Vantaan Korso asuinpaikkana?
Kommentit (13)
Lukuunottamatta muutamia ok-tasoisia omakotitaloalueita...
mutta pari työkaveria asuu Korsossa omakotialueella ja viihtyvät loistavasti. Pelkällä keskustelupalstalla saadulla mutu-tuntumalla ei kannata mitään aluetta hylätä.
Korso on viihtyisä, aivan ihania omakotitaloalueita keskustan ympärillä; vanhaa ja uutta taloa. Persoonallisia, eikä sellaista pirun kloonialuetta kuin monet okt-alueet.
Paljon kivoja, siistejä ja rauhallisia taloyhtiöitä, omistusasunnoissa siis ainakin.
Bussit ja juna kulkee. Ankkalammen ympärys on kiva!
Huonona puolena liikkeiden vähäisyys.
Yksi ainoita alueita Vantaalla jonne muuttaisin, jos Vantaalle menisin.
Kamala paikka, epäsiisti ja kerrostalo alue kamala betoni helvetti.
on aika nukkuva lähiö. Eipä siellä paljon ihmisiä näy. Käy kattelemassa ympärillesi, sillähän se selviää. Olen joskus asunut, eikä minulla pahaa sanottavaa ole (nirppanokilla voi sitten olla).
Korsossa on hyviä alueita ja huonoja alueita, ja Kulomäki kuuluu niihin jälkimmäisiin. Korsossa pitkään asuneena en muuttaisi.
Kulomäki on ruotsiksi Brännberga, josta on tehty suomennos brenkkumäki. Erittäin sopiva nimi mielestäni. Asuin siellä HOAS:n kämpässä opiskelijana. Ei koskaan takaisin!
millä saakelin ostarilla? missä korsossa on ostari? 6 vuotta korsossa asunu ja en oo kyllä huomannu että tääl ostarii olis
Korso on kiva paikka asua, mutta ei kulomäki. Jotenkin sellainen slummimainen. Mikkola, Vierumäki, Leppäkorpi, Nikinmäki ovat kivoja paikkoja esim. asua korsossa. T. Korsolainen
Älä myöskään muuta korson keskustaan :D klo. 20 jlk ei kiva... Ellet ole kännissä