoa, ei olisi tätä maailmaa mitä nyt on. Enkä usko että kukaan tässä ketkussa on hehkuttanut sitä että on ollut niin hienoa kun lapsia on kuollut mielin määrin, ei vaan sitä todella miten paljon ovat naiset saaneet kestää ja silti vaan puskeneet eteenpäin. Minä ainakin olen ylpeä omista isoiso vanhemmistani, ja heidän tekemästään työstä. Eikös nämä sitten loppujenlopuksi olekkin,niitä sankaritarinoita :)

Älytöntä ihannoida noita heti peltotöihin-synnytystarinoita! Tämän ikävän kulttuurirasitteen vuoksi meillä Suomessa on synnyttäjien jälkihoito vieläkin retuperällä kun muualla sivistysmaissa vastasynnyttänyttä äitiä hoivataan ja passataan. Niinkuin oikein onkin.

Ennen oli ennen, ja yhteiskuntaluokkien alapäässä olevilla naisilla ei ollut vaihtoehtoja. Äiti- ja lapsikuolleisuus oli aivan toista kuin nykyään, niistä ei vaan puhuta näissä "sankaritarinoissa", jotka kyllä voivat olla jossain määrin liioiteltujakin. Vähän kuin vaarien sotasankaruusjututkin.

että tämän ihannoivan asenteen takia synnyttäneiltä naisilta odotetaan yhä sitä, että heti ollaan valmiita hyppäämään vuoteesta pois, vaikkei olisi samanlaista pakko kuin ennenvanhaan. Kaikki huolenpito kohdistuu vastasyntyneeseen (ihan ok sinänsä :)), äidin voinnista ei olla enää yhtään kiinnostuneita. Jaksaakoot kun ollaan sitä ennenvanhaankin jaksettu. Tajusiko kukaan pointtiani?

Älytöntä ihannoida noita heti peltotöihin-synnytystarinoita! Tämän ikävän kulttuurirasitteen vuoksi meillä Suomessa on synnyttäjien jälkihoito vieläkin retuperällä kun muualla sivistysmaissa vastasynnyttänyttä äitiä hoivataan ja passataan. Niinkuin oikein onkin.

Ennen oli ennen, ja yhteiskuntaluokkien alapäässä olevilla naisilla ei ollut vaihtoehtoja. Äiti- ja lapsikuolleisuus oli aivan toista kuin nykyään, niistä ei vaan puhuta näissä "sankaritarinoissa", jotka kyllä voivat olla jossain määrin liioiteltujakin. Vähän kuin vaarien sotasankaruusjututkin.

Eihän sitä tarvitse mihinkään navettaan mennä tms. mutta nykyään tuntuu ettei mitään voi tehdä jos on vauva. Jotkut heittäytyvät jo liiankin avuttomiksi.

on kans synnyttänyt 13 lasta. Kaksoset synnytti reessä. Naiset on kyllä ollu tuohon aikaan tosi rautamimmejä!! ei ois nykyään tuohon monesta,myönnän, ei olisi itsestänikään..

Ei tiedetty paremmasta, eikä osattu sitä kaivata. Sitäpaitsi ennen vanhaan sairaalaan kuoli yhtä moni kuin siellä parantui, ei ollut hygienia kovin kummoisella tasolla sairaalassakaan.