Ruotsi: Ei lapsia homopareille
Ruotsi: Ei lapsia homopareille
vaeltaja2006 ~ 09.08.2011 11:00 ~ 4 kommenttia.
Vuonna 2002 shampanja virtasi, kun valtiopäivillä hyväksyttiin homoparien täysi adoptio-oikeus. Nyt, yhdeksän vuotta myöhemmin, tilanne on surkea. Ulkomaisia adoptioita on: nolla. Kotimaisia adoptioita on: nolla.
Robert ja Fredrik Skoglund olivat vuonna 2003 ensimmäisten joukossa hakemassa adoptiolasta. Vuoden aikana asiaa selviteltiin ja kaikki oli muodollisesti kunnossa. Pariskunta asuu Tukholmassa. He yrittivät löytää adoptiolasta monen järjestön kautta, mutta turhaan.Yksikään maa, joka antaa lapsia adoptoitavaksi Ruotsiin, ei salli, että lapset luovutetaan homoparille. Myöskään kotimaasta adoptio ei onnistunut. He yrittivät hoitovanhemmiksi eri keinoin, esim. ilmoituksin, mutta vastauksia ei tullut. Robert Skoglund sanoo Svenska Dagbladetissa, että sosiaaliviranomaiset ovat arvoiltaan hyvin vanhanaikaista väkeä. Edes ongelmalapsia ei haluta sijoittaa "ongelmaperheisiin" ja homoperhe on ilmeisesti "ongelmaperhe".
Inga Näslund Ruotsin suurimmasta adoptioita järjestävästä järjestöstä sanoo, että maailmassa ei ole ainoatakaan maata, joka sallisi adoptiolapsen sijoittamisen homoperheeseen. Muutosta ei ole näkyvissä lähiaikoina. Kotimaassakaan tilanne ei ole parempi. Tarjolla on vähän lapsia ja valintaprosessissa homoperhe putoaa alkumetreillä. Vuonna 2010 vain 66 ruotsalaista lasta adoptoitiin.
Lesbojen tilanne on parempi, koska he voivat käyttää keinohedelmöitystä. Lesboillekaan ei ole tullut adoptiolapsia.
Robert ja Fredrik Skoglund ovat kuitenkin saaneet asian järjestykseen. Intiasta löytyi "kohdunvuokraaja". Viime vuonna 3. syyskuuta syntyi Alwina, joka tänä kesänä on isiensä seurassa jo tehnyt ensimmäiset kävelemisyritykset. Kohdunvuokraaminen on Ruotsissa laitonta, mutta laki muuttunee. Robert Skoglund on sosiaalidemokraattinen paikallispoliitikko, ja asia on hänelle tärkeä. Myös monet heteroparit matkustavat ulkomaille lasta hankkimaan. Ruotsissa tällainen lapsi joutuu kuitenkin alkuvaiheessa sosiaaliseen ja lainopilliseen tyhjiöön.
(ranneliike)
Kommentit (11)
Sittenkö ei saisi lasta hankkia? Miksi ei?
Monet eivät tule ajatelleeksi sitä, että monissa adoptiokohdemaissa homous ei ole hyväksyttävää, joissakin se on jopa rikollista.
homojen pitäisi saada lapsia? Jos hyväksyy sen, että on homo, hyväksyy sen, ettei voi saada lapsia. Ei lapsen saaminen ole mikään absoluuttinen subjektiivinen oikeus. On ihmisiä, jotka eivät voi saada lapsia. Piste.
On myös naiivia vetää tähän väliin se kommentti alkoholistipahoinpitelijänarkkariteinivanhemmista, jotka "saavat" lapsen vahingossa ja verrataan tätä heteroparia rakastavaan ja sympaattiseen ihanaan homopariin.
Miksi pitäisi saada kaikki?
Miksi pitäisi saada kaikki?
Perhe on yksi ihmisen tärkeimmistä perustarpeista ja myös homot on ihmisiä.
Perhe on yksi ihmisen tärkeimmistä perustarpeista ja myös homot on ihmisiä.
Ihminen pysyy vallan hyvin hengissä ilman perhettäkin.
1. Fysiologiset tarpeet
2. Turvallisuuden tarpeet
3. Yhteenkuuluvuuden ja rakkauden tarpeet
4. Arvonannon tarpeet
5. Itsensä toteuttamisen tarpeet
1. Fysiologiset tarpeet
2. Turvallisuuden tarpeet
3. Yhteenkuuluvuuden ja rakkauden tarpeet
4. Arvonannon tarpeet
5. Itsensä toteuttamisen tarpeet
Kun minä tunnen vallan hyvin Maslowin tarvehierarkian. Perhe on vasta keskivaiheilla tarvehierarkiassa, ja varsinaiset perustarpeet ovat lähinnä fysiologisia tarpeita eli niitä jotka pitävät meidät hengissä.
homoparit eivät joidenkin mielestä millään saisi saada lapsia? Ihan oikeasti? Ihanko vaan periaatteesta, kun ihan oikeasti mitään OIKEAA syytä asiaan ei ole.
Ihan samalla tavalla hedelmätön heteropari ei biologisesti saa lapsia. Miksi siis heille, mutta ei homoille? Ei se riitä, että TEORIASSA voisivat saada. Ihan samalla tavalla eivät kuitenkaan saa.
Perhe on vasta keskivaiheilla tarvehierarkiassa,
Ja monille heteroille lapsettomuus on kova paikka ja kaikki ymmärtää sen. Myös homoille ja lesboille lapsettomuus voi olla kova paikka, mutta sitä ei sitten taas ymmärrä kukaan, koska eihän homot ja lesbot ole ihmisiä, tai jotain.
homojen pitäisi saada lapsia? Jos hyväksyy sen, että on homo, hyväksyy sen, ettei voi saada lapsia. Ei lapsen saaminen ole mikään absoluuttinen subjektiivinen oikeus. On ihmisiä, jotka eivät voi saada lapsia. Piste.
Vastustatko sitten ylipäätään adoptiota ja lapsettomuushoitoja, heteropareillekin, koska sitä nyt vaan on ihmisiä, jotka eivät voi saada lapsia? Entä adoptio sellaisille pareille, jotka voivat saada biolapsia, mutta haluavat silti adoptoida? Olisko se sitten sallittua, kun ne voivat saada lapsia? Entä sitten homo- ja lesboparien kotikonstein tehdyt lapset, jotka ovat pariskunnan toisen osapuolen biologisia lapsia? Saako sellaisia sitten olla, kun kerran mielestäsi lapset pitää pystyä tekemään itse?
tai parisuhdetilanne mikä tahansa, ei saa adoptiolasta. Adoptiolapsen saa vain pieni prosentti hakijoista. Minusta ei ole mitenkään tavatonta, että joku yksittäinen pari ei ole saanut adoptiolaista. sillä niin käy suurelle osalle hakijoista.